04/11/2026
Syksy on hurahtanut vauhdilla ja maanantaina 2.11.2026 oli käsillä kuluvan vuoden toiseksi viimeinen Joutsan sukututkimuspiirin kokoontuminen. Yhdeksän sukututkimuskipinän saanutta oli jälleen tullut Hyvinvointituvalle yhteisen aiheen pariin. Olimme saaneet uuden jäsenen. Sen kunniaksi kävimme pienen esittelykierroksen. Valistimme uutta jäsentämme piirimme toiminnasta. Meillähän ei ole paikalla ketään alan opettajaa, vaan ohjelmamme on hyvin kotikutoista ja jäsenistä lähtevää. Hyödynnämme piiriläisten osaamista. Pertti Mattila on useimmiten järjestänyt meille ohjelmaa. Tällä kertaa hän sai kuitenkin toiveensa mukaan olla kuuntelupuolella.
Itse olin lupautunut kertomaan omasta sukututkimuksestani. Sukuni on lähtöisin Luhangasta ja sukututkimuksen avulla on päästy 1700-luvulle. Olen ”myöhäisherännyt” ja innostuin sukututkimuksesta vasta sen jälkeen, kun muutama vuosi sitten sain luettavaksi pappani ja mummini sota-ajan kirjeet. Äitini kuoleman jälkeen sain myös vanhempieni kirjeet ja tätini kuoltua paljon lisää erilaisia arvokkaita dokumentteja. Aihe vei mennessään ja suoraan syvään päätyyn. Heräsi ajatus, että käsissäni oli niin ainutlaatuinen aineisto, että se on saatava talteen jälkipolville. Ahmin aihepiiriin liittyvää kirjallisuutta ja skannasin valtavan määrän kirjeitä tietokoneelle. Kirjoitin ne myös puhtaaksi. Tutkin valokuvia, haastattelin sukulaisia ja tätä kaikkea teen edelleen kiihtyvällä vauhdilla. Tekstiä on jo paljon, m***a vielä on iso kiinnostava urakka edessä.
Sukututkimus oli minulle täyttä hepreaa ja kaikki on pitänyt opetella alusta lähtien. Mitä enemmän olen oppinut ja saanut asioita selville, sen kiinnostavammaksi aihe on tullut. Olen saanut tutustua sellaisiinkin sukulaisiini, joita en ole koskaan tavannut. Ajattelen kunnioituksella menneitä sukupolvia, jotka ovat selvinneet ties mistä. Sota koetteli sukumme jäseniä monin tavoin, eikä kaatumisiltakaan vältytty. Pappani ja isäni kuitenkin selvisivät hengissä. Mummi ei päässyt helpolla hoitaessaan maalaistalon työt 7 lapsen kanssa. Nuorimmainen, perheen kahdeksas lapsi syntyi jatkosodan aikana papan ollessa rintamalla. Omat vanhempani aloittivat kaiken tyhjästä 1940-luvun lopulla, rakensivat talon ja kasvattivat 7 lasta. Tosin lasten kasvatus jäi äidin harteille kokonaan isän kuoltua vain 50-vuotiaana. Äidille jäi 5 alaikäistä. Nostan hattua tosi korkealle, kun ajattelenkin, miten hän selviytyi ja säilytti optimismin ja toivon viimeiseen asti. M***a muutakin tositarinaa haluan tulevan kirjan sivuilla kertoa. Kun nälkä kasvaa syödessä niin ennen projektin loppuun saattamista ehditään luultavasti kokoontua vielä m***a kertaa.
Vuoden viimeinen kokoontuminen olkoon samalla pikkujoulumme. Se on toistaiseksi viimeinen kerta myös Hyvinvointituvalla, sillä siellä alkaa remontti. Tammikuussa puhaltavat uudet tuulet.
-Päivi Onali
Kuvassa muutamia dokumentteja tulevaan sukukirjaan.