04/07/2026
Viikon piästä Kitteen kautta Jaamalle - ota rippikirjaote tahi ainakin pari valokuvaa mukkaan.
https://www.facebook.com/photo/?fbid=122219911214498680&set=a.122093769122498680
Mennyttä elämää Kitteellä ja muuallakin 162: Rippikoulun muutos
Suomalainen rippikoulu on kokenut vuosisatojen aikana valtavan muodonmuutoksen. Se, mikä alkoi ankarana kristinopin kuulusteluna ja kansalaisoikeuksien ehtona, on kasvanut ainutlaatuiseksi leirikulttuuriksi, jonka lähes jokainen ikäluokka kokee vuorollaan. Rippikoulun historia heijastaa vahvasti koko suomalaisen yhteiskunnan ja nuorisokulttuurin kehitystä. Siinä, missä ennen kuulusteltiin rippikoulutaitoja kinkereillä ja oltiin Kiteen kirkossa poika- tai tyttöryhmissä kirkolla kevätkaudella, on tultu tähän päivään, jossa rippikoulut ovat tavallisesti leirejä, jossa ollaan yhdessä.
Koulumuotoisen rippiopetuksen juuret ulottuvat 1730-luvulle. Tiettävästi ensimmäisen kurssin järjesti Ilmajoen kirkkoherra Gabriel Peldan vuonna 1735. Aluksi opetus oli luentomaista ja kurinalaista, ja sen ensisijaisena tavoitteena oli varmistaa nuorten kristinoppi ennen ehtoolliselle pääsyä.
Vuoden 1763 piispainkokous asetti rippikoulun ja ehtoollisen ehdoksi lukutaidon, mikä toimi merkittävänä sysäyksenä suomalaisten kansanopetukselle. Ennen varsinaista rippikoulua nuorten osaamista valvottiin ja testattiin kylissä järjestetyillä kinkereillä. Rippikoulun suorittamisesta tuli nopeasti lakisääteinen ehto avioliitolle – eli niin sanottu naimalupa – sekä muille yhteiskunnallisille oikeuksille, mikä teki siitä jokaiselle nuorelle pakollisen elämänvaiheen.
Suuri käänne rippikoulun muodossa tapahtui 1930-luvulla, ja kyseessä on täysin suomalainen keksintö. Maailman ensimmäinen leirimuotoinen rippikoulu järjestettiin vuonna 1937 Nurmijärven Valkjärvellä. Idean takana oli Nurmijärven kirkkoherra Kosti Kankainen. Oivallus syntyi poikien kesäleirillä, kun osallistujat itse pyysivät saada suorittaa rippikoulunsa tiiviisti leiriolosuhteissa perinteisen kirkonpenkissä istumisen sijaan.
Sotien jälkeen 1950-luvulla leirien suosio räjähti kasvuun. Nuoret kokivat yhdessäolon, vapaa-ajan ja uudenlaiset opetusmenetelmät omakseen. Vuoteen 1970 mennessä jo yli puolet suomalaisnuorista valitsi mieluummin leirimuotoisen rippikoulun kuin kaupungissa järjestettävän päivärippikoulun.
Pitkään rippikoulut järjestettiin tiukasti erikseen tytöille ja pojille. Sukupuolten erottelulla haluttiin taata opiskelurauha ja estää moraaliseksi koettu turmellus. Vielä 1960-luvulla oli täysin tavallista, että tytöt ja pojat opiskelivat eri kuukausina tai eri leireillä, ja he tapasivat toisensa vasta yhteisissä konfirmaatioharjoituksissa ennen hupihuipennusta. Ensimmäisiä kokeiluja yhteisistä ryhmistä tehtiin kaupunkien päivärippikouluissa 1950-luvulla.
Suuri murros koetti 1960- ja 1970-lukujen taitteessa. Kirkon nuorisotyö uudistui ja seurakunnat alkoivat rakentaa runsaasti uusia, moderneja leirikeskuksia eri puolille Suomea. Uudet tilat mahdollistivat sen, että tytöt ja pojat voitiin majoittaa omiin huoneisiinsa tai majoitussiipiinsä, m***a opetus ja vapaa-aika vietettiin yhdessä. Tämän myötä yhteiset sekaleirit vakiinnuttivat nopeasti paikkansa, ja niistä tuli se perinne, jonka me nykyään tunnemme.
Tänä päivänä suomalainen riippikoulu on säilyttänyt poikkeuksellisen suosionsa, vaikka yhteiskunta on muuttunut. Se ei ole enää pakollinen instituutio, vaan nuorten oma valinta – paikka, jossa pohditaan elämää, solmitaan ystävyyssuhteita ja luodaan elämänikäisiä muistoja.
Myös rippijuhliin pukeutuminen on muuttunut. Näissä vanhoissa Emil Uuksulaisen kvissa vielä ripille mentiin omissa parhaissa parhaissa pyhävaatteissa: tytöt mustissa tai valkoisissa leningeissä ja pojat tummissa puvuissa. Albat alkoivat yleistyä Suomen rippijuhlissa 1960- ja 1970-lukujen taitteessa, ja vakiintunut tapa niistä tuli 1970-luvun kuluessa. Ensimmäisten joukossa valkoisia kaapuja testattiin kristillisillä leireillä, kuten Vivamossa jo vuonna 1963.
Albojen käyttöönoton taustalla oli kaunis ajatus tasa-arvosta. Haluttiin varmistaa, että jokainen nuori voi astua alttarille samanarvoisena, ilman paineita perheen varallisuudesta tai muoti-ilmiöistä. Valkoinen alba kantaa myös vahvaa symboliikkaa – se muistuttaa kastepuvusta ja puhtaasta alusta.
Kuva: Kitee-seura, poikien rippikoulu Kiteen kirkolla vuonna 1919
