Keuruun Talkooteatteri

Keuruun Talkooteatteri Perustettu 1978.

Se on siinä. Kiitos yleisölle, meidän huikealle teatteriperheelle, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille toimintaamme...
05/04/2026

Se on siinä.
Kiitos yleisölle, meidän huikealle teatteriperheelle, yhteistyökumppaneille ja kaikille muille toimintaamme tukeneille❤️
Tämä on ollut tunteikas ja vaiherikas matka kohti timanttista lopputulosta.

Viimeiset ohjaajan terveiset:
Huhhuh, taas yksi etappi elämässä saavutettu ja oma henkilökohtainen rasti laitettu ruutuun. Olen kiitollinen ja herkistynyt saamistani kehuista ja niin kovin ylpeä meidän porukasta ja noh, itsestäni myös❤️✨
Tämän näytelmän myötä minun ohjaajan takki jää naulakkoon, huipulla on hyvä lopettaa!💪🏼 (ennen seuraavaa kertaa🤭)
Tällä porukalla ollaan naurettu vedet silmissä, tuettu toisiamme surun hetkillä ja annettu hali tai pari silloin, kun sitä on tarvittu.
Näytelmän vaikea aihe peilaantuu jollain tavalla meidän kaikkien elämään m***a se on myös auttanut parantamaan vanhoja haavoja ja käsittelemään asioita mitkä on halunnut aina tukahduttaa.
Ehkäpä se on juuri se. Täydellisen näytelmän salaisuus.

KIITOS👑

-Hilda

04/04/2026

Se on kuulkaa sillä tavalla, että huomenna sunnuntaina 5.4 Kellokosken mielisairaalan ovet sulkeutuvat pysyvästi ja jäävät historian havinaan leijailemaan❤️‍🩹
Osta siis lippusi nyt✨
Esitys alkaa klo 14.00 ja sisältää väliajan.
Varatut liput tulee lunastaa ovelta 30min ennen esityksen alkua.

Olemme onnistuneet luomaan jotain sellaista, mitä toivottavasti muistellaan vielä vuosienkin päästä👑
Tätä et oikeasti halua missata!

Itkut sikseen (itkupäivityksille tulee varmasti vielä oma hetkensä😂)
Kiitos yleisölle rehellisestä palautteesta, hyvistä pohdinnoista, kehuista, tsempeistä, itkuista ja nauruista. Ne merkkaa meille paljon❤️
Kiitos yhteistyökumppaneille matkasta:

Keuruun kansalaisopisto
Keuruun kaupunginkirjasto
Keuruun Martat ry
VideoVeikko
Laumix
Keuruun Vapaa-aikapalvelut
Bistro Fiilis
JessInk Tattoos
Mieli RY, Kriisikeskus Mobile

”Älä sure Rovasti, minä tulen tänne usein vierailemaan. Olen ollut niin kauan täällä kesäpalatsissa, että on jo korkea aika siirtyä talvipalatsiin”
❤️‍🩹

03/04/2026

Tänään pitkäperjantaina klo 18.00 avaamme ovet toiseksi viimeistä kertaa Kellokosken houruinhoitolaan K18 anniskelunäytöksen parissa👑✨
Bistro Fiilis huolehtii tarjoilusta klo 17.00 eteenpäin, väliajalla sekä tunti esityksen jälkeen🍺🍹
Lämpimästi tervetuloa❤️

Hei mitä ihmettä?!?! Just, kun ollaan vasta vauhtiin päästy, onkin jäljellä enää vain kolme esitystä🥺Nyt on siis teidän ...
31/03/2026

Hei mitä ihmettä?!?!

Just, kun ollaan vasta vauhtiin päästy, onkin jäljellä enää vain kolme esitystä🥺

Nyt on siis teidän vuoronne auttaa! Jakakaa julkaisuja, kertokaa ystäville, naapureille, puhukaa jumppatunnilla, koulussa, töissä, ompelukerhoissa tai vaikka Pielaveden kirkossa meistä (vaikka Prinsessan mukaan siellä on pienet paikat) jotta saadaan näihin loppuihinkin näytöksiin täysi katsomo👑❤️✨

Tuhannet kiitokset tähän astisesta matkasta, on ollut todella upeaa!🥹

Huomenna keskiviikkona mennään taas klo 18.00.
Tule katsomaan, miten ”ammattilaisteatteritasoinen”
Keuruun Talkooteatteri pärjää!💪🏼
Munkeuruu
Bistro Fiilis
Laumix
VideoVeikko
Keuruun kaupunginkirjasto
Keuruun kansalaisopisto
Keuruun Martat ry
JessInk Tattoos
MIELI Suomen Mielenterveys ry

Varaa lippusi 044 989 4420 (soitto tai viesti) tai tule ostamaan se suoraan ovelta. ❤️

28/03/2026

Koko viikonloppu teatteria, miten mahtavaa!❤️
Tänään lauantaina klo 14 ja huomenna sunnuntaina klo 19 sukelletaan taas mielenterveystyön synkkään historiaan👑

Tule siis ostamaan lippusi ovelta (18€) ja nauttimaan esityksestä✨

Kiitos yleisölle eilisestä, anniskelunäytös oli hitti! Vielä ensi perjantaina on mahdollisuus päästä kokemaan K18 anniskelunäytös, varaathan lippusi etukäteen❤️

