23/04/2026
Tänään vietettiin perinteistä Yrjönpäiväjuhlaa Sovirinteellä. Perinteisiä olivat juhlamenotkin: lettuja, ansioituneiden lippukunnan toimijoiden muistamista (Riikalle luovutettiin Lounais-Suomen Partiopiiri :n pronssinen ansiomerkki), lauluja, huutoja ja sketsejä. Ilta päättyi sisaruspiiriin ja Pyhän Yrjön legendaan.
Lordi Baden-Powellin mukaan Pyhä Yrjö oli sellainen kuin partiolaisen tulisi olla: Kun häntä kohtasi vaikeus tai vaara, miten suuri tahansa, hän ei koettanut paeta sitä peläten, vaan hyökkäsi sen kimppuun omin ja hevosensa voimin. Vaikka hän oli huonosti aseistettu, hän teki parhaansa ja lopulta onnistui voittamaan taistelun, mihin kukaan ei ollut uskaltanut ryhtyä.
Juuri tällä tavalla partiolaisen olisi suhtauduttava vaikeuksiin tai vaaraan, olkoot ne miten suuria tai pelottavia tahansa tai olkoon hän miten huonosti varustettu tahansa. Hänen on käytävä niiden kimppuun rohkeasti, sillä on olemassa mahdollisuus, että hän onnistuu.