Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö sr

Reittiohjeet Verkkosivusto

Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö sr Säätiömme tavoitteena on edistää säästämistä, tukea kotiseutua ja vaalia paikallisesti tärkeitä säästöpankkiperinteitä. Tutustu hakumenettelyyn ja hae nyt.

Tavoitteidemme saavuttamiseksi myönnämme avustuksia ja apurahoja. Lappeenrannan Säästöpankki perustettiin vuonna 1875 palvelemaan paikallisia ihmisiä. Me EkspSäätiössä olemme edelleen samalla tiellä, ja haluamme edelleen kehittää, tukea ja vahvistaa paikallista toimintaa jakamalla avustuksia ja apurahoja.

Moni hyvä asia syntyy ihmisten halusta jättää jälkeensä jotain kestävää. Pyhäinpäivänä muistamme niitä, joiden työ, tuki...
31/10/2026

Moni hyvä asia syntyy ihmisten halusta jättää jälkeensä jotain kestävää. Pyhäinpäivänä muistamme niitä, joiden työ, tuki ja välittäminen vaikuttavat yhteisöissämme vielä tänäkin päivänä.
Rauhallista pyhäinpäivää kaikille.

Kuvituskuva (tekoälyn luoma).

Jatkuva avustushaku on käynnissä (ekspsaatio.fi).
Tammikuussa 2027 käsitellään hakemukset, jotka on toimitettu 31.12.2026 mennessä.

Onko seurallasi tai yhdistykselläsi suunnitteilla projekti, tapahtuma tai muu yhteisöä hyödyttävä hanke vuodelle 2027?Ek...
26/10/2026

Onko seurallasi tai yhdistykselläsi suunnitteilla projekti, tapahtuma tai muu yhteisöä hyödyttävä hanke vuodelle 2027?

EkspSäätiön avustuksilla voidaan tukea monenlaisia hyvinvointia, yhteisöllisyyttä ja aktiivista toimintaa edistäviä hankkeita. Moni hieno tapahtuma, harrastusmahdollisuus ja yhteisöllinen hanke on saanut alkunsa EkspSäätiön avustuksen avulla.

💡 Mitä teidän yhdistyksenne saisi aikaan avustuksen avulla?

Jatkuva avustushaku on käynnissä (ekspsaatio.fi).
Tammikuussa 2027 käsitellään hakemukset, jotka on toimitettu 31.12.2026 mennessä.

Tutustu hakuohjeisiin verkkosivuillamme ja jätä hakemuksesi ajoissa.
"Hyvät ideat ansaitsevat mahdollisuuden toteutua." ✨

Kuvat yhdistysten jäsenten kuva-arkistosta

Vanhojen koulumuistojen äärellä Simolassa.Myötävirtaan ry sai EkspSäätiöltä avustuksen Simolan koululla kesällä 2026 jär...
19/10/2026

Vanhojen koulumuistojen äärellä Simolassa.

Myötävirtaan ry sai EkspSäätiöltä avustuksen Simolan koululla kesällä 2026 järjestettyyn vanhojen koulutarvikkeiden näyttelyyn.

Näyttely sai arvoisensa ympäristön vuonna 1903 valmistuneesta puukoulusta, joka oli monen kävijän mielestä jo itsessään vaikuttava nähtävyys. Tunnelmaa lisäsi tieto siitä, että Simolan koulu toimii enää lukuvuoden 2026–2027 ajan.

Näyttelyyn oli koottu noin 600 kouluhistoriaa valottavaa esinettä ympäri Etelä-Karjalaa. Esillä oli muun muassa vanhoja opetustauluja, koulutarvikkeita, todistuksia ja oppimateriaaleja eri vuosikymmeniltä. Koulukirjastojen todellisina aarteina nähtiin 1800-luvun loppupuolella painettuja kirjoja, jotka tarjosivat kiinnostavan kurkistuksen menneiden sukupolvien koulumaailmaan.

EkspSäätiön tuella toteutettu näyttely toi arvokasta kulttuuriperintöä näkyväksi ja herätti kävijöissä paljon muistoja kouluajoilta. Monelle kävijälle näyttely oli matka omiin koulumuistoihin, toisille mahdollisuus tutustua siihen, millaista opiskelu oli yli sata vuotta sitten.

Koulurakennuksen kuva: Sauli Vainikka
Muut kuvat: Timo Oikkonen

Jatkuva avustushaku on käynnissä (ekspsaatio.fi).
Tammikuussa 2027 käsitellään hakemukset, jotka on toimitettu 31.12.2026 mennessä.

Parakeilailun SM-kilpailut käytiin Seinäjoella 15.-17.5.2026. Säätiön myöntämän avustuksen ansiosta Lappeenrannan Vammai...
12/10/2026

Parakeilailun SM-kilpailut käytiin Seinäjoella 15.-17.5.2026. Säätiön myöntämän avustuksen ansiosta Lappeenrannan Vammaiskeilailu ry:n seitsemän parakeilaajaa pääsi näyttämään taitonsa valtakunnan huipulla. Ja keilat kaatuivatkin mukavasti, sillä yhdistyksen puheenjohtaja Pia Pulliainen nappasi hienosti hopeaa liikuntavammaisten naisten sarjassa.

Kuvat: Kari Rennola

Jatkuva avustushaku on käynnissä (ekspsaatio.fi).
Tammikuussa 2027 tehdään rahoituspäätökset hakemuksista, jotka on toimitettu 31.12.2026 mennessä.

Säätiötapaaminen 2026Säätiöt tekevät merkittävää työtä yhteisen hyvän edistämiseksi tukemalla tutkimusta, koulutusta, ku...
05/10/2026

Säätiötapaaminen 2026

Säätiöt tekevät merkittävää työtä yhteisen hyvän edistämiseksi tukemalla tutkimusta, koulutusta, kulttuuria, hyvinvointia ja lukuisia paikallisia hankkeita. Kansainvälistä säätiöpäivää vietetään vuosittain 1.10., ja sen tarkoituksena on tuoda esille eurooppalaisten säätiöiden tekemää työtä sekä niiden tärkeää merkitystä yhteiskunnalle.

Tämänvuotisen toiminta-alueemme säätiötapaamisen järjesti EkspSäätiö LUT-yliopiston Lappeenrannan kampuksella 2.10.2026. Tapaamiseen osallistui edustajia 17 eri säätiöstä.

Päivän ohjelmassa kuultiin säätiöiden ajankohtaisia kuulumisia ja esittelyitä sekä LUT-yliopiston rehtori Juha-Matti Saksan innostava katsaus yliopiston toimintaan ja tulevaisuuden näkymiin. Päivän päätteeksi osallistujat tutustuivat erotustekniikan laboratorioon professori Mika Mänttärin johdolla.

Lämmin kiitos kaikille osallistujille antoisasta ja ajatuksia herättävästä päivästä!

Tänään torstaina 1.10. vietetään Kansainvälistä säätiöpäivää! 🎉Säätiöt ja rahastot ry:n jäsenistön selvityksestä koottu ...
01/10/2026

Tänään torstaina 1.10. vietetään Kansainvälistä säätiöpäivää! 🎉

Säätiöt ja rahastot ry:n jäsenistön selvityksestä koottu tilasto kertoo osaltaan suomalaisten avustuksia jakavien säätiöiden toiminnan vaikuttavuudesta. Kuva 1
Lisätietoja: https://saatiotrahastot.fi

EkspSäätiö kantoi viime vuonna kortensa kekoon 3,5 miljoonan euron edestä. Kuva 2
Kiitämme kaikkia avustusten saajia siitä hyvästä, jota yhdessä saamme aikaan.

Jatkuva avustushaku on käynnissä (ekspsaatio.fi).
Tammikuussa 2027 tehdään rahoituspäätökset hakemuksista, jotka on toimitettu 31.12.2026 mennessä.


EkspSäätiö myönsi avustuksen sikaruton leviämisen estämistoimiin.Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö teki kiireellisen avu...
30/09/2026

EkspSäätiö myönsi avustuksen sikaruton leviämisen estämistoimiin.

Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö teki kiireellisen avustuspäätöksen myöntämällä 20 000 euroa hankkeeseen, jossa tehostetaan villisikojen havainnointia ja paikantamista sekä villisikakannan hallintaa. Tavoitteena on pienentää afrikkalaisen sikaruton (ASF) leviämisriskiä sekä siitä mahdollisesti aiheutuvien rajoitusten vaikutuksia elinkeino-, harrastus- ja yhdistystoimintaan alueillamme.

Myönnetyllä rahoituksella hankitaan lämpökameralla varustettu drooni, koulutetaan sen käyttäjiä ja edistetään sähköisen villisikahavaintojärjestelmän käyttöönottoa. Näin tehostetaan villisikojen havaitsemista ja pyynnin kohdentamista.

-Kiitämme säätiötä ripeästä reagoinnista ja avusta akuutissa tilanteessa. ASF:n leviämisellä on huomattavia talouteen, riistanhoitoon ja kaikkeen luonnossa liikkumiseen liittyviä vaikutuksia. Laajenevat rajoitukset vaikeuttavat metsästystä juuri silloin, kun villisikakannan hallinta olisi taudin leviämisen estämiseksi kaikkein tärkeintä, toteaa Suomen Sikayrittäjät ry:n toiminnanjohtaja Ari Berg.

Luettelo kaikista säätiön myöntämistä avustuksista löytyy www.ekspsaatio.fi. Säätiöllä on jatkuva haku avoinna ja nyt heinä-joulukuun jaksolla saapuvien hakemusten osalta päätöksiä tehdään tammikuussa.

