Lahden Reserviupseerikerho r.y.

Lahden Reserviupseerikerho r.y. LRUK on reservinupseerien kohtaamisen, oppimisen ja kehittymisen alusta. Vahvalla arvopohjalla, jokaista arvostaen, yksilön, alueen ja Suomen hyväksi.

Tule mukaan, vain siten saat hyödyt itsellesi! Lahden Reserviupseerikerho r.y. on perustettu vuonna 1934 alueen reservin upseerien etuja vaalivaksi yhdistykseksi. Päijät-Hämeen suurimpana reserviläisyhdistyksenä sillä on ollut maanpuolustuspiirissämme aina johtava rooli. Olemme edelleen monessa mukana ja vaikuttamassa niin piiri kuin liitto tasolla, unohtamatta sotilasmoniottelujen tuomia kansainvälisiä kontakteja.

Joukko Lahden Reserviupseerikerhon jäseniä kokoontui 4.4.2023 juhlistamaan Suomen liittymistä Natoon Lahden Seurahuoneel...
05/04/2023

Joukko Lahden Reserviupseerikerhon jäseniä kokoontui 4.4.2023 juhlistamaan Suomen liittymistä Natoon Lahden Seurahuoneelle.

Nostimme maljan Suomen NATO jäsenyydelle. Kielekkeinen valtiolippu komisti pöytää ja keskustelu oli vilkasta.

NATO täytti samana päivänä 74 vuotta ja keskusteluissa kävimme läpi Suomen lähihistoriaa, m***a keskusteluun saatiin myös Suomen ja sen kansan alkuhistoria. Tämä siivitti meidät myös keskustelemaan "suomettumisesta" ja historian kirjoittamisen oikeudellisuudesta.

Lähihistoriamme tietämys todettiin puutteelliseksi, tämän totesi jo aikoinaan jäsenemme Mannerheim-ristin ritari Pentti Iisalo. Toisen maailmansodan jälkeinen aika ja päättäjien toiminta sai myös kritiikkiä ja totesimme, että jälkipyykkiä tullaan käymään. Nyt se on avoimesti mahdollista - Venäjä ja sen pelko ei enää meitä ohjaa.

Kuten Tasavallan Presidentin Sauli Niinistön lausunto tällä päivämäärällä 4.4.2023 toteaa: "Suomesta on tänään tullut puolustusliitto Naton jäsen. Sotilaallisen liittoutumattomuuden aikakausi historiassamme päättyy. Uusi aikakausi alkaa."

Onnittelut kaikille ylennetyille ja huomion saaneille 🇫🇮
06/12/2021

Onnittelut kaikille ylennetyille ja huomion saaneille 🇫🇮

Tasavallan presidentti on itsenäisyyspäivänä 6.12.2021 ylentänyt yhteensä 686 reservin upseeria ja erikoisupseeria. Itsenäisyyspäivänä on myös ylennetty kenraalimajuri Pasi Välimäki kenraaliluutnantiksi, prikaatikenraali Kari Nisula kenraalimajuriksi, eversti Sami Nurmi prikaatikenraaliksi ja kommodori Janne Huusko lippueamiraaliksi.

Onnittelut kaikille ylennetyille ja juhlavaa itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille!

https://ruotuvaki.fi/documents/1951245/100658540/Reservin+upseerien+ylennykset+061221.pdf/23351c7f-abb9-3ca3-7e46-44ad972f4d73/Reservin+upseerien+ylennykset+061221.pdf?t=1638527422731

Huomenna jyrisee Lahdessa!Vaikka Itsenäisyyspäivän paraati jouduttiin peruuttamaan, niin Puolustusvoimat näkyy ja varmas...
05/12/2021

Huomenna jyrisee Lahdessa!

Vaikka Itsenäisyyspäivän paraati jouduttiin peruuttamaan, niin Puolustusvoimat näkyy ja varmasti kuuluu Lahdessa juhlapäivänä:
Klo 9 Ilmavoimien Hornetien ylilento seppeleen laskun kunniaksi
Klo 13 Utin jääkärirykmentin helikopterit lentävät Vapaudenkadun suuntaisesti

Lahden Reserviupseerikerho toivottaa hyvää Itsenäisyyspäivää!!!

Ilmavoimat kunnioittaa itsenäisyyspäivänä seppeleenlaskua neljän F/A-18 Hornet -monitoimihävittäjän ylilennolla Lahdessa kello 9.00.

Flygvapnet hedrar på självständighetsdagen kransnedläggningen med en överflygning med fyra F/A-18 Hornet multirollstridsflygplan i Lahtis klockan 9.00.

Osoite

SeponKatu 7
Lahti
15140

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lahden Reserviupseerikerho r.y. :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Lahden Reserviupseerikerho r.y. :lle:

Jaa