Kouvolan Valokuvataiteilijat ry

Reittiohjeet Verkkosivusto

Kouvolan Valokuvataiteilijat ry Kouvolan Valokuvataiteilijat ry:n toimintaa. Kouvolan Valokuvataiteilijat – Photo Artists of Kouvola ry perustettiin 2015 keväällä.

Jäsenistön muodostaa joukko taiteelliseen valokuvaukseen suuntautuneita valokuvaajia, joista osa on jo aiemmin tullut tutuksi Kouvolassa toimivien yhdistysten puuhamiehinä ja -naisina. Jäsenistössä on sekä alan ammattilaisia, että valokuvaamiseen vakavasti suhtautuvia pitkän linjan harrastajia. Jäsenmäärä vuonna 2024 on 12 henkilöä. Kouvolan Valokuvataiteilijat pyrkii toiminnallaan vaikuttamaan seutukunnan taiteellisen valokuvauksen tason kehittämiseen ja kohottamaan valokuvauksen arvostusta taiteellisen ilmaisun muotona. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi yhdistys järjestää kerhoiltoja, vierailuja, koulutustapahtumia, valokuvanäyttelyitä ja kilpailuja toimien yhteistyössä kotimaisten järjestöjen kanssa. Yhdistys osallistuu myös kansainväliseen yhteistyöhön. Yhdistyksemme on Suomen Kameraseurojen Liitto ry:n (SKsL) SKsL:n jäsenyyden kautta olemme myös mukana FIAP:n ja Finnfoton sekä Kopioston toiminnassa. Useilla yhdistyksen jäsenillä on ollut useita yksityisnäyttelyjä viime vuosina. Jäsenille on myönnetty myös kansallisia ja kansainvälisiä tunnustuksia. Pyrkimyksemme on pitää yhdistys jäsenmäärältään kohtuullisen kokoisena, noin 20-25 jäsenen aktiivisesti toimivana ryhmänä. Tavoitteenamme on osallistua alueellisten taidetapahtumien järjestelyihin yhteistoiminnassa Kouvolan kaupungin ja kulttuurijärjestöjen kanssa. Hansan Vitriini
Kauppakeskus Hansassa, Kouvolan ydinkeskustassa sijaitsee Kouvolan Valokuvataiteilijoiden hallinnoima valokuvavitriini, jossa kuukausittain vaihtuvat kuvat jäsenten näyttelyinä. Vitriini sijaitsee 1.kerroksessa, Huoltokadun sisäänkäynnin luona.

VALOKUVATAITEEN POP-UP & MYYNTIPÄIVÄKohta 12 -näyttelyn päätöspäivänäSu 4.10.2026 klo 12–14Kauppakeskus Veturi, 2. krs, ...
23/09/2026

VALOKUVATAITEEN POP-UP & MYYNTIPÄIVÄ
Kohta 12 -näyttelyn päätöspäivänä

Su 4.10.2026 klo 12–14
Kauppakeskus Veturi, 2. krs, Kouvola

Myynnissä valokuvataidetta ja valokuvatuotteita suoraan tekijöiltä.

Tule tapaamaan kuvaajia, tutustumaan heidän töihinsä ja palveluihinsa sekä juttelemaan vaikka omasta tulevasta kuvaustarpeestasi 📸

Kuusi kuvaajaa paikalla:
Aku Rundberg
Johannes Mäkinen
Teemu Pyhäniemi Photography
Anna-Karoliina Pelto
Katja Raanoja
Anu Hedborg Art

KOHTA 12 – Kouvolan Valokuvataiteilijat ry yhteisnäyttelyKohta on taas aika yhteisnäyttelyn 📸Kouvolan Valokuvataiteilijo...
24/08/2026

KOHTA 12 – Kouvolan Valokuvataiteilijat ry yhteisnäyttely

Kohta on taas aika yhteisnäyttelyn 📸

Kouvolan Valokuvataiteilijoiden Kohta 12 kokoaa yhteen 11 kuvaajaa ja 11 erilaista näkökulmaa valokuvaukseen. Jokaiselta kuvaajalta näyttelyssä nähdään oma kokonaisuutensa – tuttuun tapaan aiheet, tyylit ja tavat katsoa maailmaa saavat olla keskenään hyvinkin erilaisia.

📷 Avajaiset lauantaina 29.8. klo 12-14
📍 Kauppakeskus Veturi, 2. krs, Kouvola
🗓 Näyttely avoinna 29.8.–4.10.2026

Mukana:
Aku Rundberg
Jari Heikkilä
Johannes Mäkinen
Minna Toikander
Teemu Pyhäniemi
Anna-Karoliina Pelto
Katja Raanoja
Mari Salmenhaara
Tommi Hatara
Jani Karjalainen
Anu Hedborg

Tervetuloa avajaisiin ja tutustumaan näyttelyyn!

Elokuun 2026 ajan Hansa-keskuksen vitriinissä on esillä yhdeksän Kouvolan Valokuvataiteilijoiden jäsenen valokuvateoksia...
03/08/2026

Elokuun 2026 ajan Hansa-keskuksen vitriinissä on esillä yhdeksän Kouvolan Valokuvataiteilijoiden jäsenen valokuvateoksia.

Mukana ovat: Minna Toikander, Anna-Karoliina Pelto, Aku Rundberg, Raimo Sävilä, Katja Raanoja, Jari Heikkilä, Mari Salmenhaara, Johannes Mäkinen ja Teemu Pyhäniemi

Tervetuloa tutustumaan.

Heinäkuu toi mukanaan myös uuden näyttelyn Hansa-keskuksen vitriiniin.Kuukauden ajan esillä ovat Mari Salmenhaaran valok...
01/07/2026

Heinäkuu toi mukanaan myös uuden näyttelyn Hansa-keskuksen vitriiniin.

Kuukauden ajan esillä ovat Mari Salmenhaaran valokuvat. Mustavalkoisia ajatuksia.

Valo, varjot ja tunnelma pääsevät oikeuksiinsa harmaan eri sävyissä.

Tervetuloa tutustumaan näyttelyyn.

Salmenhaaran Mari

Esittelemme uuden jäsenemme Tommi Hataran.Tommi viihtyy kameran kanssa luonnossa, siellä missä hiljaisuus on läsnä. Erit...
04/06/2026

Esittelemme uuden jäsenemme Tommi Hataran.

Tommi viihtyy kameran kanssa luonnossa, siellä missä hiljaisuus on läsnä. Erityisen lähellä hänen sydäntään ovat revontulet ja pohjoisen maisemat, joiden tunnelmaa hän pyrkii välittämään myös kuvissaan.

Kesäkuussa 2026 Tommin kuvia on esillä hänen ensimmäisessä näyttelyssään Hansa-keskuksen vitriinissä.

Esittelemme uuden jäsenemme Katja Raanojan.Musiikki- ja tapahtumakuvaus ovat Katjalle erityisen merkityksellisiä. Häntä ...
02/06/2026

Esittelemme uuden jäsenemme Katja Raanojan.

Musiikki- ja tapahtumakuvaus ovat Katjalle erityisen merkityksellisiä. Häntä inspiroivat tilanteet, joissa kaikki tapahtuu juuri siinä hetkessä. Kuvissaan hän pyrkii tallentamaan hetkiä, joihin voi palata vielä vuosienkin jälkeen.

Kesäkuussa 2026 Katjan kuvia on esillä hänen ensimmäisessä näyttelyssään Hansa-keskuksen vitriinissä.

Katja Raanoja

Kesäkuussa Hansa-keskuksen vitriinissä on esillä Kouvolan Valokuvataiteilijat ry:n uusien jäsenten kuvia.Tervetuloa tutu...
01/06/2026

Kesäkuussa Hansa-keskuksen vitriinissä on esillä Kouvolan Valokuvataiteilijat ry:n uusien jäsenten kuvia.

Tervetuloa tutustumaan Katja Raanojan ja Tommi Hataran valokuviin sekä heidän näkökulmiinsa maailmaan kameran kautta.

Vitriini sijaitsee Kauppakeskus Hansassa Kouvolan keskustassa.

Toukokuu Hansa-keskuksen vitriinissä.Voit tutustua Tuulianna Tulokkaan kuviin.
05/05/2026

Toukokuu Hansa-keskuksen vitriinissä.
Voit tutustua Tuulianna Tulokkaan kuviin.

Huhtikuun ajan vitriinissä on näytillä Aku Rundbergin upeita kuvia.Kauppakeskus Hansa, Kouvola.
09/04/2026

Huhtikuun ajan vitriinissä on näytillä Aku Rundbergin upeita kuvia.

Kauppakeskus Hansa, Kouvola.

Osoite

Kouvola
45100

Ilmoitukset

Saat tiedon ensimmäisenä: lähetämme sinulle sähköpostia, kun Kouvolan Valokuvataiteilijat ry julkaisee uutisia ja tarjouksia. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua tilauksen milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa