26/05/2026
Äänestä Koroinen voittoon!
Turun kaupungin asukasbudjetti on äänestysvaiheessa ja enää on viikko aikaa äänestää. Tänään esittelyssä ehdotus Koroisten yhteisöllisestä aistipuutarhasta. Nyt tarvitsemme apuasi, jotta saamme toteutettua tämän yhteisöllisyyttä, luontoa ja kulttuuria edistävän hankkeen Koroisilla. Huomenna esittelyssä Elävä Muinaistulien Koroinen.
Käy lukemassa lisää ja anna äänesi:
asukasbudjetti.turku.fi
Aistipuutarha Koroisiin
Ehdotamme Koroisten yhteisöpuutarhalle yhteisöllisesti perustettavaa aistipuutarhaa sekä aistimiseen pohjautuvaa avointa ja ilmaista työpajojen sarjaa. Rikas aistipuutarha muodostuu monivuotisista perennoista sekä eri näköisistä, värisistä, tuntuisista, kuuloisista, hajuisista ja makuisista, vaihtelevista ja mielenkiintoisista pinnoista.
Äänestää voivat vain Turussa asuvat, ja äänestämistä varten tarvitsee tunnistautua esim. verkkopankkitunnusten avulla. Jos et itse pysty äänestämään, voit auttaa myös suosittelemalla ehdotuksiamme turkulaisille ystävillesi. Äänestysaikaa on toukokuun loppuun ja ehdotetut hankkeet toteutetaan vuoden 2027 aikana.
Jokainen ääni on tärkeä. Olethan mukana tekemässä Koroisista entistä elävämpää ja vihreämpää paikkaa meille kaikille!