Ruokatieto

Ruokatieto Ruokatieto Yhdistys ry viestii ruuasta, ruokakulttuurista, arktisesta ruuantuotannosta ja ruokaketjun vastuullisuudesta.

Ruokatieto Yhdistyksen päämäärä on lisätä suomalaisen ruuan arvostusta ja menekkiä, levittää ruokaan liittyvää tietämystä ja osaamista sekä vahvistaa suomalaisen ruokaketjun kilpailuetua. Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat suomalaisuus, luotettavuus ja kumppanuus. Yhdistyksellä on noin 360 jäsentä, joihin kuuluvat kaikki Hyvää Suomesta -merkkiä käyttävät yritykset sekä muita suomalaista ruokaketjua

edustavia yhteisöjä. Vuonna 1958 perustettu yhdistys toimii Helsingin Tukkutorilla. Yhdistyksen aiempina niminä ovat olleet Maatalousalan tiedotuskeskus MAT ry ja Finfood – Suomen Ruokatieto ry. Yhdistyksen jäseneksi voivat hakea organisaatiot, jotka ovat kiinnostuneita käyttämään Hyvää Suomesta -merkkiä tai muutoin edistämään suomalaista ruokakulttuuria. Sivusto www.ruokatieto.fi on ruokatiedon valtaväylä. Se avaa ruuan reitit pellolta pöytään, tutustuttaa rikkaaseen suomalaisen ruokakulttuuriin ja tarjoaa ajankohtaisia tietoja kauden raaka-aineista ja ruokaperinteistä. Ruokakasvatus-osio on kouluissa suosittu oppimateriaali, jota käyttävät ahkerasti paitsi opettajat ja oppilaat, myös ruuasta kiinnostuneet kuluttajat. Oppimateriaalia on tarjolla kaikille kouluasteille esiopetuksesta korkeakouluihin. Yläkouluille on vuonna 2012 käynnistetty monipuolinen ruuan vastuullisuuteen liittyvä opetuskokonaisuus Ruokavisa. Sen vahvistaa vastuullisuutta suomalaisessa ruokakulttuurissa kehittämällä koulujen ruokakasvatusta ja viestimällä vastuullisen kuluttajuuden ja ruokaketjun läpinäkyvyyden puolesta. Ruokatiedon keittokirja tarjoaa suomalaista ruokakulttuuria edustavia reseptejä niin arkeen kuin juhlaankin. Sähköisestä keittokirjasta löytyy vajaa 2 000 testattua reseptiä.

🎉 Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Hanna-Riikka Lappi Joroisista! Lisäksi Aila Naalisvaara palkittiin merkittävästä ...
08/06/2026

🎉 Vuoden ruokakasvattajaksi on valittu Hanna-Riikka Lappi Joroisista! Lisäksi Aila Naalisvaara palkittiin merkittävästä elämäntyöstään varhaiskasvatuksen ruokakasvatuksen kehittäjänä👏

Tänä vuonna tunnustus myönnettiin varhaiskasvatuksen ruokakasvattajalle, joka on vahvistanut lasten myönteistä ruokasuhdetta ja ruokailoa ja siten edistänyt lasten oppimista ja kokonaisvaltaista hyvinvointia. Tuomariston mukaan Hanna‑Riikka Lappi on erinomainen esimerkki siitä, että ruokakasvatuksen ei tarvitse olla monimutkaista tai suuria ponnisteluja vaativaa. Pienillä, arjen tasolla toteutettavilla teoilla voidaan saada aikaan suuri vaikutus lasten ruokasuhteeseen. Jokainen päiväkodin työntekijä on ruokakasvattaja, ja ruokakasvatus toteutuu parhaiten yhteistyössä eri ammattilaisten kesken.

Elämäntyökunniamaininnan saaneen Naalisvaaran työ on ollut uraauurtavaa ja hänen ansiostaan ruokakasvatuksesta on tullut osa yhä useamman lapsen arkea varhaiskasvatuksessa.

Lue lisää voittajista ja palkintoperusteluista👇

Ruokatieto Yhdistys ry on valinnut Vuoden ruokakasvattajaksi 2026 Hanna Riikka Lapin. Lisäksi tuomaristo myönsi elämäntyökunniakirjan Aila Naalisvaaralle hänen merkittävästä ja pitkäaikaisesta työstään ruokakasvatuksen kehittäjänä.

🌿 Vielä hetki ja lomalaitumet kutsuvat – ansaittu kesätauko on lähellä!Syksyä voi silti jo vähän ennakoida: Suomalaisen ...
27/05/2026

🌿 Vielä hetki ja lomalaitumet kutsuvat – ansaittu kesätauko on lähellä!
Syksyä voi silti jo vähän ennakoida: Suomalaisen ruoan viikko kouluissa tulee jälleen syyskuussa 🍎

Viikon aikana ruokateemat taipuvat moneen:
oppitunneille, projekteihin, keskusteluihin – vaikka koko koulun yhteiseksi teemaviikoksi. Materiaaleista löytyy ideoita eri luokka-asteille ja aineisiin.

