Päivärinteen Martat Ry

Päivärinteen Martat Ry Päivärinteen Martat Ry toimii Muhoksella.

Vietimme eilen marttailtaa "Parhaat piiraat" - teemalla ja harrastimme reseptien vaihtoa. Suolaisia piirakoita oli monee...
23/04/2026

Vietimme eilen marttailtaa "Parhaat piiraat" - teemalla ja harrastimme reseptien vaihtoa. Suolaisia piirakoita oli moneen makuun: parsakaali-, poro-, lohi- ja kinkkutäytteellä. Päälle joimme vielä omenapiirakkakahvit. Maukasta ja mureaa, vähällä vaivalla. 😋

Maaliskuussa kokoonnuimme perinteiseen kotimarttailtaan ja seuraavaksi talkoilemme Muhoksen Vapussa. Nähdään hattarakojulla! 🤗

Toteutimme liukulumikenkäretken tänä vuonna Matkajärvelle, hyvissä ajoin, mahdollisimman lumiseen ajankohtaan. Toiveenam...
01/03/2026

Toteutimme liukulumikenkäretken tänä vuonna Matkajärvelle, hyvissä ajoin, mahdollisimman lumiseen ajankohtaan. Toiveenamme oli myös kuutamohiihto. Molemmat toiveet toteutui, ainakin jossain määrin. Ja mukava yhdessäolo 100%, ennen kaikkea. 🥰

Retken meille mahdollisti tälläkin kertaa Retkivuokraamo ja paikallinen eräoppaamme Anu Mehtälä, jonka asiantuntevassa ja lempeässä ohjauksessa onnistuu nämä retket säässä kuin säässä.💙

Hiihdon päätteeksi istuimme kiireettömästi nuotiolla, evästäen ja mukavia rupatellen. Välillä maailmanmenoa päivitellen.
On meillä tässä ihan vieressä uskomattoman kaunis ja puhdas luonto, jota onneksemme saamme hyödyntää ja jossa virkistyä. 🙏🏻

Yksi parhaista tunteista on se, kun saa nauraa yhdessä jonkun toisen kanssa ja puolivälissä tajuaa kuinka ihanaa onkaan,...
15/02/2026

Yksi parhaista tunteista on se, kun saa nauraa yhdessä jonkun toisen kanssa ja puolivälissä tajuaa kuinka ihanaa onkaan, että juuri hän on minun elämässäni.

Kutsuimme kaikki Muhoksen alueen Martat yhteiselle ystävänpäiväbrunssille tunnelmalliselle Laitasaaren rukoushuoneelle. Puitteet oli mitä ihanimmat ja brunssi värikäs ja täyttävä! Marttaystävien näkeminen ja yhdessä jakaminen on mukavaa ja arvokasta, päätämme tehdä tästä(kin) perinteen! 💞

Kiitos mukana olleille. 🌸

Kävimme Marttalan ohjaamalla makumatkalla viime viikolla ja saimme jälleen kokea uusiakin makuelämyksiä tuttujen ruokien...
20/01/2026

Kävimme Marttalan ohjaamalla makumatkalla viime viikolla ja saimme jälleen kokea uusiakin makuelämyksiä tuttujen ruokien ohella. Yhdessä kokkailu on moneen kertaan todettu mukavaksi ajanvietteeksi ja aina oppii jotain uutta! Ja mikä sen parempaa kuin hyvästä ruuasta nauttiminen hauskassa seurassa. 🥰
Kotiinviemisiksi saimme läjän uusia reseptejä, jotka pitävät sisällään yllättävänkin yksinkertaisia ohjeita ja "arkisia" raaka-aineita. Näitä helppo kokeilla myös kotona!

🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁Kuvaterveisiä Päivärinteen Marttojen 15-vuotis juhlareissulta Rokualta. Päivärinteen Marttojen perustamise...
05/10/2025

🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁

Kuvaterveisiä Päivärinteen Marttojen 15-vuotis juhlareissulta Rokualta.

Päivärinteen Marttojen perustamisesta tuli keväällä kuluneeksi 15 vuotta ja juhlistimme sitä yhden yön ruskaretkelle Rokualle.

Perjantaina kävimme kylpylässä, saunoimme ja istuimme iltaa Mänty-kabinetissa. Lauantaina aamiaisen jälkeen lähdimme retkeilemään Rokuan kansallispuistoon. Ruska oli parhaimmillaan ja Rokuan kankaat loistivat upeassa jäkäläpeitteessään. Ennen kotimatkaa nautimme vielä maittavan lounaan.

Mukana oli niin Päivärinteen Marttojen perustajajäseniä ja aivan tuoreita Marttoja. Unohtamatta kahta pikku-Marttaa. Heistä toinen oli seurassamme perjantai -illan ja toinen retkeili vielä lauantainakin rintarepussa mukanamme.

🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁🍁

Vietimme illan mielen hyvinvoinnin äärellä. Aloitimme positiiviseen psykologiaan pohjautuvan voimavarapajan merkeissä tu...
10/09/2025

Vietimme illan mielen hyvinvoinnin äärellä. Aloitimme positiiviseen psykologiaan pohjautuvan voimavarapajan merkeissä tunnistaen omia luonteen vahvuuksiamme ja jakaen niitä toistemme kanssa. Kahvittelujen jälkeen aloimme työstämään savea. Illan aikana syntyi monenlaisia upeita savitöitä.

Illan meille mahdollisti paikallisen Sunohjaus yrityksen yrittäjä Raija Räihä yhdessä Ateljeinkerin Silja Mikkosen kanssa.

Osoite

Muhos
91410JOKIRINNE

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Päivärinteen Martat Ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa