Ahjopartio

Ahjopartio ⚜️Partiotoimintaa Mustasaaren Sepänkylässä jo vuodesta 1975.
⛺️Tule mukaan aloittamaan seikkailu!

Tänään lippukunnan kevätkauden päätöksessä annettiin meidän samoajille ja yhdelle vaeltajalle todistukset hyväksytysti s...
21/05/2026

Tänään lippukunnan kevätkauden päätöksessä annettiin meidän samoajille ja yhdelle vaeltajalle todistukset hyväksytysti suoritetusta ROK-kurssista👌Kauniissa säässä jaettiin keväällä suoritettuja merkkejä, kierrettiin rastirataa ja lopuksi herkuteltiin😎 Toiminta jää suurimmalla osalla ryhmistä nyt tauolle, syksyllä taas jatketaan!

Viikonloppuna pidettiin  KITT-tarpojaleiri Österhankmon leirikeskuksessa. Taisimme saada kaikki mahdolliset sääilmiöt vi...
26/04/2026

Viikonloppuna pidettiin KITT-tarpojaleiri Österhankmon leirikeskuksessa. Taisimme saada kaikki mahdolliset sääilmiöt viikonlopun leirille! Satoi vettä, lunta, räntää, rakeita, tuuli lujaa ja hiljaa ja onneksi myös aurinko paistoi paikoitellen☀️ Ahjosta osallistui 7 tarpojaa, 2 vaeltajaa ja 2 aikuista partiolaista. Ohjelmaa oli sopivasti sisällä ja ulkona; käytiin haikilla, ruokaa trangialla, salaviestin selvittämistä pistekirjoituksen avulla, tähtitiedettä, lauluja, vitsejä, biljardia ja pingistä, uusia ja vanhoja kavereita, valvomista ja herkkuja. Ja johtajan näkökulmasta iso joukko hienosti käyttäytyä nuoria🤩







02/04/2026
Ahjopartiolle on myönnetty Kestävästi partiossa -tunnus vuodelle 2026. Lippukunta sai tunnuksen ensimmäisen kerran vuonn...
20/03/2026

Ahjopartiolle on myönnetty Kestävästi partiossa -tunnus vuodelle 2026. Lippukunta sai tunnuksen ensimmäisen kerran vuonna 2024 ja uusi myöntäminen osoittaa kriteerien vakiintumista toiminnassa.

Tunnus edellyttää vähintään 25 kestävyyskriteerin täyttämistä. Nämä pohjaavat YK:n kestävän kehityksen tavoitteisiin ja huomioivat taloudellisen, sosiaalisen sekä ekologisen kestävyyden. Erityinen painoarvo on ekologisilla valinnoilla, joilla vastataan ilmastonmuutokseen ja tuetaan partion tavoitetta olla hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä.

Kestävyys on osa partion peruskasvatusta, m***a tunnuksen myötä lippukunta sitoutuu tekemään arjen valinnoista tietoisesti kestävämpiä yhdessä jäsentensä kanssa.

19/03/2026

Tarpojat testasivat tänään kokkaustaitojaan! Omenahyve valmistettiin vajailla ohjeilla ja mahdollisimman nopeasti! Hyvää tuli👌





Tervetuloa temppuilemaan tulevana lauantaina 7.3. klo: 12-14 Mustasaaren keskuskoulun liikuntasaliin (Agnesintie 8, Sepä...
04/03/2026

Tervetuloa temppuilemaan tulevana lauantaina 7.3. klo: 12-14 Mustasaaren keskuskoulun liikuntasaliin (Agnesintie 8, Sepänkylä). Sali löytyy valkoisesta rakennuksesta, joka on lähinnä tietä. Ulko-ovi on sisäpihan puolella.

Lapset temppuilevat yhdessä oman aikuisen kanssa, vanhemman vastuulla. Paikalla olevat partiolaiset vetävät yhteisleikkejä. Meillä löytyy myös kioski!

Temppuradan tuotot käytetään partiolaisten Puolan leirimatkaan.

23/02/2026

Tervetuloa Ahjopartio ry:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen torstaina 12.3.2026 klo. 18:00 Ahjopartion Kololla (Sepänkyläntie 253). Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat.

Terveisin,
Ahjopartion hallitus

Vuoden adventtikalenterikampanja on nyt saatu päätökseen! Kiitos kaikille myyntiin osallistuneille ja kalenterin ostanei...
12/12/2025

Vuoden adventtikalenterikampanja on nyt saatu päätökseen! Kiitos kaikille myyntiin osallistuneille ja kalenterin ostaneille tuestanne! Tänä vuonna kalentereita myytiin huikeat 441 kappaletta. Myynnistä syntyvä tuotto menee kokonaisuudessaan partiotoiminnan kehittämiseen!

Tuttuun tapaan adventtikalenterikampanjan aikana on jaossa palkintoja! Palkinnot jaetaan lippukunnan joulujuhlassa tai tammikuussa toiminnan jatkuessa, mikäli joulujuhlassa palkintoa ei luovutettu.

Kuvat palkinnoista löydätte verkkosivuiltamme: ahjopartio.fi/kalenteri

Tervetuloa viettämään Ahjopartion syyskauden päättävää joulujuhlaa 17.12.2025 klo 18-19.30 Sepänkylän seurakuntakeskukse...
09/12/2025

Tervetuloa viettämään Ahjopartion syyskauden päättävää joulujuhlaa 17.12.2025 klo 18-19.30 Sepänkylän seurakuntakeskukseen (Niilontie 3).

Juhlassa perinteisesti palkitaan ansioituneet kalenterimyyjät sekä uusille jäsenille järjestetään lupauden anto tilaisuus, jonne myös muu perhe saa osallistua (n. 20min). Tämän jälkeen tapahtuma jatkuu partiolaisten kesken muussa partioaiheisessa ohjelmassa.

Ilmoittautuminen on auki nyt! 14.12.2025 asti!

Linkki ilmoittautumiseen verkkosivuiltamme: ahjopartio.fi

Osoite

Sepänkyläntie 253
Mustasaari
65610

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ahjopartio :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Ahjopartio :lle:

Jaa