Aihefilatelistit

01/10/2026

Jukka Mäkinen on aloittanut aihefilatelistina, m***a sitten hän hurahti leimamerkkeihin ja sitä myötä keräämään Unkaria, sillä onhan se mukavaa, jos on yksi maakokoelmakin.

Itävalta julkaisi ensimmäiset postimerkkinsä 1850. Unkari liitettiin Itävaltaan 1867, jolloin syntyi kaksoismonarkia. Postimerkeissä oli maan hallitsija Franz Josef I. Vuoden 1867 merkkejä pystyi käyttämään kummassakin maassa, koska maannimiä ei ollut ja maksuarvot olivat samat: Itävalta Kr(eutzer) ja Unkari Kr(ajcár). Unkarissa oli välillä pulaa käyvistä postimerkeistä, joten niitä puolitettiin tai leikattiin jopa kolmeen osaan. Unkarin merkeiltä löytyy paljon erilaisia leimoja ja Tokajissa oli omia lävisteitä. Unkari pitää näitä vuoden 1867 merkkejä ensimmäisinä merkkeinään, m***a Michel-luettelossa on toisin.

Jukka näytti kartoilta, kuinka mahtava kaksoismonarkia oli aikoinaan ja kuinka pieneksi Unkari sittemmin supistui. Hänellä oli hauska kortti, jossa oli liikkuvia osia, jotka näyttivät hienosti tuon eron. Kortin avulla tuli esiteltyä irredentismi-sanan merkitys. Unkarihan haluaisi maita takaisin itselleen.

Unkari käytti ensin samoja merkkejä kuin Itävalta ennen kuin sai omat merkkinsä 1871. Silloin julkaistiin sitten kaksoisjulkaisu, jossa hallitsijan pää oli postimerkin yläosassa, jotta Unkarin vaakuna mahtui mukaan. Vuonna 1871 merkkejä piti teettää kohopainossa vain Unkaria varten, m***a julkaisemisessa oli tullut hoppu ja ne piti teettää kivipainossa. Merkit ilmestyivät toukokuussa 1871. Kivipainojulkaisu oli epäonninen, sillä 8 miljoonaa merkkiä piti tuhota, koska hallitsijan kasvot olivat merkillä rokonarpiset. Tällaisia merkkejä on säilynyt vain 36 kappaletta. No, kohopainomerkit saatiin markkinoille vihdoin heinäkuussa samana vuonna.

Luulisi, että olisi tylsää kerätä samaa naamaa, m***a kun näihin merkkeihin oikein perehtyy, alkaa huomaamaan eroja. Niitä syntyy jo painomenetelmissä: kivipainomerkit ovat ”latteita pinnaltaan”, kun taas kohopainomerkit ovat kolmiulotteisia, joissa yksityiskohdat tulevat paremmin esille. Paperilajeja löytyy kolmea erilaista. Vesileimat olisivat tuoneet lisähaastetta, m***a merkeillä ei niitä ole. Koko arkki lävistettiin kerralla. Kivipainomerkeistä löytyy 6–10 tyyppiä. Värisävyjä on 3–6 ja painovirheitä löytyy kaikista arvoista. Jukka näytti paljon kuvia merkeistä sekä kokokohteista. Franz Josef merkkejä käytettiin Unkarissa vuoteen 1874.

Poikkeavia mitätöintejä on esim. Itävallan leimat, rautatieleimat, värilliset ja ulkomaiset leimat sekä sormustinleimat. Itse käytän sormustinta muuhun tarkoitukseen, m***a leimat olivat niin pieniä, että mahtuivat postimerkille.

Jukka kertoi myös muista huomattavista suomalaisista Unkari-keräilijöistä. Heitä ovat Jukan lisäksi: P. J. Hannelius, Kalle Vaarnas, Carl Crook, Aarne Suomi, Aimo Isotupa ja Martti Väinämö.

Jukan esitelmän kautta pääsi syventymään perinteisen filatelian saloihin. Niitä voi hyödyntää aihefilateliassakin.

Antoisaa syksyä merkkeilyn parissa!

26/08/2026

Oli mukava tavata kesätauon jälkeen teitä kerholaisia. Per-Edvin Persson tuli kertomaan meille Ahvenanmaan postinkulusta modernin filatelian keinoin. Hän painotti esitelmässään sitä, että modernia (halpaa) materiaalia käyttäen saa ihan mukavan kokoelman rakennettua. Hän on ollut aikoinaan meidän jäsenemme, m***a postihistoria vei mennessään.