👉 Ota talteen ja suunnittele valmiiksi syksyyn:
https://ruokatieto.fi/suomalaisen-ruoan-viikko-kouluissa/
Ihanaa kesän odotusta – palataan syksyllä herkullisten aiheiden pariin! ☀️

🏆Onnea Kuulammen koulu Ruokavisan voitosta!🏆Kasvikset nousivat päärooliin, kun peruskoululaiset mittelivät valtakunnalli...
24/04/2026

🏆Onnea Kuulammen koulu Ruokavisan voitosta!🏆
Kasvikset nousivat päärooliin, kun peruskoululaiset mittelivät valtakunnallisen Ruokavisan finaalissa Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 24.4.2026. Kolme loppukilpailuun yltänyttä koulua eri puolilta Suomea todisti, että kasvisruoka ei ole pakkopullaa vaan herkullista, ravitsevaa ja kekseliästä.

Kuulammen voittoisassa joukkueessa kokkasivat Saaga Kokkonen, Saaga Haho ja Alma Kämäräinen. Joukkuetta luotsasi kotitalousopettaja Marja-Kaisa Varonen.

Lue lisää kisatunnelmista Ruokatiedon verkkosivuilta👇

Kasvikset nousivat päärooliin, kun peruskoululaiset mittelivät valtakunnallisen Ruokavisan finaalissa Helsingin Messukeskuksessa perjantaina 24.4.2026. Kolme loppukilpailuun yltänyttä koulua eri puolilta Suomea todisti, että kasvisruoka on sekä herkullista, ravitsevaa että kekseliästä.

Onnea Kujalan tila Vuoden lähiruokateosta!🏆🥂 Hailuotolainen Kujalan tila yhdistää luonnonlaidunlihan tuotannon, jatkojal...
26/03/2026

Onnea Kujalan tila Vuoden lähiruokateosta!🏆🥂 Hailuotolainen Kujalan tila yhdistää luonnonlaidunlihan tuotannon, jatkojalosteet, myynnin sekä elämykset ja matkailun. Upeilla tuotteilla on myös Hyvää Suomesta -merkki takeena suomalaisen raaka-aineen käytöstä ja valmistuksesta kotimaassa💙.

Kilpailuun ilmoitettiin yli 40 ehdokasta, joista kuusi valittiin finaaliin. Voittajaksi raati valitsi hailuotolaisen Kujalan tilan yrittäjät Susanna ja Timo Kujalan.

Yleisöäänestyksen voitti Kanta-Hämeen Hattulassa toimiva Katinalan lihakauppa, joka tunnetaan paikallisen ruoantuotannon vahvana puolestapuhujana, ja jonka toiminnan ytimessä on läpinäkyvä ja vastuullinen lihanhankinta.

tila

lähiruoka blogi

Kalalive🐟 14.4. on striimaus, jossa kurkistetaan kulissien taakse kaupan toimintaan, kuullaan kuinka kala tulee kauppaan...
05/03/2026

Kalalive🐟 14.4. on striimaus, jossa kurkistetaan kulissien taakse kaupan toimintaan, kuullaan kuinka kala tulee kauppaan ja opitaan miten kalaa käsitellään. Millaista on työ kaupan kalatiskillä, mikä on suomalaisten suosikkikala ja millaista kalaa kannattaa syödä?

Striimi on maksuton ja se tallennetaan eli on katsottavissa myös jälkeenpäin.

Striimejä järjestetään eri ikäryhmille:
klo 9.30–9.50 (esikoulu ja 1.–4.-luokkalaiset)
klo 10.15–10.45 (5.–9. luokkalaiset)

Linkki ilmoittautumiseen löytyy osoitteesta: https://ruokatieto.fi/ruokakasvatus/hyva-ruoka-joka-paiva/

Striimin tarjoavat Ruokatieto, Ruokakasvatusyhdistys Ruukku ja Maa- ja kotitalousnaisten keskus osana maa-ja metsätalousministeriön rahoittamaa Hyvä ruoka, joka päivä -hanketta.

Mahdollisuus saada kouluruokailun kehittämisen ideapaketti, materiaaleja oppitunneille sekä asiantuntija kouluun vierailulle. Lisäksi hankkeessa kehitetään ja tuotetaan uusia oppimateriaaleja, jotka liittyvät kouluruokailuun, sen raaka-aineisiin, reitteihin ja ravitsemukseen.

Vielä parin viikon ajan on mahdollista osallistua Ruokavisaan! Kolme parhaiten menestynyttä joukkuetta pääsee huhtikuuss...
26/02/2026

Vielä parin viikon ajan on mahdollista osallistua Ruokavisaan! Kolme parhaiten menestynyttä joukkuetta pääsee huhtikuussa Ruokamessujen kisalavalle mittelemään koko Ruokavisan voitosta🏆.

