02/03/2026
TÄRKEÄ TARKENNUS SM Sprint Paljakkaan OSMK:n kisakuskin tuoman talkoolaisen ilmoittautumiseen:
OSMK:n kisakuskin tulee ilmoittaa talkoolaisen nimi/nimet SM Sprint Paljakkaan viimeistään tiistaina 3.3.2026 klo 18.00 mennessä, jotta voi saada osallistumismaksun takaisin.
Hankimme talkoolaiset muualta, mikäli kisakuskien kautta heitä ei saada riittävästi tiistaihin 3.3. mennessä.
Pahoittelut kiireisestä aikataulusta, m***a järjestelyille on nyt jäänyt meille todella vähän aikaa ja asioita pitää edistää nyt vauhdilla, jotta saadaan toimiva ja turvallinen kisaviikonloppu aikaiseksi.
Hallitus
💥Moottorikelkkailun SM Sprint -kilpailut järjestetään Puolangan Paljakassa 14.-15.3.2026.🏁 💥
Järjestävänä kerhona toimii OSMK ry.
Talkoolaisille on tarvetta, tule rohkeasti mukaan. Ei tarvitse olla aiempaa kokemusta, tehtäviin perehdytetään.
Talkoolaiset saavat päivittäin ilmaisen ruoan ja tarvittaessa majoituksen yhteismajoituksessa.
Huom jäsenet❗️
OSMK:n hallitus on päättänyt, että OSMK:n nimissä ajaville jäsenille, jotka ajavat sprintin, palautetaan osallistumismaksu täysimääräisesti, jos kilpailija pystyy järjestämään nimetyn talkoolaisen kahdeksi päiväksi kilpailuihin.
Ilmoittautuminen talkoolaiseksi: [email protected] tai p.0400364666
📸 Samu Puuronen, SMK ry / SM Sprint Paljakka 2025 Puuronen
Suomen Moottorikelkkailijat Ry