Teatteri KESY

Teatteri KESY Sillä tiellä olemme yhä. Olemme myös käyneet esiintymässä niin kouluissa ja päiväkodeissa kuin myös palvelutaloissa ja hoitolaitoksissa.

Teatteriyhdistys KESY ry, entinen Lappeenrannan Kesäteatteriyhdistys, perustettiin vuonna 1997 omaperäistä ja korkeatasoista teatteritoimintaa varten, ja sillä tiellä olemme yhä. Teatteriyhdistys KESY ry (entinen Lappeenrannan Kesäteatteriyhdistys) perustettiin 27.10.1997 edistämään ja kehittämään omaperäistä ja korkeatasoista teatteritoimintaa Lappeenrannassa. Vuosien varrella toimintamme painopi

ste on siirtynyt kesäteatterista “talviteatterin” pariin, joten Linnoituksen kesäteatterin lisäksi meidät on nähty myös Teatteri Peränurkan, Taidekoulu Estradin sekä Lappeenrannan kaupunginteatterin näyttämöillä. Olemme vieneet teatteria myös sinne, missä sitä ei ole aiemmin ollut, kuten ravintola Linnoituksen Krouviin, Etelä-Karjalan museoon sekä Ratsuväkimuseoon. Esityksemme ovat myös kysyttyjä ohjelmanumeroita yritysten ja yhteisöjen tilaisuuksiin. Esityksemme ovat saaneet myös valtakunnallista huomiota. Meidät on valittu kahdesti Työväen Näyttämöpäiville Mikkeliin, vuosina 2002 (Nainen kuin jäätynyt samppanja) sekä 2004 (Mummun saappaassa soi fox). Seinäjoen Harrastajateatterikesässä vierailimme elokuussa 2008 näytelmällä Kyklooppi. KESY on kunnostautunut myös improvisaatioteatterin saralla voittamalla vuosina 2002-2003 sekä 2012 Etelä-Karjalan Maakunnallisen Improliigan. Meidät on palkittu “Sataman Valot” -kulttuuripalkinnolla vuonna 2007 sekä Lappeenrannan kaupungin kulttuuripalkinnolla vuonna 2011 Lappeenrannan kulttuurielämän hyväksi tekemästämme pitkäjänteisestä ja monipuolisesta työstä. Parhaiten teatteri KESY tunnetaan Lappeenrannassa nyt jo viisiosaisen “Vety-trilogian” kautta. Paikallista sketsihuumoriviihdettä on tarjottu useiden vuosien ajan eri kokoonpanoilla ja esiintymislavoilla lähes poikkeuksetta loppuunmyydyille katsomoille. Kaikki esityksen ohjelmanumerot ovat KESYn jäsenten käsikirjoittamia, ohjaamia, säveltämiä tai sanoittamia ja puvustamia.

Sellaisella mukavalla asialla lähdettiin soittelemaan, että Kesyn KESKEN juhlat jatkuvat ENÄÄ KAHDEN ESITYKSEN VERRAN! N...
23/04/2026

Sellaisella mukavalla asialla lähdettiin soittelemaan, että Kesyn KESKEN juhlat jatkuvat ENÄÄ KAHDEN ESITYKSEN VERRAN!

Nyt on pantava töpinäksi, sillä viimeisiin esityksiin pe 24. Ja la 25.4. on molempiin jo puolet lipuista myyty! Ripi rapi lippukaupoille https://www.lippu.fi/eventseries/4014130

Lappeenrannan kaupunginteatteri

Tämän viikon esityksiin enää 20 kpl lippuja jäljellä!!! Nyt kannattaa olla nopea! Liput: https://www.lippu.fi/artist/lap...
13/04/2026

Tämän viikon esityksiin enää 20 kpl lippuja jäljellä!!! Nyt kannattaa olla nopea!

Liput: https://www.lippu.fi/artist/lappeenrannan-kaupunginteatteri/kesyn-kesken-4014130/

💥 Kesyn KESKEN kevätesitykset polkaistiin tänään käyntiin täydelle katsomolle!

Teatteri Kesyn juhlavuoden hittiesitys tarjoaa suuria tunteita riemusta kaihoon. Mikä on sinun suosikkihetkesi näytelmässä? 😍

Kesyn KESKEN on nähtävissä vain huhtikuussa. Kaikkien esitysten täyttöaste on vähintään 50 % ja 17.–18.4. viikonlopulle on saatavissa vain muutamia lippuja. Suuntaa lippukaupoille siis nyt!

Osta liput Asiakaspalvelukeskus Winkistä tai lippu.fi-verkkokaupasta: https://www.lippu.fi/artist/lappeenrannan-kaupunginteatteri/kesyn-kesken-4014130/

Seuraavat Kesyn KESKEN esitykset:lauantai 11.4. klo 18:30perjantai 17.4. klo 18:30lauantai 18.4. klo 13:00perjantai 24.4...
10/04/2026

Seuraavat Kesyn KESKEN esitykset:
lauantai 11.4. klo 18:30
perjantai 17.4. klo 18:30
lauantai 18.4. klo 13:00
perjantai 24.4. klo 18:30
lauantai 25.4. klo 16:00

Hanki lippusi lippu.fi

🥂 Kolme viikkoa Kesyn paluuseen!Viime lokakuun hittiesitys Kesyn KESKEN palaa huhtikuussa 6 lisänäytöksellä.  Jos haluat...
28/03/2026

🥂 Kolme viikkoa Kesyn paluuseen!

Viime lokakuun hittiesitys Kesyn KESKEN palaa huhtikuussa 6 lisänäytöksellä. Jos haluat nähdä esityksen, kannattaa toimi ajossa, sillä liput liikkuvat nopeasti.

Lipunmyyntitilanne:
◾10.4. loppuunvarattu
◾11.4. täyttymässä
◾17.4. täyttymässä
◾18.4. vain muutama lippu jäljellä
◾24.4. vielä tilaa
◾25.4. vielä tilaa

Osta liput Asiakaspalvelukeskus Winkistä tai lippu.fi-verkkokaupasta: https://www.lippu.fi/artist/lappeenrannan-kaupunginteatteri/kesyn-kesken-4014130/

❤️ Yli 20 vuotta kestäneeseen matkaan mahtuu monia muistoja.Teatteri Kesyn KESKEN juhlistaa keskeneräistä elämää, jossa ...
06/03/2026

❤️ Yli 20 vuotta kestäneeseen matkaan mahtuu monia muistoja.

Teatteri Kesyn KESKEN juhlistaa keskeneräistä elämää, jossa kokemusta on karttunut, m***a kilometrejä on vielä edessä. Kokemuksiin liittyvät olennaisesti myös vuosien varrella syntyneet muistot. Tähän julkaisuun on koottu kesyläisten omia mieleenpainuneita muistoja yli 20 vuoden varrelta.

Kesyn KESKEN palaa pienelle näyttämölle lauantaina 10.4. Lipuista on myyty jo yli 60 %, ja näytöksistä 3/6 ovat lähes loppuunmyytyjä. Nyt siis kannattaa varmistaa paikka katsomossa!

Osta liput Asiakaspalvelukeskus Winkistä tai lippu.fi-verkkokaupasta: https://www.lippu.fi/artist/lappeenrannan-kaupunginteatteri/kesyn-kesken-4014130/

Joko siulla on liput? Kohta mennään taas! ❤️
16/02/2026

Joko siulla on liput? Kohta mennään taas! ❤️

💥 Kesyn KESKEN palaa 10.4.!

Syksyn hittiesityksen paluuseen on aikaa enää vajaa kaksi kuukautta, m***a lipunmyynti on ollut vilkasta: tulevista esityksistä on myyty jo liki 60 %. Lokakuun 2025 esityksistä 10/11 olivat loppuunmyytyjä, joten nyt kannattaa olla nopea, ettet jää paitsi!

Kesyn KESKEN on Teatteri Kesyn juhlavuoden esitys. Kesyläiset ovat jo 20 vuotta tehneet teatteri täysin omaehtoisesti. Nuoren aikuisen ikään kasvanutta Kesyä juhlistavat KESKEN on elämänmakuinen esitys, joka naurattaa ja koskettaa takuuvarmasti kaikkia.

Osta liput Asiakaspalvelukeskus Winkistä tai lippu.fi-verkkokaupasta: https://www.lippu.fi/artist/lappeenrannan-kaupunginteatteri/kesyn-kesken-4014130/

Kiitokset kaikille kauniista palautteista! ❤️
23/12/2025

Kiitokset kaikille kauniista palautteista! ❤️

Joululahjaideat vähissä? Kulttuuriseteleitä käyttämättä? Mitäs jos antaisit lahjaksi elämyksen? Supersuosittu Kesyn KESK...
12/12/2025

Joululahjaideat vähissä? Kulttuuriseteleitä käyttämättä? Mitäs jos antaisit lahjaksi elämyksen? Supersuosittu Kesyn KESKEN saa uusinta ensi-illan huhtikuussa! Liput tuttuun tapaan lippu.fi 🎁

Ta-daa! Kesyn KESKEN palaa ensi vuoden huhtikuussa! Ja mitä? Liput tulevat myyntiin huomenna!!!
27/10/2025

Ta-daa! Kesyn KESKEN palaa ensi vuoden huhtikuussa! Ja mitä? Liput tulevat myyntiin huomenna!!!

🥳 Kesyn KESKEN palaa keväällä!

Lappeenrannan kaupunginteatterin ja Teatteri KESYn yhteistuotanto Kesyn KESKEN jatkaa keväällä Lappeenrannan kaupunginteatterin ohjelmistossa. Näytelmää esitettiin kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 2.–18.10., ja kaikki näytökset olivat yhtä lukuun ottamatta loppuunmyytyjä.

Suuren suosion vuoksi Lappeenrannan kaupunginteatteri ja Teatteri Kesy ovat päättäneet jatkaa esityksiä myös tulevana keväänä yhteensä kuuden esityksen verran. Kaikki esitykset järjestetään huhtikuussa.

Kevään esitysten liput tulevat myyntiin huomenna tiistaina 28.10. Lippuja voi ostaa Asiakaspalvelukeskus Winkistä sekä verkosta osoitteesta lippu.fi.

Osoite

Kaivokatu 5
Lappeenranta
53100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Teatteri KESY :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Teatteri KESY :lle:

Jaa