Meille on tärkeää, että rohkeat yksilöt ottavat itse vastuun ja osallistuvat muutokseen, jonka he haluavat tapahtuvan. Tämän takia on tärkeää luoda foorumi, jossa ongelmat nostetaan yhteisöjen "varjoista" julkisen keskustelun aiheeksi, sillä vaikka monet etnisen taustan omaavat nuoret tiedostavat ongelmat, he eivät välttämättä ole valmiita viemään asiaa eteenpäin yksin. Näin ollen, jotta voidaan o
dottaa mitään muutosta positiiviseen suuntaan tulevaisuudessa, on erittäin tärkeää, että lähtökohta on ongelman tunnistamisessa ja sen esiin tuomisessa! Fenix Helsinki Ry:n tarkoituksena on neuvoa ja ohjata läpi yhteiskunnallisten haasteiden. Fenixin toiminnan kohteena on sekä maahanmuuttosta, että integroitumisesta nousevat haasteet. Painotuksena etenkin toisen sukupolven nuorten ongelmat. Pohdimme myös radikalismin syitä ja pyrimme tarjoamaan keinoja valaisemaan ja taistelemaan sitä vastaan. Aihealueen arkaluonteisuus ei saa olla enää tekosyynä sille, että asioiden eteen ei kukaan uskalla tehdä mitään! Yhdistys on perustettu toimimaan tämän julkisen keskustelun edelläkävijänä ja äänitorvena ennakkoluulottomasti, ongelmia valikoimatta. Aikomuksena on ottaa vahvasti kantaa näissä aroissa aiheissa samalla haastaen viranomaiset toimimaan samoin. Fenix Helsinki ry:n hallitus koostuu:
Ujuni Ahmed Puheenjohtaja
Mahmud Daham Varapuheenjohtaja
Omar Ismail Sihteeri
Yazin Isse Rahastonhoitaja
Emmi Ylispangar Hallituksen jäsen
Esa Holappa Hallituksen jäsen