Suomi-seura Upplands Väsby

Suomi-seura Upplands Väsby Varsinainen Suomi-seura perustettiin 20. lokakuuta 1963.

Tällöin kokouksessa Teuvo Ikonen lausui Suomi-Seuran synnyinsanat ja toimi seuran ensimmäisenä puheenjohtajana.

📚 Kiinnostaisiko sinua toimia lukumummina tai lukuvaarina? 📚Väsbyn kunnassa suunnitellaan Ruotsinsuomalaiset lukumummit ...
17/06/2026

📚 Kiinnostaisiko sinua toimia lukumummina tai lukuvaarina? 📚

Väsbyn kunnassa suunnitellaan Ruotsinsuomalaiset lukumummit ja -vaarit -toimintaa, ja ajattelimme, että Väsbyn Suomi-seuran jäsenistössä saattaisi olla tästä kiinnostuneita henkilöitä.

Lukumummit ja -vaarit lukevat yhdessä lasten kanssa suomeksi ja innostavat heitä kirjojen, lukemisen ja suomen kielen pariin. Toiminta ei vaadi erityisosaamista – oma lukutaito, kiinnostus lapsiin ja hieman aikaa riittävät.

Toimintaa on jo toteutettu useissa ruotsinsuomalaisissa kunnissa, muun muassa Oxelösundissa ja Gävlessä, erittäin myönteisin kokemuksin. Lapset ovat odottaneet lukuhetkiä innolla, ja vapaaehtoiset ovat kokeneet toiminnan palkitsevaksi ja merkitykselliseksi.

Samalla toiminta tukee lasten suomen kielen kehittymistä, lukemisen iloa ja sukupolvien välistä vuorovaikutusta.

Kiinnostuitko tai haluatko lisätietoja?

Yhteyshenkilö: Sarianna Kranz, Väsbyn kunnan suomen kielen hallintoalueen koordinaattori.

📧 [email protected] / Sarianna Kranz
📞 073-910 40 49

Huom! Sarianna jää kesälomalle juhannuksen jälkeen ja vastaa yhteydenottoihin jälleen elokuun alusta alkaen.

Lähde mukaan tekemään tärkeää työtä lasten, suomen kielen ja lukemisen ilon hyväksi! ❤️📖

16/06/2026

🌿☀️ Kesän tulevat tapahtumat – lähde mukaan! ☀️🌿

Kesä on täällä, ja sen myötä luvassa on mukavaa yhdessäoloa, uusia kokemuksia ja rentoa tekemistä kaikenikäisille! 💚

📍 Tulevat tapahtumamme:

🧭 Geokätköilyretki Rosersbergissä
Tämä viikon sunnuntaina klo 10.00
Lähde mukaan seikkailuun luonnon keskelle ja kokeile geokätköilyn jännitystä!

https://fb.me/e/3IQTBpmzc

🌞 Kesäistä yhdessäoloa ja pihapelejä
La 27.6. klo 11.00
Rentoa hengailua, pelejä ja mukavaa seuraa – täydellinen kesäpäivän viettoon!

https://fb.me/e/44zBAcuYB

⛳ Koko perheen golfpäivä Väsby Golfissa
Su 28.6. klo 11.00
Hauska ja matalan kynnyksen golfpäivä koko perheelle – tule kokeilemaan!

https://fb.me/e/4NTu2qcax

💡 Lisäksi järjestämme kesän aikana lisää spontaaneja tapahtumia, joten kannattaa pysyä kuulolla! Seuraa kotisivuja ja Facebook-sivuamme, niin et missaa mitään.

👉 Ota kaveri mukaan ja tule viettämään kesää yhdessä meidän kanssa! 💚

Vietimme tänään iltaa Väsbyn Suomi-seuran pihapelitapahtumassa Senioritalon bouleradoilla. Pieni kesäsade sai meidät vet...
15/06/2026

Vietimme tänään iltaa Väsbyn Suomi-seuran pihapelitapahtumassa Senioritalon bouleradoilla. Pieni kesäsade sai meidät vetämään takit niskaan ja hanskat käteen, m***a pelit saatiin silti pelattua hyvässä seurassa. 😊🌧️

Boulen lisäksi radoilla nähtiin tällä kertaa myös saappaanheittoa, jossa syntyikin melko korkeita kaaria. Ehkä me saadaan vielä joku päivä Suomi-seurojen väliset saappaanheittokisat pystyyn – ainakin harjoittelu on jo kovaa vauhtia alkanut! 😉

Seuraavan kerran pelaillaan lauantaina 27.6. Tästä löytyy jo oma tapahtuma Facebook-sivultamme, käykäähän kurkkaamassa tiedot sieltä! ☀️🥤🍓

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu – meidän Anterolle! ❤️🎨Yhteisten tilojemme remontti on tuonut esiin upeaa talkoohenkeä...
15/06/2026

Kunnia sille, jolle kunnia kuuluu – meidän Anterolle! ❤️🎨

Yhteisten tilojemme remontti on tuonut esiin upeaa talkoohenkeä, ja jokainen käsipari on ollut korvaamaton. M***a yksi kohtaaminen on vetänyt meidät kaikki aivan erityisen kiitollisiksi ja jättänyt lämpimän jäljen sydämeen.

Meidän herrasmiehemme ja rautainen senioriammattilaisemme Antero tarttui hihat käärittyinä pensseliin. Se jälki, mitä Antero seinille loihti, on kerta kaikkiaan häikäisevän mahtavaa – siinä näkyy elämänmittainen kokemus, vakaa käsi ja ennen kaikkea suuri sydän seuraa kohtaan.

Anteron asenne ja työmoraali ovat meille kaikille valtava inspiraation lähde ja osoitus siitä, että aito tekemisen ilo ei vanhene koskaan!

Vähintä, mitä remonttipoppoo voi tehdä, on kiittää tätä upeaa miestä. Keräsimme Anterolle herkkukorin täynnä kaikkea hyvää. Se on vain pieni ele sen rinnalla, mitä Antero teki meidän kaikkien hyväksi, m***a annettu täynnä syvää ihailua ja kiitollisuutta.

Kiitos Antero, olet täyttä kultaa ja upea esikuva meille kaikille! 🍫☕️🌹

🌞 Lahjoituksia kirpputorille kaivataan! 🌞Suomi-seuran nuorisojaosto kerää varoja toimintaansa sekä seuran tilojen remont...
14/06/2026

🌞 Lahjoituksia kirpputorille kaivataan! 🌞

Suomi-seuran nuorisojaosto kerää varoja toimintaansa sekä seuran tilojen remonttiin järjestämällä kirpputoreja pitkin kesää.

Otamme ilolla vastaan hyväkuntoisia lahjoituksia kirpputorille, kuten:
🧸 leluja
👕 vaatteita
🏠 kodintarvikkeita
🎲 pelejä
✨ ja muuta myyntikelpoista tavaraa

Lahjoitukset voi toimittaa Sonjalle 070-149 54 89

Jokainen lahjoitus auttaa tukemaan toimintaa ja mahdollistaa yhteisten tilojen kehittämisen. Suuri kiitos jo etukäteen kaikille lahjoittajille! ❤️

📍 Kirpputoreja järjestetään pitkin kesää – seuraa ilmoitteluamme tarkempien ajankohtien osalta.

Jaa julkaisu eteenpäin, jotta sana tavoittaa mahdollisimman monet! 🇫🇮💙

🏰 Upea retkipäivä Rosersbergin linnassa! 🏰Tänään vietimme mahtavan päivän historian havinaa ja yhdessäoloa Rosersbergin ...
14/06/2026

🏰 Upea retkipäivä Rosersbergin linnassa! 🏰

Tänään vietimme mahtavan päivän historian havinaa ja yhdessäoloa Rosersbergin linnan upeissa maisemissa. Retki järjestettiin yhteistyössä Väsbyn Suomi-seuran ja Väsbyn Ruotsinsuomalaisen koulun vanhempainyhdistyksen kanssa, ja oli ilo nähdä niin monia mukana!

Saimme tutustua linnaan mielenkiintoisen opastuksen avulla. Pääsimme kurkistamaan kuninkaallisiin huoneisiin ja kuulemaan tarinoita menneiltä ajoilta.

🗺️ Huom! Geokätköily siirtyy!

Valitettavasti sateen takia geokätköilyosuus jätettiin toiseen päivään. M***a ei hätää, geoilu ei jää väliin! Ilmoittelemme uudesta ajankohdasta geokätköilyretkelle piakkoin, joten pysykää kuulolla!

Kiitos kaikille osallistujille tästä rentouttavasta ja mukavasta päivästä. Oli ihanaa viettää aikaa yhdessä!

Tässä vielä tunnelmia linnasta kuvien muodossa.👇

🔮 P.S. MUISTUTUS HUOMISESTA! 🔮

Väsbyn Suomi-seura järjestää rentoa yhdessäoloa boulen ja muiden pihapelien merkeissä – tervetuloa mukaan kaikenikäiset! 😊

📅 Maanantaina 15.6. klo 18–20
📍 Bouleradat senioritalon edessä (Herrgårdsvägen 20, Upplands Väsby)

🥤🍓 Omat eväät, juomat ja mahdollisuuksien mukaan omat boule-välineet mukaan.

Tule pelaamaan tai vain viettämään aikaa hyvässä seurassa! ☀️

🔗 Tapahtuma Facebookissa: https://www.facebook.com/share/1BLPhVLhxy/?mibextid=wwXIfr

09/06/2026

Meillä on täällä mahtava projekti aluillaan. Matkaan tarttui muutama purkki maalia, sillä meidän yhteiset tilat ansaitsevat hieman rakkautta ja tuoretta ilmettä. 🖌️✨

Jokainen jäsen on meille korvaamattoman tärkeä, ja yhdessä me teemme tästä seurasta juuri näin upean. Tästä tulee niin hyvä!

