04/05/2026
Haaveiletko pääseväsi suunnittelemaan, järjestämään ja toteuttamaan oman tapahtuman – ja samalla tekemään jotain merkityksellistä omalla paikkakunnallasi? Toukokuun teemahaku kannustaa nuoria ideoimaan ja toteuttamaan kesätapahtumia nuorille Nuoriso-Leader-tuen avulla.
Mikä Meirän kesäkarkelot?
Meirän kesäkarkelot -Nuoriso-Leader-teemahaku innostaa nuoria tarttumaan toimeen ja järjestämään kesätapahtumia omalla kylällä tai paikkakunnalla. Voitte suunnitella juuri teidän näköisenne tapahtuman – olipa se sitten musiikkitapahtuma, peli-ilta, työpaja, festari tai vaikka koko kylän nuorten teemapäivä. Tärkeintä on, että tapahtuma on nuorten itsensä ideoima ja toteuttama.
Mihin tukea voi hakea?
Liiverin Nuoriso-Leader-tukea voi hakea tapahtuman järjestämisestä syntyviin kuluihin. Tukea voi saada esimerkiksi esiintyjien palkkioihin, välinevuokriin, markkinointiin, tarvikkeisiin tai tapahtumapaikan järjestelyihin.
Suunnitteletteko esimerkiksi bändi-iltaa, m***a tarvitsette äänentoistolaitteet? Tai haluaisitte järjestää kesäisen ulkoilmatapahtuman, johon tarvitaan tarvikkeita ja ohjelmaa? Nuoriso-Leader voi auttaa teitä toteuttamaan ideanne!
Haku on auki toukokuun 2026 loppuun saakka. Toukokuun loppuun mennessä jätettyihin hakemuksiin tehdään päätökset kesäkuun 2026 aikana.
Kuka voi hakea ja paljonko?
▪ Hakijana tulee olla nuorten porukka: ryhmä, jossa on vähintään kolme 13–25-vuotiasta henkilöä.
▪ Ryhmällä tulee olla nimetty täysi-ikäinen yhteyshenkilö, joka on yksi ryhmän nuorista tai täysi-ikäinen vastuuaikuinen.
▪ Hakijana voi olla epämuodollinen ryhmä tai yhdistys.
▪ Nuorisorahaa myönnetään projektille, jossa nuoret ovat toteuttajia.
Tuen määrä on 100–800 euroa, ja Liiverin tuki voi kattaa enintään 90 % projektin kustannuksista. Liiverin nuorisojaosto arvioi hakemukset kokouksessaan kesäkuussa 2026.
Onko sinulla kysyttävää?
Tutustu tarkempiin hakuehtoihin ja Nuoriso-Leaderin sääntöihin Liiverin verkkosivuilla. Liiverin Noora auttaa mielellään hakemuksen teossa ja ideoiden sparraamisessa: Noora / 050 466 5015.