EkspSäätiö on vuonna 2014 perustettu yleishyödyllinen säätiö. Toiminnan aikana myönnettyjen avustusten, apurahojen ja stipendien kokonaissumma on jo noin 23 miljoonaa euroa. Lappeenrannassa säästöpankkitoiminnan aloittamisesta tuli helmikuussa 2025 kuluneeksi 150 vuotta. Säätiö jatkaa säästöpankkiperinnettä ja tukee säästäväisyyttä, hyvinvointia, kulttuuria, tiedettä ja taloudellista kehitystä erityisesti Etelä-Karjalan, Kymenlaakson ja Etelä-Savon alueella.

Lieviskän kyläyhdistys ry hankki EkspSäätiön tuella melontalaiturin Lieviskänkoskelle, Lieviskänjoen ja Ruokolahden melo...
28/09/2026

Lieviskän kyläyhdistys ry hankki EkspSäätiön tuella melontalaiturin Lieviskänkoskelle, Lieviskänjoen ja Ruokolahden melontareitille toukokuussa. Melontareitti kulkee Savonkaita-järveltä Lieviskänjokea pitkin Saimaalle ja siitä Saimaata pitkin Ruokolahdelle.

Kuva: Ossi Kokki

Jatkuva avustushaku on käynnissä (ekspsaatio.fi).
Tammikuussa 2027 tehdään rahoituspäätökset hakemuksista, jotka on toimitettu 31.12.2026 mennessä.

John Nurmisen Säätiö järjesti 15.9.2026 Club Itämeri -tapahtuman. Mielenkiintoisia puheenvuoroja Itämeren turvallisuusti...
21/09/2026

John Nurmisen Säätiö järjesti 15.9.2026 Club Itämeri -tapahtuman. Mielenkiintoisia puheenvuoroja Itämeren turvallisuustilanteesta sekä tietenkin meren ekosysteemin ja sen suojelun ajankohtaisista asioista. Pääsimme myös tutustumaan Suomen ympäristökeskuksen merentutkimusalus Arandaan.

EkspSäätiö on vuosien ajan tukenut vesistöjen kunnostushankkeita eri valuma-alueilla ja valtaojien suualueilla itäisen Suomenlahden ravinnekuormituksen vähentämiseksi. Monet hankkeet edistävät myös rannikkoalueemme virkistyskäyttöä eli yhteistä hyvinvointiamme, harrastusmahdollisuuksia ja elinvoimaa. Luontainen jatkumo näille avustuskohteille on John Nurmisen Säätiön saariston öljypuomihanke, jossa mm. meidän tuellamme asennetaan parhaillaan öljyntorjuntapuomien kiinnityspultteja saaristoon Virolahdelta Pyhtäälle.

Kuva 1: Sotatieteiden dosentti Ilmari Käihkö ja John Nurmisen Säätiön toimitusjohtaja Annamari Arrakoski-Engardt
Kuva 2: Merentutkimusalus Aranda
Kuva 3: Arandan tutkimusvälineistöä


Eksp Konkarit ry:n 10-vuotisjuhlaa vietettiin Ravintola Helmiinassa, Lappeenrannan kaupungintalolla tiistaina 8.9.2026. ...
14/09/2026

Eksp Konkarit ry:n 10-vuotisjuhlaa vietettiin Ravintola Helmiinassa, Lappeenrannan kaupungintalolla tiistaina 8.9.2026.

Juhlassa EkspSäätiön tervehdyksen esitti kutsuvieraana ollut toimitusjohtaja Heikki Tuomi.

Juhla oli lämminhenkinen ja onnistunut tilaisuus, joka kokosi yhteen yhdistyksen jäseniä. Juhlatilaisuus tarjosi osallistujille mahdollisuuden muistella yhdistyksen toimintavuosia sekä luoda katsetta tulevaisuuteen.

Kiitämme Eksp Konkareita sen tekemästä arvokkaasta työstä ja onnittelemme lämpimästi merkkivuoden johdosta. Toivotamme menestystä ja toiminnan iloa myös tuleville vuosille.

Kuva 1 - Timo Pellikka ja Heikki Tuomi – EkspSäätiön onnittelut
Kuva 2 - Heikki Tuomi, EkspSäätiön tervehdyspuhe
Kuva 3 - Timo Pellikka, Heikki Tuomi, Pekka Ryynänen ja Antero Pyykki
Kuva 4 - Konkareiden nykyisen ja aikaisemman hallituksen jäsenet: Eija Kraemer, Marja-Leena Asikainen, Päivi Holopainen, Mervi Vuoksela, Kari Lignell, Timo Pellikka, Pirjo Tarjavuori ja Marja-Leena Immonen.

Kuvat: Sirpa Pellikka

Osoite

ValtaKatu 32
Lappeenranta
53100

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Etelä-Karjalan Säästöpankkisäätiö sr julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa