04/06/2026
Wanhan Herran aulan kirppistapahtumaan on saapunut seitsemän myyjää. Tarjolla on lasiesineitä, laukkuja, lankaa, vaatteita ja muuta kodin tavaraa. Matalan kynnyksen kirpputorille on ollut helppo tulla myymään. Toisaalta asiointikin on helppoa, varsinkin jos sattuu asumaan Laaksokadun taloissa, jolloin kirppispöydät voi katsastaa vaikka matkalla keskustaan.
- Ajattelin tulla kokeilemaan myymistä nyt ensimmäistä kertaa, sanoo Rauni Pulkkinen.
Eila Fagerlund taas kertoo, että myytyään Marimekon paidan hänestä jo tuntui, että sehän on jo paljon.
Poikkea Wanhan Herran viihtyisään kahvilaan kupposelle ja tule samalla tekemään löytöjä vaikkapa Hannele Syrjännön ja Pirkko Eskolan lankataivaasta tai Eilan kauniiden käsitöiden täyteisestä pöydästä. Kirpputori on auki vielä klo 15 asti!