Kalajokilaakson Reumayhdistys

Kalajokilaakson Reumayhdistys Kalajokilaakson Reumayhdistys on 70-vuotias yhdistys, joka toimii alueensa tuki- ja liikuntaelinsair Reumasairauksia ovat mm. Järjestämme jäsenillemme mm.

Tuki- ja liikuntaelinsairaudet (tule-sairaudet) ovat yleisin kipua aiheuttava ja eniten työstä poissaoloon johtava pitkäaikaissairauksien ryhmä. tulehdukselliset reumasairaudet, nivelrikko, selkäsairaudet, kihti, osteoporoosi ja fibromyalgia. Yhdistyksemme toiminnassa on tärkeää vaikuttaa kaikkien tuki- ja liikuntaelin ongelmista kärsivien elämäntilanteen helpottamiseksi. liikunta-, virkistys- ja

harrastustoimintaa, asiantuntijaluentoja, koulutusta, kerhotoimintaa, matkoja ja retkiä. Tuemme jäsentemme osallistumista erilaisiin tapahtumiimme huokeammilla jäsenetuhinnoilla. Yhdistyksessämme toimii Suomen Reumaliiton kouluttamia vertaistukijoita, joiden puoleen voi kääntyä kun kaipaa kuuntelijaa, esimerkiksi silloin kun on saanut tietää sairastuneensa reumaan tai tuki- ja liikuntaelinsairauteen tai kun sairaus aiheuttaa muutoksia työ- ja toimintakykyyn. Palveluasiamies neuvoo hoitoon ohjauksessa, apuvälinehankinnoissa, kurssi- ja lomakehakemuksissa ja antaa tietoa lakimiespalveluista. Osaan tule-sairauksista voidaan vaikuttaa ennaltaehkäisevästi. Tieto itsehoitotavoista ja arkielämän järjestelyt auttavat pitämään yllä toimintakykyä sairaudesta huolimatta. Oireiden ilmaantuessa on syytä hakeutua aikailematta asiantuntevaan hoitoon.

12/03/2026

KEVÄTKOKOUS / JÄSENILTA
Torstaina 26.3.2026 klo 17 Toimintakeskus Kipinässä, Suopellontie 6, Ylivieska. Kokouksessa käsitellään sääntöjen määräämät asiat.
Kokouksen jälkeen jäsenillassa esitys jalkojen hoidosta ja lymfaterapiasta. Arvontaa (pääpalkintona lahjakortti jalkahoitoon, arvo 60 €) myydään leivonnaisia sekä kahvitarjoilu.
Lämpimästi tervetuloa! Hallitus

18/12/2025

Kelan maksuton reumaa sairastavan kuntoutuskurssi on tarkoitettu aikuisille, joilla on diagnosoitu reumasairaus. Lue lisää!

11/12/2025

STEA on tänään julkistanut avustusehdotuksen ensi vuodelle. Olemme iloisia siitä, Reumaliitolle ehdotetaan haetun mukaisia avustuksia yleisavustuksen, jäsenjärjestöavustuksen ja arkea tukevan kurssitoiminnan osalta.

Surullisempi uutinen on, että Reumaliiton omalle harvinaistoiminnalle ei enää myönnetty aikaisemman tason mukaista avustusta.

”Harvinaiset diagnoosit säilyvät Reumaliiton toiminnan piirissä, m***a rahoituksen alasajo vaikuttaa mahdollisuuksiin järjestää toimintaa nykyisessä laajuudessa. Emme kuitenkaan tule unohtamaan harvinaisia reumasairauksia jatkossakaan", sanoo Reumaliiton toiminnanjohtaja Anu Uhtio.

"Kiitos yhdistyskentälle ja vapaaehtoisille hyvästä työstä reuma- ja tulesairauksia sairastavien hyväksi. Työ jatkuu!"

