Nuoret Lesket ry

Nuoret Lesket ry Nuoret Lesket ry on työikäisten leskien vertaistukiyhdistys. Järjestämme vertaistukitoimintaa työikäisille leskille ja leskiperheille.

Tarjoamme leskille ja heidän lapsilleen mahdollisuuden tavata samassa elämäntilanteessa olevia ja saada tukea suruun ja arjessa selviytymiseen. Tärkeimmät toimintamuodot ovat: vertaistukiryhmät, vertaistukiviikonloput, verkkoyhteisö,vertaistukipuhelin ja vaikuttamistoiminta. Toiminta on uskonnollisesti, aatteellisesti ja poliittisesti sitoutumatonta. Toiminta on myös on tasa-arvoista avoliitosta,

avioliitosta, lapsellisten ja lapsettomien leskien kesken sekä suunnattu pääasiassa työikäisille leskille.

"Lasten ja nuorten suru on monimuotoista ja sosiaalista. Äskettäin päättynyt akatemiatutkijahanke avaa uuden näkökulman ...
16/06/2026

"Lasten ja nuorten suru on monimuotoista ja sosiaalista. Äskettäin päättynyt akatemiatutkijahanke avaa uuden näkökulman sosiaalityön tutkimukseen ja käytäntöihin. Tutkijat toivovat, että ammattilaiset pysähtyisivät lapsen kokemuksen äärelle ja tunnistaisivat tunteita, jotka eivät aina näy päällepäin. Erityisesti nuoret tulisi nähdä aktiivisina toimijoina omassa surussaan. Nuoret hyödyntävät sosiaalista verkostoaan ja sanoittavat herkästi ja tarkasti, millaista tukea surussaan tarvitsevat."

Lasten ja nuorten suru on monimuotoista ja sosiaalista. Äskettäin päättynyt akatemiatutkijahanke avaa uuden näkökulman sosiaalityön tutkimukseen ja käytäntöihin. Tutkijat toivovat, että ammattilais...

Tiivistelmien jättö ensi vuoden Surukonferenssin tieteellisin sessioihin on nyt auki. Tule esittelemään omaa suruun tai ...
16/06/2026

Tiivistelmien jättö ensi vuoden Surukonferenssin tieteellisin sessioihin on nyt auki. Tule esittelemään omaa suruun tai kuolemaan liittyvää tutkimustasi.

Tiivistelmien jättö vuoden 2027 Surukonferenssin tieteellisiin sessioihin on avattu!

Järjestämme kansallisen Surukonferenssin kahdeksannentoista kerran Tampereella 22.–23.4.2027. Konferenssin tieteellisten sessioiden tavoitteena on esitellä suruun ja kuolemaan liittyvää tutkimusta Suomessa.

Toivomme mukaan esitelmäehdotuksia, jotka kytkeytyvät suruun, surevien tukemiseen tai kuolemantutkimukseen yleisesti. Voit esitellä tutkimustasi tai tutkimushanketta. Esitystä voi ehdottaa lähettämällä lyhyen tiivistelmän (max. 300 sanaa).

📍Esitelmähaku on auki 16.10.2026 asti. Lähetämme tiedon esitysten hyväksymisestä 30.10.2026.

Lähetä esitelmäehdotuksesi sähköpostilla osoitteisiin [email protected] ja [email protected].

Konferenssi on ilmainen tieteellisten sessioiden puhujille puhumispäivän osalta. Lämpimästi tervetuloa tapaamaan suru- ja kuolemantutkijoita Tampereelle!

www.surut.fi

Tämän kevään viimeinen sähköinen jäsenkirje on lähtenyt matkaan 💛Kirjeestä löydät kootusti yhdistyksen tuoreimmat kuulum...
11/06/2026

Tämän kevään viimeinen sähköinen jäsenkirje on lähtenyt matkaan 💛

Kirjeestä löydät kootusti yhdistyksen tuoreimmat kuulumiset ja ne tulevat tapahtumat, joihin on ilmoittautuminen jo auki.

Jos olet jäsen, m***a et löydä sähköpostia saapuneista, niin olehan yhteydessä [email protected], niin tarkistetaan, että meillä on oikea osoitteesi 😊

Hyviä lukuhetkiä!

Leskeneläke ei ole pelkkä numero – se on turva kriisin keskellä ❗Nuoret Lesket ry:n hallituksen jäsen kirjoittaa tuorees...
11/06/2026

Leskeneläke ei ole pelkkä numero – se on turva kriisin keskellä ❗

Nuoret Lesket ry:n hallituksen jäsen kirjoittaa tuoreessa blogissamme siitä, miksi leskeneläke on paljon enemmän kuin pelkkä numerosarja valtion budjetissa. Se on turvaa, jatkuvuutta ja hengähdystilaa elämässä, joka on juuri muuttunut peruuttamattomasti.

Kirjoittaja piti saman puheenvuoron myös SDP:n puoluekokouksessa, jossa hän toi esiin sen, minkä lesket ja leskiperheet tietävät omasta kokemuksestaan: kriisin hetkellä taloudellinen turva ei ole etuoikeus, vaan edellytys jaksamiselle ja hyvinvoinnille.

Leskeneläke on osa suomalaista turvaverkkoa – ja sen merkitys korostuu juuri näinä elämän vaikeimpina hetkinä.

Lue blogikirjoitus:
https://nuoretlesket.fi/2026/06/11/blogi-leskenelake-ei-ole-pelkka-numero-se-on-turva-kriisin-keskella/

Kun Roosa Pelto-Arvon puoliso kuoli base-hyppy­onnettomuudessa, hän päätti kohdata surun ja trauman tietoisesti. Nyt hän...
09/06/2026

Kun Roosa Pelto-Arvon puoliso kuoli base-hyppy­onnettomuudessa, hän päätti kohdata surun ja trauman tietoisesti. Nyt hän haluaa antaa toivoa muille.

