29/05/2026
Yhteistyön voimaa parhaimmillaan !
Yhteistyöllä elinvoimaisempi Tuusula!
Maanantaina istuimme saman pöydän ääreen, kun Tuusulan kunta sekä Jokelan, Kellokosken ja Tuusulan yrittäjäyhdistykset kokoontuivat yhteistyöpalaveriin.
Tuusulan kunta on vahvasti yrittäjämyönteinen ja haluaa luoda parhaat mahdolliset edellytykset yritysten kasvulle ja menestykselle. Kävimme kuitenkin avointa keskustelua siitä, missä menevät kunnan velvollisuuksien rajat – kaikkea kunta ei voi tai sen ei kuulu tehdä, m***a esteitä voidaan ja pitää purkaa yhdessä.
Yhdeksi selkeäksi kehityskohteeksi tunnistettiin viestintä. Jotta yhteistyö toimii, tiedon on kuljettava puolin ja toisin vieläkin sujuvammin.
Asialistallamme oli isoja, konkreettisia teemoja:
1️⃣ Rakennuslupa- ja kaavoitusprosessien nykytilanne
2️⃣ Yrittäjyyskasvatuksen resursointi ja tukitoimet kouluissa
3️⃣ Investointipäätösten merkitys ja ajankohtaisuus alueelle
4️⃣ Julkiset hankinnat ja paikallisten yritysten mahdollisuudet pärjätä niissä
5️⃣ Toimintatapojen kehittäminen ja turhien esteiden purkaminen
6️⃣ Päätöksenteon ennakkovaikutusten arviointimallin (EVA) käyttöönotto Tuusulassa
7️⃣ Hyrylän keskustan kaupallisen kehittämisen yhteistyömalli
Keskustelu oli rakentavaa ja eteenpäin katsovaa. Tästä on hyvä jatkaa käytännön tekoihin! 🚀
Kuvassa (vasemmalta)
Tanja Paasonen, puheenjohtaja, Jokelan yrittäjät ry
Albert Andersson, kuntakehitysjohtaja
Toni Popovic, elinvoimapäällikkö
Jaakko Härkönen puheenjohtaja, Tuusulan Tuusulan Yrittäjät ry
Arto Lindberg, apulaispormestari
Anna-Liisa Oksanen, kansliapäällikkö
Kristiina Salo, elinvoimajohtaja
Janne Mellin, pormestari
Mikko Ahtiainen, puheenjohtaja, Uudenmaan Yrittäjät
Etänä mukana Pasi Huuhtanen, puheenjohtaja, Kellokosken yrittäjät ry