Sonza ry

Sonza ry Sonza ry on rekisteröity yhdistys, jonka hallitus koostuu tällä hetkellä 8 varsinaisesta jäsenestä sekä 4 varajäsenestä. Käy tutustumassa meihin www.sonza.fi ❣️

Tiistaina saimme Sonza ry:n kanssa kunnian olla mukana Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Wer...
13/06/2026

Tiistaina saimme Sonza ry:n kanssa kunnian olla mukana Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry:n järjestämässä kokemusillassa Järvenpäässä. 💜

Pääsimme kertomaan osallistujille Sonzan toiminnasta ja siitä, miksi yhdistyksemme on aikanaan perustettu. Katja kertoi Sonzan alkutarinan, miten omat kokemukset ja halu auttaa päihderiippuvuuden koskettamia nuoria sekä heidän läheisiään johtivat yhdistyksen perustamiseen.

SonzanSYKE, nuorten vaikuttajaryhmästä Milja esitteli SonzanSYKKEEN toimintaa ja tulevaisuuden suunnitelmia ❤️.
Mira esitteli Sonzan nykyistä toimintaa, vertaistukea ja kohtaamispaikkatoimintaa, ja Maija kertoi tapahtumistamme sekä siitä, kuinka voi osallistua mukaan sonzan toimintaan ja/tai jäseneksemme.

Illan aikana kuulimme myös koskettavia ja toivoa herättäviä kokemustarinoita riippuvuuksista ja toipumisesta. Juuri tällaiset kohtaamiset muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on puhua avoimesti riippuvuuksista, mielenterveydestä ja toipumisen mahdollisuuksista.

Lämmin kiitos Werkko ry:lle kutsusta sekä kaikille osallistujille hienosta illasta. On arvokasta päästä yhdessä lisäämään ymmärrystä, vähentämään ennakkoluuloja ja rakentamaan yhteiskuntaa, jossa jokainen tulee kohdatuksi omana itsenään. 💜

Tänään vietettiin Sonzalaisten ja nuorten kanssa mukavaa kesäpäivää sonzalaisemme Katjan kotipihalla. ☀️Grilli oli kuuma...
12/06/2026

Tänään vietettiin Sonzalaisten ja nuorten kanssa mukavaa kesäpäivää sonzalaisemme Katjan kotipihalla. ☀️

Grilli oli kuumana, pelattiin mölkkyä, heiteltiin tikkaa ja nautittiin hyvästä ruoasta. Päivän aikana riitti naurua, hyviä keskusteluja ja yhdessäoloa, juuri niitä asioita, joista parhaat kesämuistot syntyvät.

On hienoa nähdä, miten mukavaa nuorille on saada viettää aikaa turvallisessa porukassa, ilman paineita ja omana itsenään. Tällaiset yhteiset hetket vahvistavat yhteisöllisyyttä ja muistuttavat siitä, ettei kenenkään tarvitse jäädä yksin.

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille nuorille. Teidän kanssanne oli jälleen kerran tosi kiva päivä! ❤️

Tänään pidimme Sonza ry:n viimeisen läheisten vertaistukiryhmän ennen kesälomiamme. 💚Sonzalaiset haluavat kiittää jokais...
10/06/2026

Tänään pidimme Sonza ry:n viimeisen läheisten vertaistukiryhmän ennen kesälomiamme. 💚

Sonzalaiset haluavat kiittää jokaista läheistä, joka on kuluneen vuoden aikana tullut mukaan jakamaan kokemuksiaan, tunteitaan, huoliaan ja myös toivoaan. Vertaistuen voima syntyy siitä, että kukaan ei jää yksin.

Sonzalaiset lomailevat heinäkuun ajan, m***a palaamme jälleen elokuussa uusien läheisryhmän aikojen sekä kohtaamispaikkatoiminnan pariin.

HOX HOX! Sonzan kohtaamispaikka jatkuu vielä tämän viikon perjantaina klo 14–20 yhteisellä retkellä, joten emme ole Vehkojalla kohtaamispaikallamme ☺️.

