Raition kyläyhdistys ry

Raition kyläyhdistys ry yhdistämässä ihmisiä vuodesta 1984 ja vuodesta 1950 Raition kylä sijaitsee Satakunnan sydämessä, Kokemäellä.

Tarkemmin kylä sijaitsee Kokemäenjoen ympäröimässä Säpilänniemessä - sen kapeassa keskiosassa, jota kutsutaan nimellä Raitio. Nimi on peräisin vanhasta ”rataa" tarkoittavasta sanasta. Varhaiskeskiajalla arviolta 1200-luvulla niemen poikki kulki tukeista rakennettu telarata, jota pitkin joella kulkevia veneitä hinattiin. Näin lyhennettiin matkaa, sekä vältettiin silloiset sittemmin peratut vaikeaku

lkuiset kosket. Raition kylässä asuu vakituisesti noin 150 asukasta - kesäisin ja lomakausina kylän asukasluku moninkertaistuu ihanteellisen Kokemäenjoen ympäröivän sijaintinsa ansiosta, erilaisia loma-asuntoja on noin sata (100). Kyläyhdistystoiminta alkoi Raition Vapaa-aikakerhosta, joka perustettiin 30.10.1984 järjestämään niin nuorille kuin aikuisillekin vapaa-aikatoimintaa. Kerho syntyi Raition koulun ympärille järjestäen jäsenilleen mm. peli-iltoja, elokuvailtoja, retkiä ja pikkujouluja. Olennainen osa kylää, sen elämää, kulkua ja maisemaa on 126 metriä pitkä Säpilän Riippusilta, jonka kyläyhdistys kunnosti talkoilla 2018-2019. Silta on rakennettu 1950, jotta joen toisella puolella Kyttälässä asuneet lapset pääsivät kulkemaan Raition kouluun. Onpa sitä pitkin kuljetettu myös niin hevosia kuin lehmiäkin ja huhujen mukaan Fiat 600 on myös onnistuneesti pujahtanut sillasta yli… Silta on tärkeä osa suosittua ulkoilu- ja pyöräilyreittiä. Sieltä on myös upeat näkymät joelle ja edelleen se on luonnollisesti tärkeä yhteysväylä kylän asukkaille. Säpilän Riippusillan merkitys on tärkeä koko Kokemäen virkistykselle, matkailulle ja maisemalle. Raitiolaiset toimivat yhteisöllisyyden puolesta ja nostavat esiin talkootyön merkityksen oman kulttuuriympäristönsä hoidossa. Ja ennen kaikkea - tehdään reippaasti, eikä funteerata liikaa!

Huomenna perjantaina 1.5. kello 12-15 juhlistetaan vappua Riippusillalla herkutellen. Tervetuloa 🎈
30/04/2026

Huomenna perjantaina 1.5. kello 12-15 juhlistetaan vappua Riippusillalla herkutellen. Tervetuloa 🎈

Kesähilkka tulee jälleen 🥳🥳🥳Kolmen sukupolven Pop up -kesäkahvila Kesähilkka tarjoaa tuoreita, itse leivottuja munkkeja ...
22/04/2026

Kesähilkka tulee jälleen 🥳🥳🥳

Kolmen sukupolven Pop up -kesäkahvila Kesähilkka tarjoaa tuoreita, itse leivottuja munkkeja sekä simaa ja kahvia vapunpäivänä 1.5. kello 12-15.

Kesähilkassa käyvät maksuksi käteinen ja pankkikortit.

Löydät meidät Säpilänniemen puoleisesta päästä, Uppaantieltä.

Tervetuloa vappukäynnille riippusillan maisemiin 😊

Aina on aikaa..... iloisille kohtaamisille.. yhteisille hetkille.. puheensorinalle.. naurulle .. rentoutumiselle.. kesäk...
12/10/2025

Aina on aikaa..... iloisille kohtaamisille.. yhteisille hetkille.. puheensorinalle.. naurulle .. rentoutumiselle.. kesäkahveille. ❤️

Kiitos kaikille ihanille Kesähilkan asiakkaille! Hyvää syksyn jatkoa - nähdään taas ensi keväänä! 👋🏻

Tänään sunnuntaina 17.8. Kesähilkassa arvotaan kaikkien kävijöiden kesken kolme Kokemäen kaupungin lahjoittamaa tuotetta...
17/08/2025

Tänään sunnuntaina 17.8. Kesähilkassa arvotaan kaikkien kävijöiden kesken kolme Kokemäen kaupungin lahjoittamaa tuotetta kesähilkkalaisten omilla tuotteilla höystettynä.

Arvontaan voi osallistua jättämällä nimi- ja puhelinnumerotiedot Kesähilkassa olevaan arvontalaatikkoon.

Onnea arvontaan!

Huomenna sunnuntaina 17.8. Kesähilkassa arvotaan kaikkien kävijöiden kesken kolme Kokemäen kaupungin lahjoittamaa tuotet...
16/08/2025

Huomenna sunnuntaina 17.8. Kesähilkassa arvotaan kaikkien kävijöiden kesken kolme Kokemäen kaupungin lahjoittamaa tuotetta kesähilkkalaisten omilla tuotteilla höystettynä. 😍

Arvontaan voi osallistua jättämällä nimi- ja puhelinnumerotiedot Kesähilkassa olevaan arvontalaatikkoon.

Onnea arvontaan! 🙏🏼

Sunnuntaina Kesähilkka vielä kerran. Tervetuloa herkuttelemaan! ☺️
13/08/2025

Sunnuntaina Kesähilkka vielä kerran. Tervetuloa herkuttelemaan! ☺️

Kesähilkka on auki kello 15 asti. Tervetuloa! ☺️☺️
27/07/2025

Kesähilkka on auki kello 15 asti. Tervetuloa! ☺️☺️

Kesähilkka auki tänään sunnuntaina kello 12-15 - tervetuloa nauttimaan helteestä ja herkuista! ☀️☀️
27/07/2025

Kesähilkka auki tänään sunnuntaina kello 12-15 - tervetuloa nauttimaan helteestä ja herkuista! ☀️☀️

Korvanappiimme tippui lisää tietoa huomisen tarjoiluista. Luvassa makoisaa pullaa ja mustikkapiirakkaa. Nam! 😋😋
26/07/2025

Korvanappiimme tippui lisää tietoa huomisen tarjoiluista. Luvassa makoisaa pullaa ja mustikkapiirakkaa. Nam! 😋😋

Huomenna kahvitellaan taas Riippusillalla. Tervetuloa! ☕️☕️
26/07/2025

Huomenna kahvitellaan taas Riippusillalla. Tervetuloa! ☕️☕️

24/07/2025

Osoite

Vinkkelikuja 5
Kokemäki
32830

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Raition kyläyhdistys ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Raition kyläyhdistys ry :lle:

Jaa