Per-Edvin näytti paljon postimerkkejä, leimoja, joitakin ehiöitä jne. muttei 1800-luvun kohteita. Eckerön ja Grisslehamnin välinen matka on nelisenkymmentä kilometriä. Reitti kulki sitten Ahvenanmaan läpi (n. 65 km) Vårdöhön, josta se jatkui Kumlingen kautta mantereelle (n. 110 km). Reitti on kuvattu vuoden 1985 Finlandia 88-blokissa.

Vuodesta 1638 lähtien posti on kulkenut Ruotsin ja Suomen välillä. Postitalonpojat ja -rengit toimittivat postin eteenpäin. Maitse posti kuljetettiin pääosin jalkapatikassa. Vaarallisin osuus oli postisoutu meren yli. Per-Edvin esitteli erilaisia laivatyyppejä, joita käytettiin. Ne olivat 5-6 -metrisiä soutu- tai purjeveneitä. Tyypillisin oli verkkovene.

Talviolosuhteissa käytettiin jääveneitä, joiden keula oli vahvistettu pellityksin ja joita voi vetää ja työntää. Näistä veneistä kuuluisin oli Simppa. Suomen saaristossa veneissä oli jalakset. Postin lisäksi matkustajia otettiin mukaan, sillä se tiesi lisätienestejä. Sekä Ruotsin että Venäjän hallitsijoita matkasi myös reitillä. Höyrylaivoja alkoi olla 1830-luvulta eteenpäin. S/S Postiljon korvasi soudut ja kulki talvisin 1870-1880.

Posti laitettiin postilaukkuun, mikä oli sopimuspohjainen. Ruotsissa kehitettiin 1830-luvulla postinassakka, joka oli puinen tynnyri. Siellä posti pysyi kuivana, jos tuli haaksirikko. Sääkeleistä tiedotettiin merkinantotorvilla, sittemmin optisella lennättimellä ja lopulta kunnon lennättimellä.Postitoimipaikkoja olivat Grisslehamn, Kastelholma, Skarpa (Bomarsund), Eckerö ja Maarianhamina.

Sodat ja koleraepidemiat vaikuttivat paljon postin kulkuun, m***a yleisesti posti oli päivässä perillä. Olisipa nykyäänkin! Per-Edvin kertoo tarkemmin tästä postireitistä kohta ilmestyvässä Aihefilatelistilehdessä 2/2026.

Hyvää syksyn alkua teille kaikille mukavan harrastuksemme parissa!

23/08/2026

Aihefilatelisti-lehden numero 2/2026 on postitetaan jäsenille ja tilaajille alkavalla viikolla. Numeron 2/2026 aiheita ovat mm.
- Ahvenanmaan postihistoriaa modernin filatelian keinoin
- Yleisradio täyttää 100 vuotta
- Pyhän Helenan symbolit
Aihefilatelisti-lehti ilmestyy vuosittain neljänä 32-sivuisena numerona. Numero 3/2026 ilmestyy syys-lokakuussa. Näytenumero lähetetään pyydettäessä.

07/05/2026

Nordia 2026 tuo Espoon Dipoliin vuoden suurimman pohjoismaisen postimerkkinäyttelyn.

Näyttely juhlistaa suomalaisen postimerkin 170-vuotista historiaa sekä pohjoismaisten postimerkkinäyttelyiden satavuotista perinnettä. Esillä on vaikuttava määrä pohjoismaisia huippukokoelmia – postimerkkejä, kirjeitä ja postihistoriallisia aarteita, joiden kulttuurillinen ja taloudellinen arvo on huomattava.

Tapahtuma tarjoaa nähtävää niin kokeneille filatelisteille kuin kaikille uteliaille kävijöille. Ohjelmassa on asiantuntijoiden esitelmiä yllättävistä aiheista, kuten Rakettitiedettä postimerkein ja Sienet pelastavat maailman.

Erityisenä harvinaisuutena näyttelyssä nähdään osa professori E. J. Nyströmin mittavasta ehiökokoelmasta. Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä vaikuttanut matemaatikko ja professori tunnettiin omaperäisenä persoonana, jonka tarina elää nyt myös filatelian kautta.

Näyttely on avoinna pe 10-19, la 10-17, ja su 9-14.

24/03/2026

Aihefilatelisti-lehden numero 1/2026 on postitettu jäsenille ja tilaajille tänään. Numeron 1/2026 aiheita ovat mm.
- Puusta on moneksi
- Oulu - Euroopan kulttuuripääkaupunki
- Aiheen kehittelyn perusteita
- Huxley ja Orwell jälleen ajankohtaisia
Aihefilatelisti-lehti ilmestyy vuosittain neljänä 32-sivuisena numerona. Numero 2/2026 ilmestyy touko-kesäkuussa. Näytenumero lähetetään pyydettäessä.

25/02/2026

Eilen saimme kuulla ja nähdä näytteitä katoavasta postimerkkitaiteesta, kun Matti Meriö kertoi Lars Sjööblomista ja hänen taiteestaan. Larsin sukunimi todella kirjoitetaan kahdella öö:llä Sjööblom. Hän oli syntynyt Lidköpingissä 1956, käynyt mainoskoulua ja sitten kaivertajakoulua. Hänen esikuviaan on ollut Albrecht Dürer (1471-1528) ja Rembrandt Harmenszoon van Rijn (1606-1669).

Sjööblom osallistui vuonna 1982 Ruotsin Kuninkaallisen Postin kilpailuun Eurooppa-merkistä. Hän voitti tämän kilpailun Anders Celsius-merkillä. Celsius keksi vuonna 1742 lämpötilajärjestelmän metriasteikon.

Sjööblom kehitti kaiverrustekniikka, sillä etsauksen yhteyteen hän toi akvatinta-menetelmän. Etsauksessa käytetään viivaa m***a akvatintassa pisteitä. Uutta menetelmää hän käytti jo vuonna 1993 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaneen Toni Morrisonin merkissä (1993) sekä myös Kaarle Kustaan 60-vuotismerkissä (2006) että maailman toiseksi kauneimmaksi merkiksi vuonna 2015 valitun Ingrid Bergmanin merkissä. Ingridin merkki on todella upea.

Hän toimi vakituisessa virassa Kuninkaallisessa Postissa/PosNordissa 1983-2016 kaivertajana ja graafisena suunnittelijana. Sitten kaiverrukset siellä lakkautettiin. Hän on suunnitellut 500 merkkiä ja eri maita on yhteensä 14. Hänen merkkinsä on valittu vuoden kauneimmaksi Ruotsissa 4 kertaa ja Tanskassakin 2 kertaa.

Matti näytti Larsin suunnittelemia merkkejä, joissa esiintyy paljon luontoaiheita: lintuja, perhosia, kotieläimiä, kukkia ja Itämeren kasvustoa sekä tietysti kuninkaallisia perheitä. Suomeenkin hän on suunnitellut yhden merkin, joka on kylläkin yhteismerkki Ruotsin kanssa: vuonna 1988 ilmestynyt siirtolaismerkki. LaPen luettelossa (2007) on kyllä Larsin sukunimi kirjoitettu väärin eli yhdellä ö:llä, m***a niinhän se nimi yleisesti ajatellaan kirjoitettavan. Ahvenanmaallekin hän on suunnitellut merkkejä: vuonna 2008 majakkamerkin ja Pohjolan kaloja (2018) ja loma-asuntoja-merkkisarjan (2023).

Paljon keskusteltiin merkkien suunnittelusta ja painotekniikasta, sillä painokoneidenkin pitää pystyä painamaan vaadittuja kriteerejä omaavia merkkejä. Saimme ihailla upeita vanhanaikaisia merkkejä, m***a uudet tuulet puhaltavat ja uudenlaisia merkkejä tehdään. Toivottavasti niillekin löytyy ihailijoita.

M***a me ihailemme nyt aurinkoisia talvisäitä ja lumen kimmellystä!

28/01/2026

Marko Mäkelällä oli mielenkiintoinen ajatus kokoelmalleen. Jokainenhan kokoelmia tehnyt yrittää etsiä joitakin virheitä, jotka sopisivat omaan kokoelmaan. Markon kokoelmassa taas jokaisessa merkissä piti olla virhe ja kohteiden täytyi liittyä vieläpä Suomeen.

Kertomansa mukaan hän on ollut tyypillinen pöytälaatikkokeräilijä, m***a Tampereen kerhon näyttely innosti rakentamaan yhden kehyksen kokoisen kokoelman: Finlandiana -virheestä toiseen.

Hän oli aloittanut ulkolaisilla Suomi-kohteilla, m***a ei halunnut rakentaa samanlaista kokoelmaa kuin pari muuta suomalaista olivat jo tehneet. Silloin virheet tulivat kuvaan mukaan. Hänen mukaansa postimerkkejä tehtäessä ei tarkisteta tosiasioita eivätkä yksityiskohdat osu nappiin. Pienet asiat ratkaisevat.

Hänen kokoelmansa jakautuu kahteen pääluokkaan: asiavirheet ja painovirheet. Vanhin kohde oli USA:n Delaware-siirtolaisuusmerkki vuodelta 1938, josta jo suunnitteluvaiheessa meinasi Suomi jäädä kokonaan pois.

