Sointula 2013

Sointula 2013 Masalan Nuorisoteatterin menestysnäytelmä Sointula esitetään kutsusta oikeassa Sointulassa, Kanadassa Sointula on Tuomo Aitan Masala-trilogian päätösosa.

Kirkkonummelaisen Masalan Nuorisoteatterin Sointula-näytelmän huikea yleisö- ja arvostelumenestys poiki ryhmälle kutsun esiintymismatkalle alkuperäiseen Sointulaan, Kanadaan, syyskuuksi 2013. Näytelmä esitetään osana Sointulassa järjestettävää seminaaria, joka käsittelee utopiayhteisöjen historiaa ja nykyisyyttä otsikolla ”Culture Shock – Utopian Dreams, Hard Realities”. Sointula kertoo karismaatt

isen Matti Kurikan (1863–1915) ja utopistisiin ihanteisiin uskoneiden suomalaisten tarinan. Kurikka perusti utopiayhteisö Sointulan Kanadaan 1900-luvun alussa. Aikamatka kulkee läpi aatteiden ja utopioiden, jotka muodostivat aikansa suurimmat poliittiset vastakkainasettelut ja joiden jälkiä on edelleen nähtävissä nykyajan yhteiskunnassa. Vaiherikkaassa, tanssi- ja musiikkinumeroita sekä reipasta tilannekomiikka sisältävässä näytelmässä vilisee hahmoja suomalaisesta kulttuurieliitistä aina masalalaiseen Hyvösen työläisperheeseen. Tuomo Aitan kirjoittama ja yhdessä Hannele Tuomisen kanssa ohjaama Sointula kantaesitettiin Masalan Nuorisoteatterissa Ljusdalan viereisellä pellolla 20.06.2012. Kesällä 2012 ja 2013 esitetty Sointula tehtiin talkoovoimin pienellä budjetilla ja vahvalla yhteishengellä Masalan pellolle. Sointulan näytökset Suomessa ovat nyt ohi, ja seuraavan Sointula nähdään siis syyskuussa 2013 Sointulassa, Kanadassa. Aikaisemmat osat Tehdas esitettiin 2001 ja Aatteen ja ilon vuodet vuonna 2003. Sointulan parikymmenpäinen näyttelijäryhmä koostuu 20–40-vuotiaista teatterialan ammattilaisista ja harrastajista, jotka ovat aloittaneet teatteriuransa Masalan Nuorisoteatterissa. Matti Kurikan roolissa nähdään mm. Lahden kaupunginteatterista ja useista TV- ja elokuvarooleista tuttu Jussi Puhakka. Sointula 2013 työryhmä:

Käsikirjoitus: Tuomo Aitta
Ohjaus: Tuomo Aitta, Hannele Tuominen
Koreografia: Leena Rouhiainen
Lavastus: Kaisu Koponen
Valo- ja äänisuunnittelu: Immanuel Pax
Musiikin sävellys: Mikko Hietanen
Puvustus: Hannele Tuominen, Sini Handolin, työryhmä
Tuottaja: Mika Kaartinen
Rooleissa: Jussi Puhakka, Lotta Huitti, Janne Hietanen, Mikko Hietanen, Maija Huuskonen, Pertti Huuskonen, Inka Virtanen, Hertta Hiltunen, Markus Saramäki, Tuukka Martiskainen, Elina Vehkaoja, Juhani Saari, Mikko Saari, Sara Vehviläinen, Kaisa Rajahalme, Iika Hartikainen, Tintti Rossi, Tero Leskinen

Tiedustelut: tuottaja Mika Kaartinen / 040-8307914, [email protected]
www.sointula2013.fi

Osoite

Masala
02430

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sointula 2013 :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Sointula 2013 :lle:

Jaa