22/11/2025
18/11/2025

Vapaaehtoistoimija, miten sinä voit? 💚

Reumayhteisön noin 2300 vapaaehtoista mahdollistaa muun muassa vertaistukea, liikuntatoimintaa ja monenlaista muuta toimintaa. Vapaaehtoisten merkittävä työ tukee muiden hyvinvointia, m***a myös omasta hyvinvoinnista huolehtiminen kannattaa muistaa.

Reumaliiton Omahoitopolku-hanke haluaakin kutsua kaikki Reumaliitossa ja sen jäsenyhdistyksissä toimivat vapaaehtoiset virkistäytymään ja saamaan vinkkejä oman hyvinvointinsa tueksi Vapaaehtoistoimija oman hyvinvoinnin polulla -etätilaisuuteen torstaina 27.11.2025 klo 16.30-18.30.

Tilaisuuden teema on hyvää mieltä ja yhdessäoloa. Luvassa on tietoa etenkin oman mielen hyvinvoinnin tueksi, keskustelua muiden vapaaehtoisten kanssa sekä tehtäviä, joiden avulla pääset pohtimaan omaa hyvinvointiasi.

Lämpimästi tervetuloa mukaan, toimit sitten vertaistukijana tai ryhmänohjaajana, yhdistyksen hallituksessa tai tapahtumavastaavana, kahvinkeittäjänä tai arpajaisvastaavana – tai missä tahansa muussa vapaaehtoistehtävässä!

Lisätietoa ja ilmoittautumisen löydät Reumaliiton tapahtumakalenterista: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/vapaaehtoistoimija-oman-hyvinvoinnin-polulla/. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 26.11.2025. 🍀

Hae kuntoutuskurssille!
05/11/2025

Hae kuntoutuskurssille!

Kelan maksuton reumaa sairastavan kuntoutuskurssi on tarkoitettu aikuisille, joilla on diagnosoitu reumasairaus. Lue lisää!

03/11/2025

Tällä viikolla ohjelmissa maanantaina Reumasairaus ja ruuhkavuodet -aiheinen vertaisnurkka. Tiistaina on viimeinen päivä ilmoittautua mukaan Liikettä ja hyvinvointia +65-vuotiaille ohjaajakoulutukseen. Keskiviikkona reumahoitajan puhelintunti sekä ryhmänohjaajien teematapaaminen. Tervetuloa mukaan! 🍁🍀

🍀Ma 3.11. klo 18–19 vertaisnurkka: Reumasairaus ja ruuhkavuodet. Elätkö lapsiperhearkea, jota värittää oma sairastuminen? Tule vaihtamaan ajatuksia sairauden hoidon ja oireiden, sekä vanhemmuuden kanssa tasapainoilusta. Tervetuloa keskustelemaan Reumaklubille osoitteeseen www.reumaklubi.reumaliitto.fi. Ei ennakkoilmoittautumista

🍀Ti 4.11. Viimeinen päivä ilmoittautua mukaan maksuttomaan Liikettä ja hyvinvointia +65-vuotiaille ohjaajakoulutukseen Tampereelle la 22.11. Lue lisää ja ilmoittaudu: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/liiketta-ja-hyvinvointia-65-vuotiaille-ohjaajakoulutus-2/

🍀Ke 5.11. reumahoitajan puhelintunti klo 18–20, numerossa 044 9765 684.

🍀Ke 5.11. Ryhmänohjaajien teematapaaminen klo 17–19 Teamsissa: Yhdenvertainen ja turvallinen ryhmä. Ilmoittautuminen avoinna tapaamispäivän aamuun klo 10 saakka. Tilaisuus sopii esimerkiksi jäseniltoja, kerhoja, liikuntaryhmiä, vertaistukiryhmiä, tai muuta ryhmätoimintaa lähi- tai etätoimintana ohjaaville. Lisätietoja tapahtumakalenterissa: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/yhdenvertainen-ja-turvallinen-ryhma/

Reumaviikon ohjelmaa.
06/10/2025

Reumaviikon ohjelmaa.

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Reumaviikkoa!

Lisäksi ohjelmassa on vertaisnurkka, infotilaisuus yhdistyksen hallituksen itsearvioinnista ja sen toteuttamisesta, reumahoitajan puhelintunti, sekä Reumaviikon webinaari: "Missä menee reuman hoito – toteutuuko yhdenvertaisuus?" 🌞🍀

Tervetuloa mukaan!

🍀Ma 6.10. klo 18-19 vertaisnurkka: Vertaistukea reumasairaan puolisolle. Myös sairastavan läheinen tarvitsee vertaistukea. Miten toisen sairaus vaikuttaa sinun arkeesi ja kuinka sinä voit? Tervetuloa keskustelemaan Reumaklubille osoitteeseen www.reumaklubi.reumaliitto.fi. Ei ennakkoilmoittautumista.

🍀Ti 7.10. klo 10–11 infotilaisuus yhdistyksen hallituksen itsearvioinnista ja sen toteuttamisesta Teamsissa. Ilmoittaudu mukaan ti 7.10. klo 8.30 mennessä täällä: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/yhdistyksen-hallituksen-itsearviointi-infotilaisuus-12/

🍀Ke 8.10. reumahoitajan puhelintunti klo 18–20, numerossa 044 9765 684.

🍀To 9.10. klo 9–10 Reumaviikon webinaari Missä menee reuman hoito – toteutuuko yhdenvertaisuus?
Ilmoittaudu mukaan viimeistään 7.10. täällä: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/missa-mennaan-reuman-hoidossa-toteutuuko-yhdenvertaisuus-webinaari/

🍀Su 12.10. Hyvää Maailman reumapäivää!

15/09/2025

Tällä viikolla luvassa Vertaisnurkka, jossa jaetaan ja kuullaan kokemuksia sormien ja ranteiden leikkauksista sekä yhdistyksen hallituksen itsearviointia ja sen toteuttamista käsittelevä infotilaisuus. Lisäksi viimeinen mahdollisuus ilmoittautua mukaan ensi viikolla alkavaan Hyvinvointia arkeen ravitsemuksesta -verkkovalmennukseen.

🍀Ma 15.9. Viimeinen päivä hakea mukaan Hyvinvointia arkeen ravitsemuksesta –verkkovalmennukseen. Lisätietoja Reumaliiton tapahtumakalenterissa: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/hyvinvointia-arkeen-ravitsemuksesta-verkkovalmennus/

🍀Ma 15.9. klo 18–19 Vertaisnurkka: Kokemuksia sormien tai ranteiden leikkauksista? Onko sinullakin edessäsi sormien tai ranteiden leikkaus tai oletko toipumassa tällaisesta toimenpiteestä? Tule jakamaan ja kuulemaan kokemuksia leikkaukseen valmistautumisesta ja toipumisesta. Joskus tuleva leikkaus myös mietityttää ja huolettaa, m***a niistä ääneen puhuminen voi auttaa. Nähdään Reumaklubilla osoitteessa: www.reumaklubi.reumaliitto.fi. Ei ennakkoilmoittautumista.

🍀Ke 17.9. klo 17–18 infotilaisuus yhdistyksen hallituksen itsearvioinnista ja sen toteuttamisesta Teamsissa. Ilmoittaudu mukaan ke 17.9. klo 10.00 mennessä täällä: https://reumaliitto.fi/tapahtumat/yhdistyksen-hallituksen-itsearviointi-infotilaisuus-11/

09/09/2025

Glukokortikoidit tehoavat tulehduksiin nopeasti, m***a voivat tuoda ikäviä sivuvaikutuksia. Arkikielessä glukokoritikoideista käytetään usein nimitystä kortisoni.

17/08/2025

Hallitus suunnittelee leikkaavansa sosiaali- ja terveysalan järjestöjen valtionavustuksista tällä vaalikaudella yli 60 prosenttia. Kyse ei ole enää

Osoite

Vähäkankaantie 433
Ylivieska
84540

Puhelin

+358458955295

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kalajokilaakson Reumayhdistys :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Kalajokilaakson Reumayhdistys :lle:

Jaa