12/07/2026
Hei! Meiltä kysyttiin, miksi emme postaa tänne kaikkia Hukkajokeen liittyviä uutisia, onhan Hukkajoki Revives LIFEn yksi referenssikohteista. Seuraamme, hyvin tiiviisti, ja listaamme kaiken siihen liittyvän uutisoinnin. Listalla on jo reippaasti nelinumeroinen luku. Hukkajokeen liittyvää uutisointia voi seurata lähes mistä tahansa mediasta.
Hukkis on ollut meillä elokuusta 2024 lähtien vähintään kuukausittain työpöydällä syystä tai toisesta.
Tällä hetkellä, kun syytettynä on viisi tahoa, voimme todeta asioiden olevan ja edenneen hyvin johdomukaisesti.
Hukkajokeen liittyviä, eri alojen tutkimuksiakin on meneillään sen lisäksi että olemme teettäneet raakkupopulaation tilatutkimuksen nyt kolmeen kertaan, ennen ja jälkeen. Tässä tapauksessa on poikkeuksellisen hyvin voitu dokumentoida tapahtunut vahinko.
Odotellaan siis ensimmäisen oikeusasteen käsittelyä.
Kuvassa Hukkajoen eteläranta ajourasta alavirtaan kesäkuun alussa.