31/05/2026
Tänä keväänä olemme kohdanneet paljon kärsimystä Senegalissa. On ollut ystävien ja työtovereiden vakavia sairauksia, kuolemantapauksia ja taloudellisia katastrofeja.
Monet hiljattain muslimeista kristityiksi kääntyneet ovat joutuneet kohtaamaan monenlaista vainoa ja vastustusta. Eräs tuore fulanikristitty, kuuden lapsen isä kidnapattiin hänen ollessaan keikkatöissä Mauritaniassa ja hänet uhataan tappaa, jos perhe ei lähetä kidnappaajille rahaa. Toinen vankilatyön myötä kristityksi kääntynyt nuori fulani pahoinpideltiin hiljattain uskonsa tähden. Olen nähnyt läheltä, mitä tarkoittaa todellinen köyhyys, kun rahat eivät riitä terveydenhoitoon, ja ihminen voi sen vuoksi kuolla hoidettavissa olevaan sairauteen.
Olen lukemattomia kertoja ollut kärsivien vierellä ja rukoillut heidän puolestaan. Olen yrittänyt löytää rohkaisun sanoja ja keinoja ja auttaa heitä eteenpäin niin, että he eivät luovuttaisi. Usein koen itseni riittämättömäksi ja olen kokenut kärsiväni yhdessä näiden veljieni ja siskojeni kanssa, kuten Raamattu sanoo: ”Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa osakseen kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa. Te olette Kristuksen ruumis, ja jokainen teistä on tämän ruumiin jäsen.” (1.Kor. 12:26)
Olen miettinyt, että ehkä yksi tärkeimmistä asioista miten voin palvella Jumalaa elämälläni ja rakastaa lähimmäisiäni, on vain yksinkertaisesti olla kärsivien lähellä, jakaa heidän kärsimyksensä ja tukea heitä eteenpäin. Heprealaiskirjeessä sanotaan ”Muistakaa vankeja, niin kuin olisitte itse kahleissa heidän kanssaan, muistakaa kidutettuja, tunteehan teidänkin ruumiinne kivun”. (Hepr. 13:3) Meidän tulisi jatkuvasti muistaa niitä veljiämme ja siskojamme ympäri maailmaa, jotka joka päivä joutuvat kärsimään niin monenlaista vääryyttä, vainoa ja koettelemuksia.
En ole etuoikeutettu sitä varten, että voisin vain elää mukavaa elämää itseäni varten. Koska olen saanut monella tavalla resursseja enemmän kuin toiset, voin käyttää niitä heikommassa asemassa olevien ihmisten hyödyksi. Se ei ole jotain ylimääräistä vaan Jumalan valtakunnan vähimmäisvaatimus, niin että kaikilla voisi olla riittävästi, kuten sanotaan korinttolaiskirjeessä: ”Kysymys on vastavuoroisesta jakamisesta. Nyt on teillä yllin kyllin ja voitte lievittää heidän puutettaan, sitten voivat taas he yltäkylläisyydestään lievittää teidän puutettanne, ja näin toteutuu oikeus ja kohtuus.” (2.Kor. 8:13-14)
Omastaan antaminen ja jakaminen ei tarkoita vain taloudellisia resursseja, vaan olen saanut myös kokea, kuinka vastaavasti senegalilaiset ystäväni ja kollegani ovat saaneet olla minua tukemassa ja rohkaisemassa vaikeissa elämäntilanteissa. He ovat valmiita ajamaan vaikka 100 km mopolla, kun autoni hajoaa tienvarteen tai paastoamaan ja rukoilemaan koko viikon vaikean elämäntilanteeni puolesta. Vaikka länsimaalaisena voin antaa enemmän omastani taloudellisesti, silti koen jääväni enemmän saamapuolelle kaiken sen rakkauden kautta mitä minua kohtaan on täällä osoitettu.
Olen saanut kokea myös antamisen ilon, erityisesti kun luopuu jostain omastaan toisen hyväksi tai antaa vähästään, se täyttää valtavalla yliluonnollisella ilolla. Lempilauseeni onkin, että jos haluat todella tulla onnelliseksi, valitse auttaa jotain toista ihmistä. Jumalan palveleminen ja omastaan antaminen antaa aina suurimman onnen sydämeen.
– Hilde Paco, Senegal
