Etelä-Savon kauppakamari

Etelä-Savon kauppakamari Kauppakamari tekee töitä maakunnan elinkeinoelämän sekä maakunnan eduksi. Kauppakamarit ovat vahva ja osaava organisaatio lähellä yrityksiä.

Tarjoamme yrityksille palveluita, vaikuttamista, julkaisuja, tietolähteitä ja edunvalvontaa. Autamme verkostoitumaan. Olemme Suomen suurimpia yritysten henkilöstöä kouluttavia organisaatioita.

Tänään Savonlinnan kauppakamariosaston hallitus kokoontui BLC-osuuskunnan toimistolla. ✨ Kokous oli kauppakamarin valiok...
16/06/2026

Tänään Savonlinnan kauppakamariosaston hallitus kokoontui BLC-osuuskunnan toimistolla. ✨ Kokous oli kauppakamarin valiokunnista ja työryhmistä viimeinen ennen kesätaukoa.

Kokouksen alkuun kuulimme BLC-osuuskunnan esittelyn toimitusjohtajalta Hannu Väänäseltä. Hannu toimii Savonlinnan kauppakamariosaston hallituksen lisäksi liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana. Kokouksessa käytiin myös jäsenten kuulumiskierros ja keskusteltiin vaikuttamissuunnitelmaan liittyvistä toimenpiteistä. Savonlinnan kauppakamariosaston vaikuttamissuunnitelman löydät verkkosivuiltamme.

Kiitos jälleen kaikille hallituksen jäsenille aktiivisesta kokouksesta ja kiitos BLC:lle, kun pääsimme vieraaksenne!

Palvelun aatelia 2026 -kilpailuun on annettu jo yli 100 ehdotusta! 🤩🔥Ehdotusaikaa on jäljellä 1 kuukausi - kerro meille ...
15/06/2026

Palvelun aatelia 2026 -kilpailuun on annettu jo yli 100 ehdotusta! 🤩🔥Ehdotusaikaa on jäljellä 1 kuukausi - kerro meille oma ehdotuksesi perusteluineen 15.7. mennessä!

Palvelun aatelia -kilpailussa etsitään Etelä-Savon parasta palvelua - todellista palvelun aatelia. Ehdotuksissa annettujen perusteluiden ja mysteerishoppauksien avulla kilpailua luotsaava kaupan- ja palvelualan valiokunta valitsee finalisteista voittajan, joka kruunataan palvelun aateliksi Yrittäjägaalassa tammikuussa 2027.

💎Ehdota voittajaa kilpailuun verkkosivuillamme: eskauppakamari.fi/palvelunaatelia

Kiitos myös yhteistyökumppaneille kilpailun mahdollistamisesta: Etelä-Savon maakunta Juvan kunta Kangasniemen kunta Meks Kaakko Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy MPY Mäntyharjun kunta OP Suur-Savo Pieksämäen kaupunki Puumala - Saimaan kaunein Rantasalmi Saara Liu Savonlinnan kaupunki - City of Savonlinna
Sulkava

JC-kilta kokousti eilen Juvalla Kuninkaankartanolla ✨🌸. Kesäkokouksen agendalla oli JC-killan syksyn haun suunnittelua, ...
12/06/2026

JC-kilta kokousti eilen Juvalla Kuninkaankartanolla ✨🌸. Kesäkokouksen agendalla oli JC-killan syksyn haun suunnittelua, toiminnan kehittämisen ideointia sekä kuulumisten vaihtoa.

Kiitos Partalan Kuninkaankartano , kun pääsimme vieraaksenne ja tutustumaan upeisiin tiloihinne! 🤩

Mikkelin Nuorkauppakamari ry Savonlinnan Nuorkauppakamari Pieksämäen Nuorkauppakamari ry

11/06/2026

Eilen Etelä-Savon kauppakamarin kevätkokousta vietettiin upeassa miljöössä Mikkelin Kenkäverossa. ✨

Iltapäivä alkoi herkullisella lounaalla, jonka lomassa päästiin vaihtamaan kuulumisia. Lounaan jälkeen kuulimme ajankohtaiset puheenvuorot Elinkeinoelämän Keskusliiton edunvalvontapäälliköltä Paavali Kukkoselta talouden ja vaikuttamisen näkymistä sekä Keskuskauppakamarin varatoimitusjohtaja Johanna Sipolalta eduskuntavaalivaikuttamisesta.

Puheenvuorojen jälkeen siirryttiin varsinaisen kevätkokouksen pariin.

Kiitos kaikille paikalla olleille jäsenille ja EK:n sekä Keskuskauppakamarin asiantuntijoille! Ja lämmin kiitos myös Kenkäverolle erinomaisista tarjoilusta ja kokoustilasta! 🤩





Sujuva arkeen kiinnittyminen, kohtaamiset työnantajien ja muiden keskeisten palveluntarjoajien kanssa sekä pitkäjänteine...
10/06/2026

Sujuva arkeen kiinnittyminen, kohtaamiset työnantajien ja muiden keskeisten palveluntarjoajien kanssa sekä pitkäjänteinen toimintamalli. Näiden teemojen äärelle pysähdyttiin, kun Team Futuren järjestämässä työpajassa etsittiin keinoja, joilla kansainväliset osaajat saadaan jäämään pysyvästi Etelä-Savoon. ✨

Etelä-Savon kauppakamarin, Xamkin, Esedun, Mikkelin yliopistokeskuksen ja Mikkelin kaupungin yhteisessä työpajassa toukokuun lopussa pohdittiin, millaisia uusia avauksia voitaisiin rakentaa yhteistyössä kansainvälisten osaajien houkuttelemiseksi ja erityisesti alueelle sitouttamiseksi. Samalla tunnistettiin konkreettisia ratkaisuja ja seuraavia askelia työn edistämiseksi.

Koostimme työpajan annin artikkeliin, joka on luettavissa kauppakamarin verkkosivuilla. Lue aiheesta lisää ja kurkkaa, millaisia suunnitelmia työpajassa laitettiin aluille👉https://eskauppakamari.fi/ajankohtaista/etela-savon-kauppakamari-xamk-esedu-mikkelin-yliopistokeskus-ja-mikkelin-kaupunki-vahvistavat-yhteistyota-kansainvalisten-osaajien-pitovoiman-parantamiseksi/

XAMK - South-Eastern Finland University of Applied Sciences Etelä-Savon ammattiopisto Esedu Mikkelin yliopistokeskus (MUC) Mikkelin kaupunki, City of Mikkeli Mikkelin Nuorkauppakamari - JCI Mikkeli Pieksämäen Nuorkauppakamari ry

Palkitse osaava ja sitoutunut työntekijäsi Keskuskauppakamarin ansiomerkillä! ✨Keskuskauppakamarin ansiomerkillä osoitat...
08/06/2026

Palkitse osaava ja sitoutunut työntekijäsi Keskuskauppakamarin ansiomerkillä! ✨

Keskuskauppakamarin ansiomerkillä osoitat arvostustasi työntekijää kohtaan. Myöntämisperusteita ansiomerkeissä voivat olla työuran pituus, merkitykselliset työsuoritukset tai halu palkita työntekijä muusta syystä.

Ansiomerkillä palkitut saavat juhla- ja pienoismerkin, kunniakirjan sekä mahdollisuuden digitaaliseen LinkedIn-merkkiin.

Lue lisää ansiomerkeistä👉ansiomerkit.fi

Etelä-Savon kauppakamarin jäsen, hakiessasi ansiomerkkiä, muista merkitä Etelä-Savon kauppakamarin jäsenyytesi hakulomakkeelle.

Palvelun aatelia 2026 -kilpailussa etsitään timanttisia palvelualan toimijoita! 💎Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerr...
04/06/2026

Palvelun aatelia 2026 -kilpailussa etsitään timanttisia palvelualan toimijoita! 💎

Kilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran vuonna 2024, ja siitä lähtien se on nostanut vuosittain esiin toimijoita, jotka tekevät arjesta sujuvampaa ja asiakaskokemuksesta poikkeuksellisen hyvän. Kerro meille, mikä toimija ansaitsisi Etelä-Savon Palvelun aatelia -kilpailun voiton 2026! Ehdotusaika on käynnissä verkkosivuillamme 1.5.-15.7.2026: eskauppakamari.fi/palvelunaatelia. 🤩

Kiitos yhteistyökumppaneille kilpailun mahdollistamisesta:
Etelä-Savon maakunta Juvan kunta Kangasniemen kunta Meks Kaakko Mikkelin Kehitysyhtiö Miksei Oy MPY Mäntyharjun kunta OP Suur-Savo Pieksämäen kaupunki Puumala - Saimaan kaunein Rantasalmi Saara Liu Savonlinnan kaupunki - City of Savonlinna Sulkava

Mikkelin kauppakamariosaston hallitus vaikuttajamatkalla Helsingissä✨Vaikuttajamatkamme alkoi tänään Eduskuntatalon vier...
02/06/2026

Mikkelin kauppakamariosaston hallitus vaikuttajamatkalla Helsingissä✨

Vaikuttajamatkamme alkoi tänään Eduskuntatalon vierailulla eteläsavolaisen kansanedustajan Oskari Valtolan johdolla. Vierailulla keskustelimme muun muassa tulevista eduskuntavaaleista ja Etelä-Savon kauppakamarin hallitusohjelmatavoitteista.

