15/06/2026
Suomi tarvitsee sateenkaaripoliittisen ohjelman!
Sateenkaari-ihmisiin kohdistuva vihapuhe, syrjintä ja epäasiallinen kohtelu ovat selvästi lisääntyneet Suomessa.
Kehitys näkyy esimerkiksi arjessa, poliittisessa keskustelussa, Pride-tapahtumien vastustamisena ja kouluissa annettavan sateenkaaritiedon vastaisina aloitteina.
Tällainen kehitys on hälyttävää ja vaarantaa yhdenvertaisuuden toteutumisen.
Kouluterveyskyselyjen mukaan sateenkaarinuoret kokevat yhä enemmän kiusaamista, häirintää, syrjintää ja väkivaltaa.
Sateenkaarijärjestöjen tukipalveluissa on kasvava huoli, pelko ja ahdistus siitä, voiko Suomessa elää turvallisesti omana itsenään.
Tutkimusten mukaan sateenkaari-ihmiset, erityisesti nuoret, kokevat muuta väestöä enemmän ahdistusta, masennusoireita ja itsetuhoisuutta. Taustalla voi olla syrjintä, turvattomuus ja kiristynyt ilmapiiri.
Erityisen huolestuttavaa on monien trans- ja ei-binääristen tarvitseman, elintärkeän sukupuolta vahvistavan hoidon politisoituminen ja hoitojen huono saatavuus
Mikään taho ei ota vastuuta siitä, että monet ihmiset jäävät tällä hetkellä ilman tarvitsemaansa hoitoa.
Hoidon puute ja viivästyminen heikentää ihmisten mahdollisuuksia olla mukana yhteiskunnassa, osallistua koulutukseen ja työelämään.
Eheyttämistoiminnan kiellon valmistelu ei ole edennyt eikä intersukupuolisten ihmisten oikeutta ole turvattu. Viivyttely heikentää luottamusta päätöksentekoon ja jättää haavoittuvassa asemassa olevat, ilman suojaa.
Myös Suomen kansainvälinen rahoitus sateenkaari-ihmisten aseman parantamiseksi eri puolilla maailmaa on vähentynyt.
Kansalaisjärjestöihin kohdistuvat leikkaukset ovat omiaan heikentämään järjestöjen mahdollisuuksia toimia sateenkaari-ihmisiin kohdistuvaa vihaa vastaan.
Suomessa tarvitaan sekä lainsäädännöllisiä että politiikkatason toimia sateenkaari-ihmisten oikeuksien vahvistamiseksi. Suomi on ainoa Pohjoismaa, jolta puuttuu valtionhallinnon laajuinen, systemaattinen sateenkaaripoliittinen ohjelma. Tämä on merkittävä puute, jonka korjaaminen ei voi enää odottaa. On aika siirtyä passiivisuudesta aktiivisuuden aikaan sateenkaari-ihmisten oikeuksien ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi.
Lue lisää: https://seta.fi/2026/06/15/yhteiskannanotto-suomi-tarvitsee-sateenkaaripoliittisen-ohjelman/