Lahden Työn Paikka Oy

Lahden Työn Paikka Oy Yrityksen omistavat Lahden kaupunki ja Hollolan kunta. Paikan toimintaperiaatteena on ihmisten hyvinvoinnin edistäminen työn avulla.

Lahden Työn Paikka Oy on voittoa tavoittelematon yritys, joka liiketoiminnallaan vaikuttaa positiivisesti yhteiskuntaan ehkäisemällä syrjäytymistä ja edistämällä osallisuutta. Paikan perustehtävä on edistää pitkäaikaistyöttömien työmarkkinoille kiinnittymistä ja siten vähentää työttömyydestä aiheutuvia inhimillisiä ja taloudelliseia haittoja. Tuotamme erilaisia valmennuspalveluita, joiden yleisinä

tavoitteina on arjentaitojen kohentuminen, työelämävalmiuksien kehittyminen ja työllistyminen. Visionamme on olla alueen pitkäaikaistyöttömien ykköstyöllistäjä, vetovoimainen työpaikka, haluttu kumppani ja luotettu asiantuntija. Arvojamme ovat inhimillisyys ja vastuullisuus.

11/11/2019

Lahden Työn Paikka Oy:n sähköpostiliikenteessä on ongelmia. Pahoittelemme tilanteesta aiheutuvia häiriöitä.

15/10/2019

Julkinen tiedote 15.10.2019

Tiedote yhtiön toimintaan liittyvistä muutoksista

Lahden kaupunginhallitus on päättänyt lopettaa työllisyys- ja valmennuspalveluiden ostot Lahden Työn Paikka Oy:ltä 30.6.2020 mennessä. Kaupunginhallitus on luvannut määräajan puitteissa selvittää, onko osalle Lahden Työn Paikka Oy:n liiketoiminnoista löydettävissä jatkajaa. Samalla Lahden kaupunginhallitus edellytti, että kaupunki omistajana tekee yhtiön kanssa yhteistyötä, jotta mahdollisimman hyvä lopputulos sekä työllistettyjen että yhtiön työntekijöiden osalta löytyy. Päätöksestä johtuen yhtiössä aloitetaan toiminnan ja henkilöstön sopeuttamistoimet.

Asioista tiedotetaan lisää niiden edetessä.

Pekka Kotiaho
toimitusjohtaja
Lahden Työn Paikka Oy
044-708 1450

Osoite

KiveriönKatu 34
Lahti
15200

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lahden Työn Paikka Oy :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa