Kokkolanseudun Omaishoitajat ry

Kokkolanseudun Omaishoitajat ry Yhdistyksen tarkoituksena on pitkäaikaissairasta, vammaista tai vanhusta hoitavien omaishoitajien aseman parantaminen ja tukeminen Kokkolan seudulla.

Kokkolanseudun Omaishoitajat ja Läheiset ry on vuonna 1997 perustettu yleishyödyllinen, taloudellista voittoa tavoittelematon yhdistys, jonka tavoitteena on valvoa omaishoitajien etua ja tukea heidän jaksamistaan kotihoitotyössä. Yhdistys on tuottanut alueella omaishoitajille suunnattua lomitustoimintaa vuodesta 1999 lähtien. Yhdistys on kehittänyt omaishoitajille tarjottavaa palvelua ja edistänyt

kotiin annettavaa apua Raha-automaatti Yhdistyksen rahoittamien lukuisten projektien kautta vuosina 2001-2003 ja 2004-2006. Yhdistys tekee yhteistyötä muiden omaishoidon parissa työskentelevien tahojen kanssa. Kuntarahoitus on saatu ostopalveluna vuodesta 2001 lähtien ensimmäisen projektin alettua. AKTIVA- ja TOIMIVA- hankkeet (2007-2012) ovat päättyneet ja RAY myönsi kohdennettua toiminta-avustusta omaishoitajien jaksamisen tukemiseen ja matalan kynnyksen kohtaamispaikan ylläpitämiseen. Yhdistykselle myönnettiin myös rahoitus kolmevuotiseen PETU-hankkeeseen, joka on suunnattu erityislasten perheiden tukemiseen. Tulevaisuudessa yhdistys tulee toimimaan edelleen aktiivisesti omaishoitajien ja heidän läheistensä puolesta mm. järjestämällä projekteja, tukitoimintaa ja sijaistoimintaa

Yhdistyksen toiminnot jäävät kesätauolle m***a työntekijä ei vielä 😀Viikolla 25 työntekijä tavattavissa toimistolla tors...
12/06/2026

Yhdistyksen toiminnot jäävät kesätauolle m***a työntekijä ei vielä 😀

Viikolla 25 työntekijä tavattavissa toimistolla torstaina 18.6. klo 11-14.

22.-25., 29.-30.6. työntekijä tavattavissa toimistolla klo 10-14. Voit myös varata tapaamisajan p. 044 336 0123.

Hoivaatko ja avustatko sairastunutta tai vammautunutta läheistäsi? Kaipaatko lisää tietoa, haluatko keskustella aiheesta...
10/06/2026

Hoivaatko ja avustatko sairastunutta tai vammautunutta läheistäsi? Kaipaatko lisää tietoa, haluatko keskustella aiheesta muiden kanssa ja pohtia omaishoitajuutta osana elämääsi?

Osallistu syyskuussa alkavaan Ovet-valmennukseen®. Se avaa ovia läheisestään tai omaisestaan huolehtivalle.

Ovet-valmennus koostuu seuraavista osioista:
-Ovet Omaishoitajuuteen
-Ovet yhteiskunnan palveluihin
-Omat Oveni
-Ovet huomiseen

Hoidettavan voit ottaa mukaan, hänelle järjestyy hoitaja valmennuksen ajaksi Soiten perhehoidon avulla. Hoitopaikkoja viidelle, paikka varataan ilmoittautumisen yhteydessä.

Valmennus kokoontuu keskiviikkoisin 16.9., 30.9., 14.10., 28.10. ja 11.11. klo 16.30-19 Kokkolassa Tervakartanossa.

Sinulla ei tarvitse olla sopimusomaishoitajuutta tai omaishoitajayhdistyksen jäsenyyttä voidaksesi osallistua.

Lisätietoa ja ilmoittautumiset (viim. 31.8.2026) Ullalle 044 336 0123, joka on tavoitettavissa 10.-30.6. sekä 3.8. alkaen.


