TUL Oulun piiri

TUL Oulun piiri TUL:n Oulun piirin sivusto, jolla piiri ja jäsenseurat voivat tiedottaa tapahtumistaan ja käydä keskustelua liikunnan ja urheilun ympärillä.

Lähdetään yhdessä Liikkeelle!
09/03/2026

Lähdetään yhdessä Liikkeelle!

📣 Suomen Työväen Urheiluliitto TUL ry tulee panostamaan vuodesta 2026 lähtien entistä vahvemmin harrasteliikuntaan, liikkumisen edistämiseen ja liikkeen lisäämiseen poikkihallinnollisen Liikkeelle! -ohjelman muodossa. Ohjelman tavoitteena on palauttaa ihmisten mieliin ja kehoihin liikunnan ilo sekä tuoda liikkuminen lähelle matalalla kynnyksellä. Liikkeelle! -ohjelma käynnistyy keväällä 2026.

– Olemme järjestäneet Liikkeelle! -toimintaa jo usean vuoden ajan, m***a tänä vuonna ohjelma tullaan viemään uudelle tasolle. Tavoitteenamme on saada suomalaiset liikkeelle ja liikkumaan terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta riittävästi, TUL:n pääsihteeri Antti Kempas kertoo.

Liikkeelle! -ohjelman ansiosta olemme osa liikkumattomuuden miljardikriisin ratkaisua, m***a yksilöä syyllistämättä ja erilaisia ratkaisuja tarjoten. Palautamme ihmisten mieliin ja kehoihin liikunnan ilon erilaisten matalan kynnyksen liikuntatapahtumien, haasteiden, koulutusten ja harraseturnauksien avulla.🏋🏼‍♀️⚽️🏓

Lue lisää uudesta Liikkeelle! -ohjelmasta verkkosivuiltamme ➡️ https://tul.fi/tul-panostaa-jatkossa-entista-vahvemmin-harrasteliikuntaan-on-aika-lahtea-liikkeelle/.

Paikallisen kulttuurin ja urheilun ystäviä hemmotellaan joulukuussa, kun Madetojan salin näyttämö muuttuu yhden illan aj...
24/11/2025

Paikallisen kulttuurin ja urheilun ystäviä hemmotellaan joulukuussa, kun Madetojan salin näyttämö muuttuu yhden illan ajaksi säihkyväksi gaalalavaksi. Teatterigaala tuo saman katon alle urheilijoita useista alueen seuroista: Haukiputaan Heitosta, Kellon Työväen Urheilijoista, Kokkolan Jymystä ja Northern Lights Cheerleadingista. Illan tarkoituksena on paitsi tarjota yleisölle elämyksellinen, taiteen ja liikkeen yhdistävä kokonaisuus, myös antaa urheilijoille tilaisuus loistaa aivan uudessa ympäristössä.

Lue koko juttu:

Paikallisen kulttuurin ja urheilun ystäviä hemmotellaan joulukuussa, kun Madetojan salin näyttämö muuttuu yhden illan ajaksi säihkyväksi gaalalavaksi. Juhlava Teatterigaala tuo saman katon alle urheilijoita useista alueen seuroista: Haukiputaan Heitosta, Kellon Työväen Urheilijoista, Kokkol...

Huikeaa taituruutta, liikkeen lumoa ja maailman kauneimpia urheilulajeja - tätä kaikkea on Teatterigaala!Järjestämme yht...
18/11/2025

Huikeaa taituruutta, liikkeen lumoa ja maailman kauneimpia urheilulajeja - tätä kaikkea on Teatterigaala!

Järjestämme yhteistyössä lähialueen urheiluseurojen kanssa Teatterigaalan sunnuntaina 7.12. klo 18 alkaen Oulussa, Madetojan salin upeassa miljöössä.
Luvassa on voimistelulajien, tanssin ja cheerleadingin ilta, jonka aikana pääset nauttimaan unohtumattomista esityksistä sekä eri ikäisten urheilijoiden upeista suorituksista.

Liput Teatterigaalaan ovat nyt myynnissä hintaan 20 € / kappale.

Tule viettämään Teatterigaalaan unohtumatonta iltaa vaikka koko seuraväen kesken! Olisiko tässä mahtava mahdollisuus viettää vaikka hallituksen pikkujouluja, tai kiittää esimerkiksi seuran joukkueenjohtajia/valmentajia ikimuistoisella ja aineettomalla muistamisella?

Liput: https://www.lippu.fi/artist/oulun-musiikkikeskus/teatterigaala-4012894/

Huhtikuun kunta- ja aluevaalit lähestyvät!Käy tutustumassa vaalitavoitteisiimme verkkosivuillamme: 🔗https://tul.fi/kohti...
22/02/2025

Huhtikuun kunta- ja aluevaalit lähestyvät!

Käy tutustumassa vaalitavoitteisiimme verkkosivuillamme: 🔗https://tul.fi/kohti-kunta-ja-aluevaaleja-2025-tutustu…/

Huhtikuun kunta- ja aluevaalit lähestyvät!🗓️

Liikunta- ja urheiluyhteisö haastaa kunta- sekä aluevaaliehdokkaat vahvistamaan kuntia ja hyvinvointialueita hyödyntämällä liikuntaa sekä urheilua. Olemme sitoutuneet urheiluyhteisön yhteisiin vaalitavoitteisiin, ja lisäksi julkaisseet oman tavoitekokonaisuutemme kunta- ja aluevaaleihin. Kannustamme ehdokkaita myös ilmoittautumaan liikuntaehdokkaiksi!😍

Miksi kevään kunta- ja aluevaaleissa on tärkeää puhua liikunnasta ja urheilusta?🤔

🔹 Kunnat ovat kotitalouksien jälkeen suurin liikunnan ja urheilun rahoittaja lähes miljardilla eurolla vuosittain.
🔹 Kuntalaisten hyvinvointi ja kuntien elinvoimaisuus on paljolti kiinni liikunnasta ja sen edellytyksistä kunnissa.

Voit tutustua vaalitavoitteisiimme verkkosivuillamme: 🔗https://tul.fi/kohti-kunta-ja-aluevaaleja-2025-tutustu-vaalitavoitteisiimme/

Hei seuratoimija!Vuoden ensimmäinen seuratoimijoiden verkoston tapaaminen lähestyy.  ❓ Seuratoimijoiden verkostotapaamin...
03/02/2025

Hei seuratoimija!
Vuoden ensimmäinen seuratoimijoiden verkoston tapaaminen lähestyy.


❓ Seuratoimijoiden verkostotapaaminen
🗓️ Keskiviikkona 19.2. klo 17:30 alkaen
💻 Etäyhteydellä Teamsin kautta

Lue lisää verkostotapaamisesta ja ilmoittaudu mukaan ➡️ https://tul.fi/tapahtumakalenteri/seuratoimijoiden-verkosto-seurojen-toiminnankuvaus-ja-lahella-fi-palvelu/.

Tervetuloa Seuratoimijoiden verkoston vuoden ensimmäiseen verkostotapaamiseen!✨

Seuratoimijoiden verkosto on luotu ajankohtaisten asioiden, koulutuksen sekä vertaistuen jakamiseksi. Verkoston toiminta on maksutonta ja avointa kaikille seurojen työntekijöille, hallituksen jäsenille sekä muille avainhenkilöille.

Vuoden 2025 ensimmäisessä verkostotapaamisessa osallistujat oppivat seuran toiminnankuvauksen laatimisesta sekä tutustuvat tarkemmin Lähellä.fi -palveluun mahdollisuutena lisätä seuran näkyvyyttä ja tunnettuutta.

❓ Seuratoimijoiden verkostotapaaminen
🗓️ Keskiviikkona 19.2. klo 17:30 alkaen
💻 Etäyhteydellä Teamsin kautta

Lue lisää verkostotapaamisesta ja ilmoittaudu mukaan ➡️ https://tul.fi/tapahtumakalenteri/seuratoimijoiden-verkosto-seurojen-toiminnankuvaus-ja-lahella-fi-palvelu/.

Oulussa järjestettiin 18.1-19.1. Nyrkkeilyvalmentajakoulutus. Osallistujia oli lähes 30. Kouluttajina toimi Juha Saurama...
21/01/2025

Oulussa järjestettiin 18.1-19.1. Nyrkkeilyvalmentajakoulutus. Osallistujia oli lähes 30. Kouluttajina toimi Juha Saurama ja Kari Korhonen.

Kiitos kaikille koulutukseen osallistuneille ja kouluttajille!

Hetki Rukalla, hetki rauhassa tai sporttia maailman cupin tunnelmissa. Nyt kaikille isille majoituspaketti Rukan Konttai...
09/11/2024

Hetki Rukalla, hetki rauhassa tai sporttia maailman cupin tunnelmissa. Nyt kaikille isille majoituspaketti Rukan Konttaisilta, seitsemän kilometriä sykkeestä aivan luontopolkujen läheisyydestä järven rannalta Konttaisen ja Valtavaaran juurelta.
Tutustu ja varaa.
Hinnat alk. 17,50 - 40,25 euroa / 2 hlö / vrk.
Edun käyttöaika 31.1.2025 asti.
Lisätiedot https://www.rukakonttainen.fi/2019/

Seuratoimijoiden verkoston seuraava tapaaminen tiistaina 3.12. klo 17:30! Tule mukaan!
22/10/2024

Seuratoimijoiden verkoston seuraava tapaaminen tiistaina 3.12. klo 17:30! Tule mukaan!

❗️Seuratoimijoiden verkosto kokoontuu jälleen joulukuussa - tiistaina 3.12. kello 17:30 alkaen!

Tässä verkostotapaamisessa kuulemme vapaaehtoistoiminnan kehittämisestä. Vapaaehtoistoiminta on edelleen urheiluseuratoiminnan tärkein kivijalka. Miten voimme rekrytoida mukaan vapaaehtoisia, miten yhteisöllisyyttä ja toimintakulttuuria voidaan kehittää ja miten vapaaehtoisia johdetaan?

Keskusteluun meidät johdattaa Järvenpään Kehäkarhujen perustajajäsen, TUL:n vuoden 2023 valmentaja sekä vapaaehtoistoiminnan asiantuntija Juha Saurama🤩

Seuratoimijoiden verkosto tarjoaa urheiluseurojen työntekijöille ja muille seuratoimijoille vertaistukea ja vinkkejä seura-arkeen. Verkostoon osallistuminen on täysin maksutonta!

Lue lisää verkostotapaamisesta ja ilmoittaudu mukaan joulukuun tapaamiseen verkkosivuillamme ➡️ https://tul.fi/tapahtumakalenteri/seuratoimijoiden-verkostotapaaminen-vapaaehtoiset-ja-yhteisollisyys/

Osoite

SammonKatu 6
Oulu
90570

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita TUL Oulun piiri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti TUL Oulun piiri :lle:

Jaa