Nuoret Kotkat tarjoavat mahdollisuuden iloiseen harrastustoimintaan yhdessä muiden lasten kanssa, vastuullisen aikuisen seurassa. Leirit ja retket tarjoavat elämyksiä, kehittävää tekemistä sekä uusia kaverisuhteita. Kotkaohjaajilla on aito kiinnostus ja usein pitkäaikainen kokemus lasten kanssa toimimisesta. Koulutustoimintamme lisää ohjaajien valmiuksia toimia lasten ja nuorten kanssa. Olemme osa
na sosialidemokraattista järjestöperhettä ja toimintamme perustuu sosialidemokraattisiin arvoihin, kuten tasa-arvoon, demokratiaan, oikeudenmukaisuuteen, solidaarisuuteen ja yhteisöllisyyteen. Tavoitteenamme on mm. turvata lapsen oikeus turvalliseen lapsuuteen ja lisätä lasten osallisuutta ja demokratiakasvatusta. Nuoret Kotkat on kansainvälinen liike, jolla on toimintaa yli 50 maassa. Lapsilla ja ohjaajilla on vuosittain mahdollisuus päästä kansainvälisille leireille ja seminaareihin. Maailmanjärjestömme ja Pohjoismaisen yhteistyöjärjestömme kautta teemme kansainvälistä yhteistyötä ja voimme edistää maailmanlaajuisesti lasten oikeuksia teemalla ”globalisoidaan lasten oikeudet”. Nuoret Kotkat järjestää monipuolista, eri ikäryhmille suunnattua toimintaa. Leiritoiminta on yksi merkittävimmistä toimintamuodoistamme. Leirejä järjestetään ympäri vuoden koululaisten loma-aikoina. Leirit on tarkoitettu pääasiassa 7-12 -vuotiaille. Koko perheelle suunnatut retket ovat myös suosittuja tapahtumia. Vertaisohjaajakoulutus on tarkoitettu 13 – 17 – vuotiaille kotkaohjaajiksi aikoville nuorille. Vertaisohjaajat toimivat lasten leireillä aikuisten ohjaajien apuna vastaten omalta osaltaan toiminnan toteutuksesta. Suuren kysynnän vuoksi järjestämme koulutusta myös ohjaajille. Kotkaliitto järjestää valtakunnallisia tapahtumia. Suurimpia ovat kerran vuodessa järjestettävä luonto- ja seikkailutapahtuma KKT sekä Kotkapäivät. Uudenmaan alueella toimii kaksi aluejärjestöä sekä useita kotkaosastoja.