Kauhavan Kosolan kyläyhdistys

Kauhavan Kosolan kyläyhdistys Kosolan kyläyhdistys toimii yhteistyössä alueen muiden yhteisöjen kanssa.

Se on myös jäsenenä Eteläpohjalaiset kylät ry:ssä ja Härmänmaan ja Järviseudun kehittämisyhdistys Aisapari ry:ssä.

Tulkaahan tekemään löytöjä🤩
16/06/2026

Tulkaahan tekemään löytöjä🤩

15/06/2026

Juhannusaattona juhlitaan!
Lämpimästi tervetuloa viettämään keskikesän juhlaa Kalan torpalle 19.6.2026.

Tänä vuonna tiedossa on ylimääräistä juhlahumua, sillä päivän aikana juhlistetaan myös Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran 145-vuotista taivalta.

Nuorisoseuratoiminta alkoi aikanaan juuri Kalan torpalta, missä perustettiin ihka ensimmäinen nuorisoseura vuonna 1881.

Juhlaohjelmassa klo 12 alkaen on musiikkia, ansioituneiden nuorisoseuralaisten palkitsemista sekä juhlapuhe lapualaiselta näyttelijältä ja Elonkerjuu-yhtyeen muusikolta Juha Lagströmiltä.

Kakkukahvit tarjoillaan klo 11 alkaen.
Tervetuloa!
Osoite Hahtomaantie 494 Kauhava.
Kauhava-Seura Kari Janhunen
Kauhavan kaupunki Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseura ry Nuorisoseurat Juha Julli Lagström - kansantaiteilija VisitKauhava

06/06/2026

Kosolanmäen museoalue avoinna tänä kesänä 24.6.-2.8. ke-su klo 12-17. Voit tutustua talonpoikaismuseo Iisakin Jussin tupaan, lainamakasiiniin ja Kauhavan veteraanitaloon. Vapaa pääsy, tervetuloa⚘
Museotie 62200 Kauhava.

Juhannuksena juhlitaan
23/04/2026

Juhannuksena juhlitaan

Kalan torpan perinteinen juhannusjuhla!
Lämpimästi tervetuloa viettämään keskikesän juhlaa Kalan torpalle 19.6.2026.
Tänä vuonna tiedossa on ylimääräistä juhlahumua, sillä päivän aikana juhlistetaan myös Etelä-Pohjanmaan Nuorisoseuran 145-vuotista taivalta.
Nuorisoseuratoiminta alkoi aikanaan juuri Kalan torpalta, missä perustettiin ihka ensimmäinen nuorisoseura vuonna 1881.
Juhlaohjelmassa klo 12 alkaen on musiikkia, ansioituneiden nuorisoseuralaisten palkitsemista sekä juhlapuhe lapualaiselta näyttelijältä ja Elonkerjuu-yhtyeen muusikolta Juha Lagströmiltä. Kakkukahvit tarjoillaan klo 11 alkaen.
Tervetuloa!

14/04/2026

Vuoden 2026 Puukkorunokilpailun teemana on Puukko ja sävel. Aihetta voi tulkita monipuolisesti ja erilaisilla vivahteilla.

Kilpailutöitä voi lähettää 15.5.2026 saakka sähköpostilla: [email protected]

tai postilla osoitteeseen:

Kauhavan kaupunki
Kulttuuripalvelut / Puukkorunokilpailu
Kauppatie 88
62200 Kauhava

Kilpailussa on kaksi sarjaa: aikuiset sekä lapset ja nuoret (alle 17-vuotiaat).
Kilpailuun osallistutaan nimimerkillä. Runot lähetetään sähköpostin liitetiedostona, yhteystiedot (nimi, puhelinnumero, sähköposti ja postiosoite) toisessa liitetiedostossa. Postitse lähetettäessä yhteystiedot laitetaan runon kanssa samaan kuoreen, omaan suljettuun kuoreensa, jonka päälle merkitään runon nimi ja osallistuttava sarja.

Kilpailuun osallistuva teksti voi olla aikaisemmin esitetty, m***a ei julkaistu. Yksittäisten osallistujien tekstien lukumäärää ei rajoiteta. Kilpailun järjestäjillä on oikeus ilman eri korvausta julkaista kilpailuun lähetettyjä tekstejä. Muutoin runon kirjoittajalla säilyvät oikeudet omaan tekstiin.

Kilpailussa ei ole osallistumismaksua. Sarjojen voittajat julkistetaan Puukkofestivaaleilla Kädentaitoviikolla. Pääpalkintona puukkorunoilija saa oman nimikkopuukon, jonka saajasta päättää raati. Lisäksi raati voi jakaa kunniamainintoja.

Kilpailun järjestävät yhteistyössä Kauhavan puukkofestivaalit ry, Kauhavan kaupungin kulttuuri-, kirjasto- ja museopalvelut, Järvilakeuden kansalaisopisto sekä Pohjanmaan Kirjailijat ry.

Kauhavan Kosolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aira Lahti ideoi 6.4. järjestetyn Seniori Discon💃👠Jyrki Lahti lahjoitti a...
07/04/2026

Kauhavan Kosolan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Aira Lahti ideoi 6.4. järjestetyn Seniori Discon💃👠Jyrki Lahti lahjoitti arpajaisiin tauluja ja osallistui valmisteluihin. Yhdistyksen jäsenille suuri kiitos järjestelyistä 😊

Aira Lahti sai tanssiin uusia kuvioita tanssinopettaja Anne Sillmanilta💃👠Myös muut tanssijat pääsivät Annen opetukseen 😊
07/04/2026

Aira Lahti sai tanssiin uusia kuvioita tanssinopettaja Anne Sillmanilta💃👠Myös muut tanssijat pääsivät Annen opetukseen 😊

06/04/2026

Runsas kiitos tansseissa kävijöille ja arpojen ostajille😊 Kanarian Mikistä tykättiin ja Anne Sillmanin tanssiopetus oli hauskaa ja opittiinkin.💃
Kauhavan kaupungin apuraha mahdollisti tilaisuuden kiitos siitä.

Arpapöytä katettu, 1 arpa 2€, 3 kpl 5€, maksu käteisellä. On mm tauluja, kahvipaketteja, pesuaineita ja karkkia.Tilaisuu...
06/04/2026

Arpapöytä katettu, 1 arpa 2€, 3 kpl 5€, maksu käteisellä. On mm tauluja, kahvipaketteja, pesuaineita ja karkkia.
Tilaisuus alkaa klo 14, tervetuloa😊

05/04/2026

Huomenna tanssitaan🙂Otathan mukaan sisäkengät ja käteistä jos haluat tehdä ostoksia, myynnissä limsaa ja arpoja☺️Ei pääsymaksua🥳

Osoite

Kauhava
62200

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kauhavan Kosolan kyläyhdistys :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Kauhavan Kosolan kyläyhdistys :lle:

Jaa

Kategoria