Iltapäivällä kuulimme Keskuskauppakamarin asiantuntijoita ajankohtaisista teemoista: johtava liikenneasiantuntija Hanna Kalenoja kertoi liikenteen ajankohtaisista, vastuullisuuspäällikkö Jussi Hakanen vastuullisuudesta ja pääekonomisti Jukka Appelqvist piti meille syvällisen talouden suhdannekatsauksen. Lisäksi lounaalla pääsimme keskustelemaan Keskuskauppakamarin maahanmuuton ja osaamisen johtavan asiantuntijan Suvi Pulkkisen kanssa koulutuksen ja kansainvälisen osaamisen ajankohtaisista teemoista. Päivän päätteeksi Traficomin lakimies Sari Tujunen kertoi meille Traficomin toiminnasta sekä tietoliikenneyhteyksistä Etelä-Savossa.

Kiitos kaikille asiantuntijoille sekä osallistujille inspiroivasta päivästä! 🤩

Etelä-Savon kauppakamari on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa vaalikaudelle 2027–2031. 💎Tavoitteet painottavat alue...
01/06/2026

Etelä-Savon kauppakamari on julkaissut hallitusohjelmatavoitteensa vaalikaudelle 2027–2031. 💎Tavoitteet painottavat alueen elinvoiman vahvistamista muun muassa saavutettavuuden, digitaalisen infrastruktuurin, investointien ja osaavan työvoiman turvaamisen kautta.

Tavoitteiden keskiössä on yritystoiminnan edellytysten parantaminen sekä kestävän kasvun mahdollistaminen koko Itä-Suomessa.

Tutustu hallitusohjelmatavoitteisiin tarkemmin kauppakamarin verkkosivuilla 👉https://eskauppakamari.fi/ajankohtaista/etela-savon-kauppakamarin-hallitusohjelmatavoitteet-2027-2031/

Kauppakamarin Team Future valiokunnan, Xamkin ja Mikkelin kaupungin työpajassa pohdittiin eilen yhteistyömahdollisuuksia...
29/05/2026

Kauppakamarin Team Future valiokunnan, Xamkin ja Mikkelin kaupungin työpajassa pohdittiin eilen yhteistyömahdollisuuksia kansainvälisyyteen liittyen.✨

Etelä-Savossa on kasvava tarve osaavalle työvoimalle ja julkisuudessakin on käyty keskusteluja siitä, miten osaajat saadaan pysymään alueella. Asian edistämiseksi käynnissä on myös jo monenlaisia toimenpiteitä. Myös Kauppakamarin valiokunnissa on kevään aikana riittänyt keskustelua aiheesta. Työpajassa lähdimmekin kartoittamaan, millaisia avauksia Kauppakamarin, Xamkin ja Mikkelin kaupungin yhteistyö voisi tuoda teeman ympärille.

Työpajan alkuun kuulimme alustuspuheenvuorot Mikkelin kaupungin Riikka Hälikältä ja Xamkin Eeva Kuoppalalta. Puheenvuorojen jälkeen keskustelimme, miten voisimme yhdessä edistää kansainvälisten osaajien integroitumista Etelä-Savoon. Iltapäivän aikana ideat ja ajatukset sinkoilivat ja jatkosuunnitelmia jalostettiin kasaan. Lisätietoa työpajan annista ja seuraavista askelista tulossa pian!

Kiitos kaikille osallistujille, ja kiitos myös Xamkille, kun pääsimme vieraaksenne!

XAMK - South-Eastern Finland University of Applied Sciences
Mikkelin kaupunki, City of Mikkeli
Mikkelin Nuorkauppakamari - JCI Mikkeli
Pieksämäen Nuorkauppakamari ry

Osoite

MaaherranKatu 14 LH 8
Mikkeli
50100

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 15:00
Tiistai 09:00 - 15:00
Keskiviikko 09:00 - 15:00
Torstai 09:00 - 15:00
Perjantai 09:00 - 15:00

Puhelin

044 732 1180

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Etelä-Savon kauppakamari :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Etelä-Savon kauppakamari :lle:

Jaa