17/06/2026
Silmut ry ruoka-aputoiminta kiittää Kotka Jukolaa lahjoituksena saaduista elintarvikkeista. Aiheesta on noussut keskustelua monissa eri kanavissa ja haluamme oikaista muutaman asian.
Saimme maanantaina puhelun Kohtaamisten keittiöltä. He olivat noutamassa suurta erää Jukolan tapahtumasta ylijääneitä ruokia ja tarjosivat niitä myös Silmut ry:n jaettavaksi. Emme ole hakeneet ruokia itse, vaan ne toimitettiin meille Kohtaamisten keittiön toimesta.
Silmut ry on paikallinen virallinen ruoka-aputoimija. Tietomme löytyvät Ruoka-apu.fi -palvelusta. Jaamme pääasiallisesti kaupoista lahjoitettua hävikkiruokaa viitenä päivänä viikossa. Ruoka-apumme on tarkoitettu vähävaraisille kotkalaisille.
Otimme kiitollisena vastaan sellaisen määrän ruokia, jotka saimme mahtumaan meidän kylmäsäilytystiloihimme. Olemme jakaneet tuotteita tiistain ja keskiviikon hävikkiruokajaossa. Jakoa on suoritettu siten, että ruoat jakaantuvat hakijoille tasapuolisesti.
Kohtaamisten keittiö toimitti yhden muovilaatikollisen ruokaa myös Muorikan kohtaamispaikkaan Karhuvuoreen. Lisäksi ruokaa oli jaettu Karhuvuoressa hyvinvointialueen ylläpitämään Päiväkeskukseen.
Edellä mainittu on meidän osuutemme Jukola -tapahtumasta jaettuihin ylijäämäruokiin.
Muu asian saama julkisuus ei liity Silmut ry:hyn.
Haluamme kiittää meille hävikkiruokaa lahjoittavia kauppoja ja muita tahoja.
Vähävaraisten ruoka-avulle on edelleen kasvava tarve ❤️