📍 Elokuusta alkaen kohtaamispaikka on jälleen avoinna joka perjantai klo 14–20.

Vaikka läheisryhmä ja kohtaamispaikkamme jää kesätauolle, omia kokemuksia, ajatuksia ja tarinoita voi edelleen jakaa anonyymisti Sonza ry:n päiväkirjaan Facebookissa. Joskus jo se, että saa kirjoittaa kokemuksensa näkyväksi, voi keventää omaa taakkaa ja samalla antaa vertaistukea jollekin toiselle.

Toivotamme kaikille aurinkoista, turvallista ja levollista kesää. Muistetaan pitää huolta itsestämme ja toisistamme. Nähdään jälleen elokuussa! ☀️💚

www.sonza.fi

Tänään osallistuimme Jatkopolkuja kokemusasiantuntijoille -tapahtumaan Hyvinkäällä  jonka järjestivät Hyria koulutus  ja...
26/05/2026

Tänään osallistuimme Jatkopolkuja kokemusasiantuntijoille -tapahtumaan Hyvinkäällä jonka järjestivät Hyria koulutus ja Keski-Uudenmaan vertais- ja kokemusasiantuntijatoiminnan tuki Werkko ry

Päivä tarjosi paljon kohtaamisia, verkostoitumista ja tärkeitä keskusteluja kokemusasiantuntijuuden merkityksestä. Oli hienoa tavata alan toimijoita, kuulla puheenvuoroja sekä vaihtaa ajatuksia muiden osallistujien kanssa.

Kiitos järjestäjille ja kaikille, jotka kävivät ständillämme 💙

23/05/2026

✨ TUNTEISTA TAITEEKSI 2026 ✨

Eilinen oli timanttia ❤️
“Tunteista taiteeksi” -tapahtuma kokosi yhteen eri-ikäisiä ihmisiä luomaan, kohtaamaan ja viettämään aikaa yhdessä taiteen äärellä.

Tunnelma oli lämmin ja yhteisöllinen, päivän aikana nähtiin paljon ihania kohtaamisia, keskusteluja ja yhdessä tekemisen iloa. Vaikka sade kävi välillä meitä tervehtimässä, se ei onnistunut himmentämään tunnelmaa. 🌧️✨

Päivän aikana syntyi upeita UV-maalauksia, graffiteja, koruja ja paljon muuta luovaa taidetta. Iso kiitos myös esiintyjille, jotka loivat tapahtumaan huikean tunnelman! 🎶

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille järjestäjille, yhteistyökumppaneille ja tapahtumassa kävijöille , yhdessä teimme tapahtumasta onnistuneen ja ikimuistoisen. ❤️

Erityiskiitos myös tapahtuman tukemisesta:
✨ Hyvinkään kaupunki
✨ Lions Club Puolimatka
✨ Lions Club Höffinga

Kiitos kaikille mukana olleille,
tästä jäi sydämeen paljon iloa ja lämpöä. 💫

23/05/2026

✨ TUNTEISTA TAITEEKSI 2026 ✨

Eilinen oli timanttia ❤️
“Tunteista taiteeksi” -tapahtuma kokosi yhteen eri-ikäisiä ihmisiä luomaan, kohtaamaan ja viettämään aikaa yhdessä taiteen äärellä.

Tunnelma oli lämmin ja yhteisöllinen, päivän aikana nähtiin paljon ihania kohtaamisia, keskusteluja ja yhdessä tekemisen iloa. Vaikka sade kävi välillä meitä tervehtimässä, se ei onnistunut himmentämään tunnelmaa. 🌧️✨

Päivän aikana syntyi upeita UV-maalauksia, graffiteja, koruja ja paljon muuta luovaa taidetta. Iso kiitos myös esiintyjille, jotka loivat tapahtumaan huikean tunnelman! 🎶

Lämmin kiitos kaikille mukana olleille järjestäjille, yhteistyökumppaneille ja tapahtumassa kävijöille , yhdessä teimme tapahtumasta onnistuneen ja ikimuistoisen. ❤️

Erityiskiitos myös tapahtuman tukemisesta:
✨ Hyvinkään kaupunki
✨ Lions Club Puolimatka
✨ Lions Club Höffinga

Kiitos kaikille mukana olleille, tästä jäi sydämeen paljon iloa ja lämpöä. 💫

Heiiii!!!!Nähdäänkö huomenna 😍??
21/05/2026

Heiiii!!!!
Nähdäänkö huomenna 😍??

🎤 Tunteista Taiteeksi lähestyy ja me kaivattais vielä lisää esiintyjiä mukaan iltaan!

Lavalle mahtuis hyvin vielä lisää musiikkia, runoutta, open mic -esiintyjiä tai muuta taidetta 💜

Tapahtuma järjestetään päihteettömänä ja maksuttomana hyväntekeväisyystapahtumana Hyvinkäällä 22.5. Tarkoitus on luoda rento ja turvallinen ilta, missä saa näkyä, kuulua ja olla oma itsensä.

Meillä ei valitettavasti ole mahdollisuutta maksaa keikkapalkkioita, koska tapahtuma tehdään pitkälti vapaaehtoisvoimin ❤️ M***a esiintyjille tarjotaan ainakin hyvää fiilistä, näkyvyyttä, pientä purtavaa ja mahdollisuus olla mukana tekemässä jotain merkityksellistä nuorten ja yhteisön hyväksi.

Jos kiinnostais tulla esiintymään tai tunnet jonkun kenelle tää vois sopia, laita viestiä 🙌
Kaikki rennot ja hyvällä sydämellä mukana olevat tyypit on tervetulleita mukaan 😍❤️.

Hei kaikki❤️!Ylpeänä esittelemme hallituksemme uuden jäsenen Laura Nevalaisen ❤️.Lauraan pääset tutustumaan tapahtumissa...
18/05/2026

Hei kaikki❤️!
Ylpeänä esittelemme hallituksemme uuden jäsenen Laura Nevalaisen ❤️.

Lauraan pääset tutustumaan tapahtumissamme ja kohtaamispaikalla!
Oikein lämpimästi tervetuloa mukaan meidän sonzalaisten tiimiin Laura ❤️!

Heippa. Olen Laura ja koulutukseltani olen lähihoitaja. Osaamisalani ovat mielenterveys- ja päihdetyö sekä lapset ja nuoret. Minulla on lisäksi lähes 30 vuoden kokemus läheisten päihteidenkäytön vaikutuksista elämään. Minulle tärkeitä asioita ovat rinnalla kulkeminen, turvallinen kohtaaminen ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen.

16/05/2026

Sonzа ry:n hallituksessa tapahtui tänään iloisia muutoksia 💛

Uudeksi varapuheenjohtajaksi nimettiin Mira Paananen 👏
Uudeksi hallituksen varsinaiseksi jäseneksi nousi varajäsenestämme Laura Nevalainen 👏

On hienoa saada mukaan lisää vastuunkantajia ja aktiivisia tekijöitä rakentamaan Sonzan toimintaa eteenpäin yhdessä. Meillä on paljon suunnitelmia, ideoita ja tahtoa tehdä merkityksellistä työtä 💫

Tällä hetkellä Sonza ry:n hallitus:
✨ Katja Salo, puheenjohtaja
📧 [email protected]

✨ Mira Paananen, varapuheenjohtaja
📧 [email protected]

✨ Pia Erdmann
📧 [email protected]

✨ Maija Snell
📧 [email protected]

✨ Sami Koskinen
📧 [email protected]

✨ Minna-Liisa Haapamäki
📧 [email protected]

✨ Matti Lindfors
📧 [email protected]

✨ Laura Nevalainen
📧 [email protected]

Yhteinen sähköposti:
📧 [email protected]

Onnea uusiin tehtäviin Mira ja Laura 🫶

www.sonza.fi

Osoite

Hyvinkää

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sonza ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Sonza ry :lle:

Jaa