18/06/2026
💃Tiesitkö, että Kalenoita on järjestetty jo yli viidenkymmenen vuoden ajan?🕺
Ensimmäiset Karjalaiset Kalenat järjestettiin Lappeenrannan kaupungin 325 - vuotisjuhlavuotena 1974. 90-luvulla maakuntajuhlaperinne hiipui, m***a vuonna 1999 Kalenat otettiin lasten ja nuorten kansantanssitapahtuman käyttöön: syntyi Lasten Kalenat. Nykyisin puhumme jälleen tuttavallisesti ja lyhyesti Kalenoista.
"Kalena-sana on lähtöisin venäjän kielen polvi-sanasta ja sen muunnos on tarkoittanut myös eräänlaisia nurkkatansseja. Viipurin puolessa on juhlista käytetty myös ruotsalaisperäistä kalassit-nimitystä. Kannaksella kalenoilla on ollut yleisesti hauskanpidon ja juhlimisen merkitys, sanottiinhan ’olnii mukavat kalenat jottaha’, kun tultiin onnistuneesta juhlasta kotiin.”
📕Lähde: Teuvo Moisio, ”Eteläkarjalaista nuorisoseuratyötä 100 vuotta 1890-1990”
Nykyisin parittomina vuosina järjestettävä Kalenat on Suomen merkittävin lasten ja nuorten kansantanssifestivaali. Seuraavan kerran Kalenat järjestetään Lappeenrannassa 10.-13.6.2027. Neljän päivän ajan tanssin ilo ja yhteisöllisyys täyttävät kesäkuisen viikonvaihteen, kun lapset ja nuoret pääsevät jälleen kohtaamaan, tanssimaan ja nauttimaan yhdessäolosta.
👋Nähää taas Kalenois! Tuutha siekii!
www.kalenat.fi
Kuva 1: Kalenat 1978
Kuva 2: Kalenat 1999
Kuva 3: Kalenat 2007, kuvaaja Jussi Kaijankangas
Kuva 4: Kalenat 2009, kuvaaja Jussi Kaijankangas
Kuva 5: Kalenat 2013, kuvaaja Jussi Kaijankangas
Kuva 6: Kalenat 2015, kuvaaja Jussi Kaijankangas
Kuva 7: Kalenat 2019, kuvaaja Sari Mustonen
Kuva 8: Kalenat 2023, kuvaaja Jukka Heinämäki
Kuva 9: Kalenat 2025, kuvaaja Martta Tiainen-Debroek
Kalenat