04/06/2026
Ollaan vähän elelty pentukuplassa, niin on jäänyt julkaisut vähiin. 😻
Meille on tullut tänä vuonna ainoastaan kaksi sellaista löytökissaa Somerolta, joita omistaja ei ole kaipaillut. Kissat ovat samassa paikassa menneet loukkuun. Molemmat olivat myös yllätyspaketteja. Kaksi kissaa onkin nyt seitsemän kissaa. 😅
Ensin Aprilli synnytti kaksi pentua. Parin viikon jälkeen Enni synnytti kolme poikaa. Aprillilla oli hiukan hankalan synnytyksen jälkeen lastenhoito ja imetys hallussa. Enni taas ei oikein ymmärtänyt, että mitä tapahtuu ja mitä pitää tehdä. Aprilli hoiti sitten alkuun kaikkia viittä, kun Enniä hoidettiin kipulääkkeillä. Se sai myös lääkitystä, joka edistää maidontuotantoa.
Nyt on kummallakin emolla oma jälkikasvu hoivattavana. Huolet ja murheet eivät siihen kuitenkaan loppuneet. Kahden Ennin pennun paino alkoi tippua. Nyt ne saa ruiskusta lisämaitoa pari kertaa päivässä ja painot ovat nousussa. Toivottavasti ei enää tulisi takapakkia. 🙏
Kumpikin emo käyttäytyivät hoitoon tullessa niin kuin villiintyneet kissat käyttäytyvät. Punaisten poikien mutsi Enni ei vieläkään tykkää ihmisistä, m***a musta Aprilli on alkanut lämmetä. ❤️ Kokonaan mustasta Aprillista löytyy hauska yksityiskohta. Huomaatko? 😊
Tämmöistä täällä on touhuttu. Mites muiden kesä on lähtenyt käyntiin? 🤔