26/05/2026
Uusi lukuvuosi on pyörähtänyt käyntiin sekä Sajinan opinnoissa, että lasten koulunkäynmnissä.
Sazina ry:n pienkeräyksen tuotolla on kustannettu lasten hammaslääkärikäynnit, tarpeen mukaan näkötarkastuksia ja terveystarkastuksia. Kulut nousivat arvioidusta, koska osalla lapsista oli juurihoitoa vaativia ongelmia.
Lapset, jotka ovat tuleet 10 ikävuoden tienoilla orpokotiin ovat olleet selkeästi huonolla hammashoidolla ja ravinnolla. Lapsille annetaan usein riisiä ja sokeria ruuaksi, joten voimme vain kuvitella mitä tämä tekee hampaille.
Nyt kuitenkin tuellamme ollaan pääsemässä "niskan päälle" ja kipua aiheuttavat hampaat on joko poistettu tai hoidettu.
Lisäksi perinnöllistä glaugoomaa sairastavan tytön silmälasit on vaihdettu ja hänellä on hoitosuunnitelma.
Sajina selvitti hienosti loppukokeen ja kaikki lapset samoin. Sajinan tämän vuoden lukukausimaksu maksettiin pienkeräysvaroista, jotka saatiin vuoden viiveella käyttöön. Ensimmäisen vuoden maksoin henkilökohtaisista varoistani, koska tuolloin pienkeräyksen tuotto "jumittui" pankkiin hallituksen tarkistuksen takia.
Seuraava lukukausimaksu tulee maksuun ensi marraskuussa, joten seuraava pienkeräys on elo-lokakuussa.
Tukemamme orpokoti on nyt läpäissyt kaikki hallituksen tarkistukset ja vaatimukset ja siitä on todisteena oheinen sertifikaatti. Tämä on ollut pitkän työ tulos ja ilman tukeamme se ei olisi koskaan onnistunut, kertoo Kumar.
Emme voi kylliksi kiittää tuestanne! Työ kuitenkin jatkuu ja meillä on huutava p**a kk- jäsenistä. Jokainen saa siis päättää tukensa määrän itse, joten jo pienelläkin summalla pääsee mukaan.
Sain jäseneltä ehdotuksen sähköpostilla lähetettävistä jäsenkirjeistä. Se on hyvä ehdotus, m***a valitettavasti uutiskirjeiden lähettämiseen tarvittava järjestelmä on kallis. Tarvitsisimme myös enemmän uutiskirjeen tilaajia ja se tapahtuu maksullisella mainonnalla, joka sekin on tällä hetkellä yli budjetistamme.
Näin ollen voimme vain toivoa, että jokainen jakaa näitä julkaisujamme ja kertoo lähipiirissään mahdollisuudesta osallistua pienen nepalilaisen kodinomaisen orpokodin tukemiseen.
Vahvuutemme on se, että tuki menee varmasti perille eikä huku minnekään ison koneiston rattaisiin.
Minuun voi otta yhteyttä sähköpostilla [email protected] tai verkkosivujen yhteydenottolomakkeen kautta. Linkki kommenteissa.
Ps. Etsimme talkoisiin jotakuta joka osaisi päivittää wordpress- kotisivumme.
Teija Hiekkalahti
Sazina ry