27/03/2026

Tervetuloa Kellokoskelle (kulttuuritalo Kimaralle) tänään 27.3 klo 18.00👑

Tämän iltainen esitys on K18, sillä Keuruun Talkooteatteri järjestää ensimmäisen ANNISKELUNÄYTÖKSENSÄ ikinä!😍

Tule siis rentoutumaan lasillisen parissa teatterille🥂🍺🍹
Bistro Fiilis tarjoilee illan eväät tunnin ajan klo 17.00 alkaen, esityksen väliajalla, sekä tunti esityksen jälkeen✨

Ja hei! Viime keskiviikon esitys oli loppuunmyyty, kiitos siitä❤️

Jihuu, tänään tarjolla taas teatteria klo 18.00!👑Nyt jos koskaan kannattaa tulla, sillä liput viedään käsistä. Lisäesity...
25/03/2026

Jihuu, tänään tarjolla taas teatteria klo 18.00!👑

Nyt jos koskaan kannattaa tulla, sillä liput viedään käsistä. Lisäesityksiä emme valitettavasti järjestä, joten hipihipi lippukaupoille✨❤️

👉🏻Esitys alkaa klo 18.00 kulttuuritalo Kimarassa, ennakkoon varatut liput tulee noutaa 30min ennen esityksen alkua ovelta.
👉🏻Voit soittaa ja varata lippuja tälle tai haluamallesi päivälle numerosta 044 989 4420.
👉🏻Lippuja saa myös Keuruun kaupunginkirjastolta korttimaksulla klo 16 asti, jonka jälkeen kulttuuritalo Kimaran ovelta esityksen alkuun saakka käteismaksulla. Lippuja vielä jäljellä, kannattaa ehdottomasti tulla!
👉🏻Esitys K15.

Terkut perjantaiesityksen bäkkäriltä! Jos kaipaat tekemistä viikonlopulle niin tule kanssamme aikamatkalle Kellokoskelle...
20/03/2026

Terkut perjantaiesityksen bäkkäriltä!

Jos kaipaat tekemistä viikonlopulle niin tule kanssamme aikamatkalle Kellokoskelle!👑✨
Huomenna lauantaina esitys klo 14.00 ja sunnuntaina klo 18.00.
Lämpimästi tervetuloa❤️

Jos olet varannut lipun ennakkoon, muista lunastaa se 30 min ennen esityksen alkua Kimarasta.
Lippuja myydään vielä ovelta käteisellä!
Esitys K15✨

Tämä on siis ihan mieletöntä!❤️🥹Keskisuomalaisen SEKÄ Suur-Keuruun kriitikot todellakin pitivät meistä!Huomenna taas jat...
19/03/2026

Tämä on siis ihan mieletöntä!❤️🥹
Keskisuomalaisen SEKÄ Suur-Keuruun kriitikot todellakin pitivät meistä!

Huomenna taas jatketaan klo 18.00, tulkaa katsomaan✨👑

Tänään palataan taas 1940-luvulle Kellokosken mielisairaalaan Prinsessan maailmaan! 👑Käy ostamassa lippusi valmiiksi tai...
18/03/2026

Tänään palataan taas 1940-luvulle Kellokosken mielisairaalaan Prinsessan maailmaan! 👑

Käy ostamassa lippusi valmiiksi tai tule illalla spontaanisti teatteriin, et todellakaan tule pettymään✨
Lippukauppa käy kuumana, ole nopea!

👉🏻Esitys alkaa klo 18.00, ennakkoon varatut liput tulee noutaa 30min ennen esityksen alkua Kimaralta.
👉🏻Voit soittaa ja varata lippuja tälle tai haluamallesi päivälle numerosta 044 989 4420.
👉🏻Lippuja saa myös Keuruun kaupunginkirjastolta korttimaksulla klo 16 asti, jonka jälkeen kulttuuritalo Kimaran ovelta esityksen alkuun saakka käteismaksulla.
👉🏻Esitys K15.

Lämpimästi tervetuloa❤️

Ensi-ilta tänään klo 18.00!👑 Saatiin niin huippuarvostelut eilisissä kenraaliharjoituksissa, että teidän on ihan pakko n...
16/03/2026

Ensi-ilta tänään klo 18.00!👑
Saatiin niin huippuarvostelut eilisissä kenraaliharjoituksissa, että teidän on ihan pakko nähdä tämä❤️✨

Lippuja vielä saatavilla klo 16.00 asti kirjastolta korttimaksulla jonka jälkeen ovelta käteisellä. M***a kannattaa olla nopea ettei jää ilman lippua🤞🏼

HUOM! Esitys sisältää rankkoja ja raakojakin kohtauksia, jotka saattavat järkyttää herkimpiä katsojia. Siksi olemme päättäneet ikärajaksi k15, anniskelunäytöksissä k18.

14/03/2026

Kaksi lippua Kellokosken Prinsessaan on voittanut Pirkko Rekonen🤩✨ Onneksi olkoon!

Lippuarvonta on siis päättynyt ja nyt kannattaa viimeistään juosta kipinkapin lippukaupoille tai varata lippusi soittamalla numeroon
044 989 4420 👑

Lämpimästi tervetuloa teatteriin! ❤️

Osoite

Keuruu
42700

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Keuruun Talkooteatteri :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa