13/04/2026
Auta Lasta ry on vuonna 1969 perustettu lastensuojeluyhdistys, jonka kotipaikka on Oulussa. Yhdistys toteuttaa lastensuojelun sijais-, avo- ja jälkihuollon palveluja, varhaiskasvatuksen päiväkotipalvelua sekä monipuolista lastensuojelun kehittämis- ja vaikuttamistoimintaa. Yhdistys toteuttaa yleishyödyllisenä toimintana mm. lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointia edistäviä kehittämishankkeita yhteistyössä julkisten palveluiden sekä toisten järjestötoimijoiden kanssa. Perustehtävämme on auttaa lapsia, nuoria ja perheitä elämänpolun eri vaiheissa, jotta he voisivat kokea elämänsä hyväksi ja turvalliseksi. Toimintaamme ohjaavat arvot ovat lähimmäistä rakastaen, yhdessä tehden ja eteenpäin suunnaten. Auta Lasta ry työllistää vuosittain yli 50 työntekijää.
Haemme
KAHTA HANKETYÖNTEKIJÄÄ (2)
Euroopan sosiaalirahaston (ESR+) ja Sosiaali- ja terveysministeriön (STEA) tuella vuosina 2026–2029 Oulussa ja Lakeuden kunnissa (Hailuoto, Kempele, Liminka, Lumijoki, Muhos, Tyrnävä) toteutettavaan Järjestövarikko 2.0.-hankkeeseen.
Auta Lasta ry:n Järjestövarikko 2.0.-hankkeessa jatketaan Järjestövarikko-hankkeen (STEA 2023-2026) etsivän järjestötoiminnan ja 3. ja 4. sektorin toiminnan ohjaamisen kehittämistä. Perheitä tuetaan osana yhteisövaikuttavuustyötä osallistumaan hyvinvointia, osallisuutta ja yhteisöllisyyttä tukevaan 3. ja 4. sektorin toimintaan. Järjestövarikko 2.0.:n rooli yhteisövaikuttavuustyössä on työskennellä julkisen sektorin ammattilaisten (sote- ja perhekeskukset, koulut, varhaiskasvatus, nuoriso-, kotoutumis- ja työllisyyspalvelut) rinnalla tunnistaen, etsien, koordinoiden yhteistyötä ja ohjaten perheitä (lapset, nuoret ja vanhemmat) 3. ja 4. sektorin toiminnan pariin. Toiminnan avulla 3. ja 4. sektorin toiminta saadaan yhdellä kontaktilla oikea-aikaisesti ja yhteen sovitetusti julkisen sektorin palveluiden rinnalle perheiden tueksi.
Hanketyöntekijät osallistuvat toiminnan kehittämiseen, suunnitteluun, toteuttamiseen ja seurantaan. Hanketyöntekijöiden työnkuva koostuu mm. työskentelystä perheiden sekä julkisen sektorin ammattilaisten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa (3. ja 4. sektorin toiminnan etsiminen ja ohjaaminen perheiden tueksi). Hanke sisältää kokonaisuudessaan hankepäällikön sekä kolme hanketyöntekijää.
HANKETYÖNTEKIJÄ 1 toimii osana hanketiimiä ja toteuttaa hankkeen tavoitteita tukevaa toimintaa yhdessä muun tiimin kanssa. Hänen vastuullaan on erityisesti käytännön asiakas- ja verkostotyötä Oulun kaupungin alueella.
HANKETYÖNTEKIJÄ 2 toimii osana hanketiimiä ja toteuttaa hankkeen tavoitteita tukevaa toimintaa yhdessä muun tiimin kanssa. Hänen vastuullaan on erityisesti käytännön asiakas- ja verkostotyötä Lakeuden kuntien alueella. Toimintamallia ei ole aikaisemmin kehitetty Lakeuden kuntien alueella, joten työnkuvassa painottuu vahvasti kehittämistyö. Lakeuden kuntien alueella 3. ja 4. sektorin mahdollisuuksia levitetään ja kehitetään lapsiperheille myös hybridityöskentelynä.
Hakijalta edellytämme:
Osallisuutta tukevaa työotetta ja innostusta työskennellä perheiden ja yhteistyöverkostojen kanssa
Kokemusta lasten, nuorten ja perheiden parissa tehtävästä työstä ja/tai järjestötyöstä
Hyviä organisointitaitoja
Hyviä viestintä-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
Soveltuvaa ammattikorkeakoulun/opistoasteen tutkintoa (esim. sosiaali-, terveys- tai kasvatusala) tai vastaavaa osaamista
Hakijan eduksi katsomme:
Yhteisövaikuttavuusmallin tuntemisen
Ajokortin ja oman auton käyttömahdollisuuden
Tarjoamme työntekijälle:
Merkityksellisen ja monipuolisen tehtävän kehittämismyönteisessä ja työntekijöitä tukevassa työyhteisössä
Lounas- sekä liikunta-, kulttuuri- ja työmatkaedut (ePassi)
Työ on pääsääntöisesti arkisin tehtävää päivätyötä, m***a hanketyö edellyttää ajoittain myös ilta- ja viikonlopputyöskentelyä sekä matkustamista. Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan elokuussa 2026.
Palkkaus yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen mukaan (tehtävänkuva, koulutus ja työkokemus). Tehtävässä käytetään yksityisen sosiaalipalveluiden työehtosopimuksen palkkaluokkaa G23D (1.9.2026 alkaen G24D). Palkka työkokemuksen mukaan 2 723,92e - 2 969,00e /kk. 1.9.2026 alkaen palkka työkokemuksen mukaan 2 811,09 e - 3 071,09 e/kk.
Hakemukset ansioluetteloineen toimitetaan maanantaihin 4.5.2026 klo 12 mennessä sähköpostilla osoitteeseen [email protected]. Ilmoita hakemuksessa kummasta hanketyöntekijän paikasta olet ensisijaisesti kiinnostunut. Työhaastattelut pidetään Oulussa ryhmähaastatteluina ti 12.5. Ryhmähaastatteluista kutsumme jatkoon päässeet hakijat yksilöhaastatteluihin, jotka pidetään pe 22.5. Haastatteluun valittaviin hakijoihin ollaan yhteydessä tarkemman haastatteluajan sopimiseksi.
Lisätietoja tehtävistä saat projektipäällikkö Tiia Hautamäeltä p. 044 796 7914. Puhelut työpaikkoihin liittyen pe 17.4. klo 8:30-10 sekä pe 24.4. klo 12-14.
Hankkeelle on haettu rahoitusta Euroopan sosiaalirahasto ESR+ Yhdenvertaiseen osallisuuteen-toimintalinjasta. Järjestövarikko 2.0-hanke käynnistyy ja työsuhteet aloitetaan edellyttäen, että ESR+-rahoituspäätös vahvistuu. Tehtävään valitun on ennen työsopimuksen allekirjoittamista esitettävä nähtäväksi lain nro 504/2002 (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseksi) mukainen rekisteriote.