Kipin kapin siis osoitteeseen ruokavisa.fi tekemään uudistunutta visaa!

Ruokavisassa aiheena on tänä vuonna kasvikset!🤩 Miten herne voi olla pakastimessa kahdessa tunnissa puinnista? Entä mite...
10/02/2026

Ruokavisassa aiheena on tänä vuonna kasvikset!🤩 Miten herne voi olla pakastimessa kahdessa tunnissa puinnista? Entä miten pakastevihannesten ravintoarvot säilyvät pakastuksessa? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin saadaan vastaus Ruokavisan oppimateriaalissa olevalla videolla, jossa perehdytään pakastekasvisten tuotantoon ja erityisesti herneen reittiin. Video on toteutettu yhteistyössä Apetit Oy:n kanssa.

Ruokavisa on parhaillaan käynnissä, muistattehan ohjata oppilaat täyttämään visan 13.3. mennessä! Oppimateriaali ja linkki visaan löytyvät osoitteesta ruokatieto.fi/ruokavisa

Apetit

Ruokavisassa aiheena on tänä vuonna kasvikset!🤩 Kasviksiin ja niiden kasvatukseen tutustutaan monesta eri näkökulmasta. ...
05/02/2026

Ruokavisassa aiheena on tänä vuonna kasvikset!🤩 Kasviksiin ja niiden kasvatukseen tutustutaan monesta eri näkökulmasta. Oppimateriaaliin sisältyvä video vie oppilaat tutustumaan kasvihuoneviljelyyn ja erityisesti yrttien ja salaattien saloihin. Tutuksi tulevat muun muassa basilikan kasvu ja matka siemenestä kauppaan, sekä kerrosviljelyn ja perinteisen kasvihuoneviljelyn erot. Video on toteutettu yhteistyössä Järvikylän kanssa.

Ruokavisa on parhaillaan käynnissä, muistattehan ohjata oppilaat täyttämään visan 13.3. mennessä! Oppimateriaali ja linkki visaan löytyvät osoitteesta ruokatieto.fi/ruokavisa

Makuja Järvikylästä

Ruokatieto etsii jälleen Vuoden ruokakasvattajaa🤩! Tänä vuonna haluamme kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuks...
30/01/2026

Ruokatieto etsii jälleen Vuoden ruokakasvattajaa🤩! Tänä vuonna haluamme kiinnittää huomiota erityisesti varhaiskasvatuksessa tehtyyn ansiokkaaseen ruokakasvatustyöhön, joten nyt voit ehdottaa henkilöä, yritystä, työyhteisöä tai työnantajaa, joka on toiminut vastuullisesti, yhteistyökykyisesti ja intohimoisesti varhaiskasvatuksen ruokakasvatuksen parissa.

Miksi?

🍽️Suhde ruokaan alkaa kehittyä jo varhaislapsuudessa, ja pienenä opitut asenteet, tavat ja taidot ovat tärkeitä ja kantavat pitkälle.
💚Varhaiskasvatuksessa tapahtuvalla ruokakasvatuksella on suuri merkitys positiivisen ruokasuhteen syntymisessä.
🥕Ruokakasvatuksella vaikutetaan lasten terveyteen, oppimiseen ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin.
👩‍🌾Myönteiset kokemukset ruoasta ja ruokailutilanteista vahvistavat ruokarohkeutta ja -iloa, ja tutustuminen ruoan alkuperään edistää ruoan arvostusta.
🥘Ruokakasvatuksella voidaan vähentää ruokaan liittyvää eriarvoisuutta, tutustua kulttuuriseen moninaisuuteen ja vahvistaa lasten osallisuutta sekä sosiaalisia taitoja.

Lue lisää ja jätä ehdotuksesi osoitteessa https://ruokatieto.fi/vuoden-ruokakasvattaja

Ruokatieto palkitsi Vuoden ruokakasvattajan ensimmäisen kerran vuonna 2020. Nyt tunnustus on vuosittain jaettava huomionosoitus.

Ruokavisaa pääsee pelaamaan nyt osoitteessa ruokavisa.fi! Kilpailu on käynnissä 13.3. asti, jonka jälkeen selviää, mitkä...
28/01/2026

Ruokavisaa pääsee pelaamaan nyt osoitteessa ruokavisa.fi! Kilpailu on käynnissä 13.3. asti, jonka jälkeen selviää, mitkä kolme joukkuetta pääsevät kokkaamaan finaaliin Ruokamessujen lavalle🤩.

Oppimateriaali tämän vuoden teemaan eli kasviksiin löytyy osoitteesta ruokatieto.fi/ruokavisa

Onnea visaan!

Ruokavisa on yläkouluille suunnattu ruokakasvatuksen opetuskokonaisuus, joka koostuu opetusmateriaalista, verkkopelistä ja loppukilpailusta.

Osoite

Vanha Talvitie 2 A 16
Helsinki
00580

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ruokatieto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Ruokatieto :lle:

Jaa