Tuusulan Siskot ja Simot

Tuusulan Siskot ja Simot Siskot ja Simot tuovat iloa ikäihmisten ja vapaaehtoisten elämään pop up -tapahtumien myötä

Siskot ja Simot -yhteisö mobilisoi kansalaisia välittämään lähimmäisistään ja tuottamaan hyvää mieltä itselle ja muille. Jokainen ihminen voi toimia kohtaamisen ja välittämisen eturintamassa, siskona ja simona, ja olla avuksi ja iloksi lähimmäisille. Yhteisö organisoi suoraa, matalan kynnyksen vapaaehtoistoimintaa eikä yhteisön jäsenen tarvitse liittyä mihinkään järjestöön. Toimintaa järjestetään

yhteisissä tapahtumissa, Välittämisen keikoilla ja pienemmissä ryhmissä. Yhteisön toiminnan tarkoituksena on tukea ihmisten, etenkin ikäihmisten sosiaalista hyvinvointia paikallisyhteisössä. Jokainen kansalainen voi osallistua toimintaan ja myös ehdottaa toimintakohteita ja tekemisen tapoja. Yhteisön toimintaa ohjaavat arvot ovat yhteisöllisyys, vastuullisuus, rohkeus ja ilo. Tuusulan Siskot ja Simot toimii Tuusulan alueella, ja se tarjoaa myös sateenvarjomaisen foorumin yhteiselle luovan välittämisen vapaaehtoistoiminnalle. Yhteisön tavoitteena on saada paikallisia toimintaryhmiä toimimaan koko maassa. Yhteisön tuusulalaisena koordinaattorina toimii Sari Grundström, [email protected] , puh. 050 544 5900

Tanssii tähtien kanssa💃😍Senioritanssijat olivat ilostuttamassa Ikäihmisten olohuoneella Jokelassa 💃Ihana tanssillinen il...
01/06/2026

Tanssii tähtien kanssa💃😍
Senioritanssijat olivat ilostuttamassa Ikäihmisten olohuoneella Jokelassa 💃
Ihana tanssillinen iltapäivä, josta nauttivat kaikki ❤ Iso kiitos Senioritanssijat ja olohuoneväki ❤

Sydämellinen kiitos upeasta musiikkihetkestä! 🎶✨27.5. Jokelan Ester Matilda -kodissa koettiin aivan ikimuistoinen iltapä...
29/05/2026

Sydämellinen kiitos upeasta musiikkihetkestä! 🎶✨
27.5. Jokelan Ester Matilda -kodissa koettiin aivan ikimuistoinen iltapäivä, kun lahjakas Duo Pintti saapui ilahduttamaan olohuoneväkeä musiikillaan! 🌟 Sateinen sää ei menoa haitannut pätkääkään – sali täyttyi ääriään myöten ja ilmassa oli alusta asti käsinkosketeltavan lämmin ja upea tunnelma. 💕🌧️
Oli aivan mahtavaa, että yleisö pääsi osallistumaan ja esittämään omia rakkaita toivekappaleitaan. Saimme nauttia muun muassa upeista Teksasin keltaruusu sekä Uralin pihlaja -kappaleista. 🌹🎵
Yleisön riemu repesi ja innostus nousi kattoon erityisesti Helka-neiti kylvyssä -esityksen jälkeen, jolloin sali täyttyi raikuvista hurraahuudoista ja taputuksista! 🥳👏 Keikan kruuansi täydellinen ja herkkä lopetus, kun viimeisenä kappaleena kuultiin kaunis Onnelliset. Heartwarming! 🥰
Suuri ja lämmin kiitos Duo Pintille sekä kaikille mukana olleille tästä ilon ja valon hetkestä! Kyllä musiikki tekee hyvää sydämelle. ❤️


Kellokosken kevättanssiaiset tiistaina 2.6. klo 13-15 Ikäihmisten olohuoneella, Kustaa Aadolf -kodilla, Koulutie 12💃Terv...
28/05/2026

Kellokosken kevättanssiaiset tiistaina 2.6. klo 13-15 Ikäihmisten olohuoneella, Kustaa Aadolf -kodilla, Koulutie 12💃Tervetuloa nauttimaan mukavasta päivästä yhdessä ❤
Vapaa pääsy!

Ikäihmisten olohuoneella Mäntymäessä vietettiin 4. toukokuuta Ikäihmisten Vinkki-päivää. Paikalla oli useita eri toimijo...
28/05/2026

Ikäihmisten olohuoneella Mäntymäessä vietettiin 4. toukokuuta Ikäihmisten Vinkki-päivää. Paikalla oli useita eri toimijoita jakamassa hyödyllisiä arjen vinkkejä ja opastusta ikäihmisille.

Keski-Uudenmaan Kuulo ry antoi kuuloon liittyvää neuvontaa ja heiltä sai paristoja kuulolaitteisiin.
Enter ry opasti kävijöitä kädestä pitäen Suomi.fi-sovelluksen käyttöönotossa ja sen toiminnoissa.
Uudenmaan Muistiluotsi ry herätteli mieltä ja piti huolta aivoterveydes täaivojumpan merkeissä.
Keski-Uudenmaan Omaishoitajat ry/OmaisOiva tarjosi tärkeitä vinkkejä ja tukea omaishoitajuuteen liittyvissä kysymyksissä.
Siskojen ja Simojen vapaaehtoiset auttoivat tapahtumassa ❤
Tapahtuma oli kaikin puolin antoisa. Kahvikupposen äärellä myös juteltiin ja vaihdettiin ajatuksia. Oli ilo viettää mukava ja onnistunut päivä yhdessä! Kiitos kaikille mukana olleille ❤


Vapaaehtoiset mahdollistivat Pellavapuiston loistavan kevättapahtuman🥰Pellavapuiston kevättapahtumaa vietettiin aurinkoi...
26/05/2026

Vapaaehtoiset mahdollistivat Pellavapuiston loistavan kevättapahtuman🥰
Pellavapuiston kevättapahtumaa vietettiin aurinkoisessa 🌞 ja lämpimässä säässä. Tapahtuma toi yhteen palvelutalon, senioritalon ja lähialueen ikäihmiset nauttimaan upeasta kevätpäivästä.
Päivän ohjelma täyttyi haitarimusiikista, iloisesta yhteislaulusta ja lämpimistä kohtaamisista. Osallistujille oli tarjolla kahvia, pullaa ja grillimakkaraa. Tapahtuma ei olisi ollut mahdollinen ilman vapaaehtoisten uskomatonta panosta. He huolehtivat kaikesta tarjoilusta, auttoivat ikäihmisiä ulkoilussa ja loivat toiminnallaan päivään turvallisen ja lämpimän tunnelman 🥰
Tämä onnistunut päivä järjestettiin yhteistyönä. Sydämellinen ja suuri kiitos kuuluu Tuusulan seurakunnan Hyvän Tuulen Tuvan, Tuusulan SPR:n sekä Siskojen ja Simojen vapaaehtoisille. Te teitte tästä päivästä ikäihmisille ikimuistoisen ❤️

26/05/2026

Myös Tuusulassa tehdään yllätyksiä ikäihmisten iloksi 😍

Keräyspisteenä toimivat Tuusulan kirjastot!
Keräyspaikka vastaanottaa yllätyksiä ajalla 7.-25.9.

Lisätietoa: [email protected] tai Puh. 044 9733 844/Mia



Tule vapaaehtoiseksi viettämään mukavat juhannusetkot ikäihmisten kanssa pe 12.6. klo 13-15 Riihikallion palvelukeskukse...
25/05/2026

Tule vapaaehtoiseksi viettämään mukavat juhannusetkot ikäihmisten kanssa pe 12.6. klo 13-15 Riihikallion palvelukeskuksen takapihalle, Pellavamäentie 5. 😍
Tarvitsemme apukäsiä grillaamisessa, kahvitarjoilussa sekä seurustelemaan ikäihmisten kanssa🥰
Lisätietoa ja ilmoittautumiset:
https://www.siskotjasimot.fi/uutiset/keikka/tuusula-juhannusetkot/
tai [email protected] tai Puh. 044 9733 844/Mia




Livemusiikkia 😍🎤🪗Duo-Pintti esiintyy ke 27.5. klo 14-16 Ikäihmisten olohuoneella, Ester Matilda -koti, Konduktöörinkuja ...
22/05/2026

Livemusiikkia 😍🎤🪗
Duo-Pintti esiintyy ke 27.5. klo 14-16 Ikäihmisten olohuoneella,
Ester Matilda -koti, Konduktöörinkuja 2, Jokela.
Tervetuloa 😍Vapaa pääsy! Kahvitarjoilu!


Osoite

Tuusula

Aukioloajat

09:00 - 15:00

Puhelin

+358505445900

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tuusulan Siskot ja Simot :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Tuusulan Siskot ja Simot :lle:

Jaa

Kategoria