01/01/2026
Resitentin kynästä
Palaan vielä hetkeksi menneeseen vuoteen ja siirrän sieltä katseeni tulevaan.
Vuosien mittaisen perinteen mukaisesti istuin jouluaamun hartaudessa, tänä vuonna Miehikkälän kirkossa. Oli hetki aikaa hiljentyä ja antaa ajatusten tasaantua.
Tämä vuosi on ollut itselleni erityinen. Alkuvuodesta siirryin ansaituille vapaille, pois työelämästä. Se on aikamoinen elämänmuutos ja oleminen hakee vieläkin muotoaan. Työyhteisö katoaa ympäriltä ja tietyt yhteydet väistämättä katkeaa. Joskus sitä miettii, miten tuntuu saaneen enemmän aikaiseksi työssä ollessa.
Syksyn mittaan olen viettänyt paljon aikaa muutaman iäkkään herrasmiehen seurassa; käynyt kahvilla, ollut saattajana hoitokäynneillä, vienyt käymään puolison haudalla. Näiden kohtaamisten myötä kokee vahvasti ihmisten yksinäisyyden. Miettikäämme, olisiko meillä itse kullakin hetki aikaa ihmiselle, jonka tiedämme kaipaavan vaikkapa juttuseuraa silloin tällöin.
El Reinos täytti 15-vuotta. Sen johdosta aloitimme jo alkuvuodesta kesätapahtumamme tiiviin suunnittelun. Vanhat Raudat Nato-rajalla - ajo järjestettiin heinäkuisena viikonloppuna. Mukana oli kaikkiaan n. 90 mopoilijaa, kaukaisimmat Oulusta saakka. Ajoreittimme johdatteli tutustumaan muun muassa Nato-aitaan ja Vaalimaan Tullin toimintaan saimme mielenkiintoisen katsauksen henkilökunnalta. Illanvietto saunan ja hyvän ruoan parissa oli Pyterlahden Lypsyniemessä, yhdistyksen toiminnalle luonteenomaisesti palkitsimme tilaisuudessa muutaman ansioituneen mopoilijan.
Mopokerhon kokoonpano elää muun elämän myötä. Heinäkuussa meidät tavoitti suru-uutinen, kun yhdistyksemme jäsen Markku ’El Make’ Salakka siirtyi ajasta iäisyyteen. Vuoteen mahtuu myös kahden uuden jäsenen toivottaminen tervetulleeksi toimintaamme.
Virolahden kunta elää suurten muutosten ajassa. Tähän liittyen Pyterlahdessa sijaitseva kotiseutumuseo on siirtymässä piakkoin kylän omistukseen. Voidaan ajatella, että se on ollut myös El Reinos-mopoilijoille eräänlainen kotiluola. Monet kokoukset ja saunomiset on siellä istuttu vuosien mittaan. Tämän vuoksi lienee selvää, että me mopoilijatkin osaltamme kannamme kortemme kekoon yhteiseksi hyväksi. Kunhan toiminta järjestäytyy, niin toivon näkeväni monia elreinoslaisia vaikkapa talkooporukoissa.
Kannustan jäseniämme yhdessäoloon sekä mopoiluun lähiseuduilla ja kenties joku meistä innostuu pidemmällekin reissaamaan.
Tulevalle vuodelle 2026 toivon mukavia mopoiluja El Reinos-kaverit sekä menestystä tukijoukoille ja seuraajille.
Terveisin Resitentti