Pian telat heiluvat – lopputulos paljastetaan pian, pysykää linjoilla! 🤩

08/06/2026
Suomalaisuus Ruotsissa on rikkaus, jota kannattaa varjella. Väsbyn Suomi-seura tekee aktiivisesti työtä suomalaisen kult...
08/06/2026

Suomalaisuus Ruotsissa on rikkaus, jota kannattaa varjella. Väsbyn Suomi-seura tekee aktiivisesti työtä suomalaisen kulttuurin, perinteiden ja yhteisöllisyyden puolesta.

Meillä ei katsota kuntarajoja – olitpa kotoisin Väsbyystä, naapurikunnista tai mistä päin Ruotsia tahansa, olet lämpimästi tervetullut mukaan juuri sellaisena kuin olet.

Olitpa sitten henkeen ja vereen aktiivinen seuraihminen tai haluat vain piipahtaa tapahtumissamme silloin tällöin, jäseneksi kannattaa liittyä joka tapauksessa. Pelkkä jäsenyytesi on nimittäin jo itsessään valtavan suuri tuki ja kannanotto ruotsinsuomalaisuuden puolesta.

Jokainen uusi jäsen on meille elintärkeä. Seuran toiminta ei ole itsestäänselvyys, vaan se pysyy pystyssä ja voi kehittyä vain teidän ansiostanne. Jokainen jäsenmaksu ja jokainen mukana oleva ihminen vahvistaa ruotsinsuomalaisten ääntä ja varmistaa, että suomenkielinen toiminta sekä kulttuurityö voivat jatkua vahvoina myös tulevaisuudessa. Sinun jäsenyytesi todella merkitsee.

🔗 Tule mukaan ja liity jäseneksi: https://suomiseura.net/jaseneksi

☀️ Onnistunut Hitta ut -sunnuntaikävely takana! 👟🌲Tänään saimme nauttia aivan upeasta, aurinkoisesta säästä ja mahtavast...
07/06/2026

☀️ Onnistunut Hitta ut -sunnuntaikävely takana! 👟🌲

Tänään saimme nauttia aivan upeasta, aurinkoisesta säästä ja mahtavasta seurasta Mälarenin kauniissa rantamaisemissa! Alkuperäinen reittisuunnitelma vähän venyi seikkailumielellä, ja mittariin kertyi lopulta 5,3 kilometriä upeaa metsä- ja kalliomaastoa. Aikaa tähän reippailuun kului 1 tunti ja 24 minuuttia.

Hitta ut -rastien bongaamisen lisäksi matkan varrelta tarttui mukaan myös muutama geokätkö! Oli aivan mahtavaa, että mukana oli niin innokkaita rastien etsijöitä kuin heitäkin, jotka lähtivät mukaan ihan vain nauttimaan mukavasta kävelystä ja aurinkoisesta seurasta. Tosin mainittakoon, että rasti numero 15 jäi meiltä tällä kertaa suosiolla ottamatta – sinne kun ei yksinkertaisesti löytynyt reittiä ylitsepääsemättömän rämeikön läpi!

Kierroksen päätteeksi suuntasimme ansaitusti Café Villa Ediin maittavalle lounaalle ja kahveille vaihtamaan kuulumisia – tiskistä löytyi jos jonkinmoista suolaista ja makeaa herkkua! 🍰🥪 Kiitos kaikille mukana olleille loistavasta seurasta ja reippaasta ulkoilumielestä!

📅 Tulossa seuraavaksi – ilmoittaudu mukaan tapahtumissa!
Seuralla tapahtuu lähiaikoina paljon! Molemmista alla olevista retkistä löytyy jo omat tapahtumat seuran Facebook-sivuilta, joten käy klikkaamassa itsesi mukaan niihin:

🥾 Lauantaina 13.6. – Kävely Frestassa
Otetaan uusiksi reipas kävelylenkki hyvässä seurassa, tällä kertaa Frestan maisemissa! Katso tarkemmat tiedot ja ilmoittaudu mukaan erillisessä Facebook-tapahtumassa.

🏰 Sunnuntaina 14.6. – Rosersbergin linnan opaskierros & geokätköily/kävely
Luvassa on kulttuuria ja ulkoilua parhaassa seurassa! Suuntaamme Rosersbergin linnalle mielenkiintoiselle opaskierrokselle, jonka jälkeen yhdistämme päivään mukavan kävelyn ja geokätköilyn linnan upeissa ympäristöissä. Lisätiedot ja ilmoittautumiset löydät retken omasta Facebook-tapahtumasta.

Ota ystävä matkaan ja tule mukaan seuran toimintaan. Nähdään retkillä! 👋

Adress

Björkvallavägen 10 (talon Takaosa)
Upplands-Väsby
19476

Öppettider

Måndag 09:30 - 13:00
Tisdag 09:30 - 13:00
Onsdag 09:30 - 13:00
Torsdag 09:30 - 13:00

Aviseringar

Var den första att veta och låt oss skicka ett mail när Suomi-seura Upplands Väsby postar nyheter och kampanjer. Din e-postadress kommer inte att användas för något annat ändamål, och du kan när som helst avbryta prenumerationen.

Dela