Kun Roosa Pelto-Arvon puoliso kuoli base-hyppyonnettomuudessa, hän päätti kohdata surun ja trauman tietoisesti. Nyt hän haluaa antaa toivoa muille.

Haku auki: Vertaistukiviikonloppu leskille elokuussa 2026Haku elokuussa järjestettävään Vertaisuutta ja voimaa -leskien ...
08/06/2026

Haku auki: Vertaistukiviikonloppu leskille elokuussa 2026

Haku elokuussa järjestettävään Vertaisuutta ja voimaa -leskien vertaistukiviikonloppuun on nyt avautunut! Viikonloppu järjestetään 28.-30.8.2026 Kylpylähotelli Rauhalahdessa, Kuopiossa.

Leskien vertais­tuki­viikonlopussa käsitellemme surua, leskeyden tuomia muutoksia ja haasteita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita sekä etsimme yhdessä keinoja, jotka auttavat arjessa eteenpäin.

Viikonloppuun voivat hakea kaikki työikäisenä leskeksi jääneet. Viikonloppuun osallistuttaessa leskeytymisestä tulee olla kulunut vähintään puoli vuotta.

Lisätiedot ja hakulomake:
https://nuoretlesket.fi/2026/06/08/haku-auki-leskien-vertaistukiviikonloppu-28-30-8-2026/

Kun puoliso kuolee, suru ei ole ainoa asia, joka vie voimat. Moni leski joutuu samaan tilanteeseen kuin jutussa haastate...
08/06/2026

Kun puoliso kuolee, suru ei ole ainoa asia, joka vie voimat. Moni leski joutuu samaan tilanteeseen kuin jutussa haastateltu Aaro, keskelle monimutkaista ja raskasta byrokratiaa, joka kuormittaa juuri silloin, kun voimavaroja on kaikkein vähiten.

MTV Uutisten jutussa ääneen pääsee myös Nuoret Lesket ry:n toiminnanjohtaja Miia Iivonen, joka kertoo, miten yleinen tämä kokemus on. Moni leski yllättyy siitä, kuinka paljon asioita on hoidettava ja kuinka yksin niiden kanssa voi tuntea jäävänsä.

Iivosen mukaan byrokratian määrä ja epäselvyys voivat lisätä turhautumista, epävarmuutta ja avuttomuuden tunnetta – ja siksi lesket tarvitsevat selkeämpää ohjeistusta, sensitiivisempää kohtaamista ja nopeampaa neuvontaa.

Jutussa kuvattu arki on monelle todellisuutta. Siksi vertaistuki ja tieto siitä, ettei tilanteessa ole yksin, ovat niin tärkeitä.

Leskeksi jäänyt Aaro kertoo, miten byrokratia vie voimat silloin, kun niitä on kaikkein vähiten.

Kokoomus pitää puoluekokoustaan Jyväskylässä. Nuoret Lesket ry, Perhehoitoliitto ja Monimuotoiset perheet ovat paikalla ...
06/06/2026

Kokoomus pitää puoluekokoustaan Jyväskylässä. Nuoret Lesket ry, Perhehoitoliitto ja Monimuotoiset perheet ovat paikalla myös.

Kokoomus pitää puoluekokouksensa viikonvaihteessa Jyväskylässä. Perhehoitoliitto ry, Nuoret Lesket ry ja Monimuotoiset perheet ovat paikalla tarjoamassa puoluekokousväelle tärkeää tietoa kohderyhmistään ja toiminnastaan! 💚

Haku on auki! 🥳🤗Leskiperheiden vertaistukiviikonloppu järjestetään 25.–27.9.2026 Nuorisokeskus Marttisissa, Virroilla.Vi...
03/06/2026

Haku on auki! 🥳🤗

Leskiperheiden vertaistukiviikonloppu järjestetään 25.–27.9.2026 Nuorisokeskus Marttisissa, Virroilla.

Viikonlopussa perheet saavat turvallisen paikan kohdata muita saman kokeneita, jakaa ajatuksia ja löytää voimia arkeen. Lapsille ja nuorille on omat ikätasoiset, ammatillisesti ohjatut ryhmät – ja perheen pienimmille järjestetty lastenhoito.

Omavastuu vain 100 € / aikuinen.
Lasten ja nuorten osallistuminen on maksutonta.

Hae mukaan:
https://nuoretlesket.fi/2026/06/02/haku-auki-leskiperheiden-vertaistukiviikonloppu-25-27-9-2026-virrat/

Yhdessä suru on kevyempi kantaa 💛

Mira menetti puolisonsa ollessaan raskaana, vain paria päivää ennen lapsen syntymää. Menetyksen keskellä valonpilkahduks...
02/06/2026

Mira menetti puolisonsa ollessaan raskaana, vain paria päivää ennen lapsen syntymää. Menetyksen keskellä valonpilkahduksena toimivat vastasyntynyt vauva, hevoset sekä läheisten tuki.

Aluksi ajatus uudesta parisuhteesta tuntui musertavalta ja Mirasta tuntui, ettei hän ollut valmis päästämään irti. Kun vanha nuoruudenystävä tuli yllättäen vastaan, syntyi kuitenkin tilaa uudelle rakkaudelle, joka sai kasvaa Miran omassa tahdissa.❤

Vain pari päivää ennen lapsensa syntymää Mira Mach menetti puolisonsa. Kahdeksan kuukautta myöhemmin Tinderissä vastaan tuli tuttu kasvo nuoruudesta.

Osoite

IlmarisenKatu 17
Jyväskylä
40100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Nuoret Lesket ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa