19/02/2026
Vieras Tuusulassa – kansliapäällikkö Annaliisa Oksanen Rotary‑illassamme!
Keskiviikkona 18.2. saimme iloisen ja inspiroivan vieraan, Tuusulan kunnan kansliapäällikkö Annaliisa Oksasen, luoksemme. Annaliisa on toiminut kansliapäällikkönä noin vuoden ja kertoi rakastavansa työtään sekä työkavereitaan. Hän totesi, että työporukka on varmasti paras ikinä, niin taitavia, idearikkaita ja fiksuja, ja miten loistavia rekrytointeja Tuusulaan onkaan tehty. Kaikki puhaltavat yhteen hiileen ja tekevät yhdessä kunnan kehittämisestä mahdollista.
Annaliisa kertoi meille kunnan kehityksestä sekä yhteistyömahdollisuuksista alueen elinvoiman ja yhteisöllisyyden vahvistamiseksi. Hän kehui, miten yhteisöllisyys kukoistaa Tuusulassa ja kuinka paljon tekemistä ja tapahtumia kunnassa on, hän ei ole koskaan nähnyt missään vastaavaa. Annaliisa on myös tuore tuusulalainen ja pitää tärkeänä, että asuu ja työskentelee kunnassa. Hän totesi, että kaikista tärkeintä työssä on palvella kuntalaisia, ja kun itse asuu täällä, arvioi tietenkin toimintoja myös siitä lähtökohdasta, kuntalaisena.
Tuusula on vetovoimainen ja elinvoimainen kunta, joka tarjoaa asukkailleen laadukkaan elinympäristön, monipuoliset palvelut ja kauniin luonnon lyhyen matkan päässä pääkaupunkiseudun vilinästä. Kunta kasvaa ja kehittyy strategiansa mukaisesti ja sijoittuu elinvoima-arvioinneissa vahvasti verrattuna muihin alle 50 000 asukkaan kuntiin.
Tuusulan vahvuuksiin kuuluvat myönteinen väestökehitys, vireä yritystoiminta ja aktiivinen yhteistyö asukkaiden kanssa elinvoiman ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Kunta panostaa tulevaisuudessa erityisesti turvalliseen ja viihtyisään elinympäristöön, laadukkaisiin palveluihin kaikenikäisille sekä yritysten tukemiseen ja kehittämiseen.
Kiitos Annaliisalle mielenkiintoisesta vierailusta. Oli hienoa kuulla lisää Tuusulan nykyisyydestä ja tulevasta, kunnan vahvasta kehityksestä ja siitä, miten upeasti koko henkilöstö toimii yhdessä sekä kuinka elinvoimainen ja yhteisöllinen Tuusula on.
Jukka-Pekka Pentikäinen
Tuusulan Rotaryklubin presidentti
— Tuusulan Rotaryklubi
Kuvissa:
1. Jukka-Pekka Pentikäinen ja Annaliisa Oksanen
2. Vasemmalta: Jorma Riissanen, Annaliisa Oksanen, Ilkka Ertimo ja Paula Kyrö