Huom! Kannuslaiset erityis- ja nepsylapsiperheet!YHTEISÖTAIDEPAJAti 4.8.2026 klo 12-15Mäkiraonmäki, Mäkiraontie 1, Kannu...
08/06/2026

Huom! Kannuslaiset erityis- ja nepsylapsiperheet!
YHTEISÖTAIDEPAJA
ti 4.8.2026 klo 12-15
Mäkiraonmäki, Mäkiraontie 1, Kannus
Tervetuloa mukaan. Päivän aikana taiteillaan ja tarjotaan pientä välipalaa. Toiminta on tarkoitettu kannuslaisille erityislapsiperheille.

Ilmoittautumiset 28.7. mennessä, Liisa Ahonen puh. 040 511 1593

Vielä on toimintaa yhdistyksellä ennen kesätaukoa:KokkolaMa 8.6. klo 13 Kokkolan Nuppi ja ruppi -ryhmien kokoontuminen, ...
05/06/2026

Vielä on toimintaa yhdistyksellä ennen kesätaukoa:

Kokkola
Ma 8.6. klo 13 Kokkolan Nuppi ja ruppi -ryhmien kokoontuminen, Vatunki. Yhteistyössä Muistiluotsin kanssa.
To 11.6. klo 17 Lättykestit Kallen Torpalla, HUOM! ilmoittautumiset tarjoilun vuoksi viimeistään 10.6.
(p. 044 336 0123)

Kannus
Ti 9.6. klo 10.30 Nuppi ja ruppi yhdessä Muistiluotsin kanssa Hoivakunnaksessa

OivaHetki: mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ke klo 9-11 ja to klo 12-15

Toimintaan osallistuminen ei edellytä yhdistyksen
jäsenyyttä tai sopimusomaishoitajuutta

04/06/2026
Vielä viikko aikaa ilmoittautua mukaan!Tervetuloa omais- ja läheishoivaajat, hoidettavat ja jäsenet Kallen Torpalle tutu...
03/06/2026

Vielä viikko aikaa ilmoittautua mukaan!
Tervetuloa omais- ja läheishoivaajat, hoidettavat ja jäsenet Kallen Torpalle tutustumaan eläimiin sekä nauttimaan luonnosta ja lätyistä torstaina 11.6. klo 17-19
(Hepo-Ventuksentie 131).

Ilmoittautumiset viimeistään 10.6. Ullalle p. 044 336 0123.

02/06/2026

Omaishoidon tukihakemuksen päätökseen voi hakea muutosta hyvinvointialueelta päätöksessä olevien ohjeiden mukaisesti. Ainoastaan tehtyyn päätökseen voi hakea muutosta, siksi on tärkeä saada aina…

Viikolla 23 yhdistys jalkautuu 😀:Yhdistyksen työntekijä tavattavissa kioski- kiertueella FinFamin ja Muistiluotsin kanss...
29/05/2026

Viikolla 23 yhdistys jalkautuu 😀:

Yhdistyksen työntekijä tavattavissa kioski- kiertueella FinFamin ja Muistiluotsin kanssa:
Tiistaina 2.6.
Lohtaja Sale klo 9-10.30
Kälviä S-market klo 11.30-13
Ullava M-market klo 13.30-15

Keskiviikkona 3.6. yhdistys on mukana Kokkolassa Yhdistysten torilla klo 16-20.

OivaHetki: mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ma klo 12.30-15

Keskiviikkona olimme Kannuksen Metsäkirkossa nauttimassa hyvästä seurasta ja luonnon rauhasta.
28/05/2026

Keskiviikkona olimme Kannuksen Metsäkirkossa nauttimassa hyvästä seurasta ja luonnon rauhasta.

Tervetuloa omais- ja läheishoivaajat, hoidettavat ja jäsenet Kallen Torpalle tutustumaan eläimiin sekä nauttimaan luonno...
26/05/2026

Tervetuloa omais- ja läheishoivaajat, hoidettavat ja jäsenet Kallen Torpalle tutustumaan eläimiin sekä nauttimaan luonnosta ja lätyistä torstaina 11.6. klo 17-19
(Hepo-Ventuksentie 131).

Ilmoittautumiset viimeistään 10.6. Ullalle p. 044 336 0123.

Osoite

PitkänsillanKatu 18
Kokkola
67100

Aukioloajat

Maanantai 09:00 - 15:00
Tiistai 09:00 - 15:00
Keskiviikko 09:00 - 15:00
Torstai 09:00 - 15:00

Puhelin

+358443360122

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kokkolanseudun Omaishoitajat ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa