12/05/2026
Tässä kuulumisia klubimme ja Sirkkalan Rotaryklubin yhteiseltä vaihto-oppilaalta Veti Kousalta Brasiliasta 🇧🇷 🇧🇷🇧🇷🇧🇷
Veeti taitaa portugalin hienosti, eikä käytä enää englantia tai google kääntäjää. Hän kommunikoi täysin portugaliksi kaikkien kanssa ja sitä kautta on onnistunut saamaan hurjan määrän brasilialaisia kavereita.
… ”Elämä täällä hymyilee ja ajatus palaamisesta ei houkuttele. Rakastan jopa koulu käyntiä täällä.
Olen tällä hetkellä jo kolmannessa ja viimeisessä perheessä, m***a tulen vielä palaamaan ensimmäiseen perheeseeni loppuajaksi tämän kuun lopulla. Tästä kuusta puheen ollen, ennen perheen vaihtoa, meillä on piirin konferenssi, johon minua pyydettiin tekemään puhe esimerkillisen vastuullisuuden ja kielen oppimisen perustein. Pidän siis puheen kaikkien piiriläisten jäsenien edessä. Mielestäni se on kunnia ja hyvää kuvaa Suomelle!
Ajastani Brasiliasta olen todella nauttinut. Olen päässyt toteuttamaan unelmiani esimerkiksi Jeesus Kristus- patsaan näkemisestä ja myös idolini Neymarin näin pelaavan omin silmin. Olen käyny katsomassa paikan päällä hurjat viisi jalkapallopeliä. Kaikki pelit vieläpä eri joukkueilta. Kaikki Brasilian suurimmat joukkueet olen nähnyt pelaavan. São Paulosta olen nähnyt kaikki kolme; Palmeiras, Corinthians ja itse São Paulo Fc. Sen lisäksi olen nähnyt legendaarisen Santoksen pelaavan ja myös Riossa pelaavan Flamengon.
Yksi parhaista muistoistani ja kokemuksistani oli myös koillisen matka. Matka 50 vaihto-opiskelijan kanssa lähes koko Brasilian rannikon läpi. Fortalezasta (etelästä) aina takaisin São Pauloon saakka, nähden isoja kaupunkeja kuten, Rio de Janeiron, Porto Seguron, Vitorian ja Salvadorin. Matka oli ikimuistoinen enkä pysty kuvailemaan kuinka hyvää aikaa se oli. Joka päivälle oli suunniteltua ohjelmaa Scuba sukeltamisesta villidelffiinien näkemiseen tai hiekkadyyneillä ajelusta Brasilian kauneimpien rantojen näkemistä.”
”…Olen todella rakastunut tähän maahan. Rakastan ihmisiä, kulttuuria, juhlia, luontoa ja aivan kaikkea tässä maassa. Onhan täällä miinuksetkin ja suomalaista kotiruokaa on ikävä, m***a aivan varmasti tulen palaamaan
tänne.”