Urheilusta oli esimerkkejä, joissa eri urheilulajien edustajien nimet olivat vaihtaneet paikkaa. Keskustelua herätti Pariisin olympialaisten (1924) merkki, jossa Paavo Nurmella on 4 kultamitalia. Hän saavutti niitä 5 kpl, osan henkilökohtaisesti ja osan juoksujoukkueessa. Paavon rinnassa oleva numerolappu viritti myös keskustelua. Oliko hänen silloinen numeronsa 1?

Televisiosta urheilua seuranneet ovat kiinnittäneet huomiota suomalaisten ääkkösten ilmiasuun tulostauluissa. Ne ovat postimerkeissäkin aivan yhtä oudosti. Lisäksi isot ja pienet kirjaimet ovat sekaisin.

Paljon keskustelua herätti myös Portugalin vuonna 1960 ilmestynyt Eurooppa-merkki. Se julkaistiin jokaisessa CEPT-maassa, joita oli 19 kappaletta. Portugalin merkissä O-kirjaimen eli ”rattaan pinnoja” oli 22 kun muissa maissa niitä on 19 kuten pitääkin. Eikö portugalilaisille ollut kelvannut Rahikaisen suunnittelema merkki?

Oma lukunsa olivat kartat. Yhdessä merkissä Suomen kohdalla meri oli noussut Suomen päälle, toisissa rajat olivat, miten sattuu. Samoin käsiteltiin Suomen lippua. Useimmiten väri oli liian haalea, m***a ristikin oli siirtynyt paikoiltaan.

Painovaiheessa virheitä sattuu ihmisistä huolimatta. Värit painetaan useampaan kertaan, ne puuttuvat kokonaan tai merkille ilmestyy ylimääräisiä pisteitä.

Markon aihe oli mielenkiintoinen, sillä monet meistä ovat kiinnostuneet, mitä ulkolaiset meistä esittävät ja toivoneet, että ainakin tosiasiat esitettäisiin oikein. M***a virheitä sattuu, kuten Marko esitelmässään osoitti.

Marko on kertonut kokoelmastaan Aihefilatelistin numerossa 4/2025. Hän ottaa mielellään vastaan esimerkkejä uusista kohteista.

Talvi on ihanimmillaan juuri nyt ja lumi kutsuu ulkoilemaan. Nauttikaamme siitä!

25/01/2026

Ilmoittautuminen NORDIA 2026 -näyttelyyn päättyy lauantaina 31.1.2026.

Ilmoittaudu osoitteessa https://nordia2026.fi/

26/11/2025

Filatelia keskittyy tavallisesti postaaliseen puoleen, m***a siihen kuuluu myös fiskaalinen osuus. Jukka Mäkinen kertoi meille Suomen ensimmäisistä leimamerkeistä vuosilta 1865–1880. Niitä käytettiin osoittamaan, että jokin valtion määräämä vero-, leimavero- tai tullimaksu on suoritettu. Suomen ensimmäiset leimamerkit ilmestyivät samoihin aikoihin isohampaisten merkkiemme kanssa.

Vuoteen 1865 asti oli käytössä leimapaperit, jolloin yhdellä paperilla saattoi olla useita erilaisia arvoleimoja ja kohopainanteita. Jukan esittelemät leimamerkit olivat postimerkkeihimme verrattuna suuria n. 3x6 cm. Leimamerkkejä oli kaksi isohampaista mallia: 1865 ja 1866. Ensimmäistä ei ehditty käyttää kauaa, kun jo tuli uusi malli, sillä ensimmäinen oli pelkästään suomenkielinen. Siitä on olemassa 24 päälajia. Ruotsin kieli liitettiin toiseen (1866) malliin ja sitä käytettiinkin sitten 15 vuotta. Toisesta mallista löytyy 30 päälajia.

Molemmista malleista on penni- ja markka-arvoja sekä erilaisia väriversioita. Toisen mallin penniarvoiset merkit olivat ruskeita ja markka-arvot sinisiä, m***a paljon vivahteita väreissä saattaa erottaa jo ihan silmämääräisesti. Paljon keskustelua herätti kivipainopainomenetelmä, sillä esim. numerot (arvot) liitettiin merkkeihin myöhemmin. Numeroistakin on 30 eri variaatiota. Jukka esitteli suuriakin veroarvoja. Pohdittiin, paljonko on silloinen 500 markan vero nykyrahassa. Eräs läsnäolija tutki heti netistä asiaa ja nykyrahassa se oli n. 3000 euroa. Olisiko jonkun tiluksen ostosta joutunut maksamaan tuon summan veroa?

Leimamerkit tilattiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta ja ne painettiin aluksi kivipaino F. Polen & Co:lla. Myöhemmin Ferdinand Tilgmannin kirjapaino otti ne painettavakseen. Jukka on tutkinut paljon painoarkin kokoa, sillä leimamerkeistä ei ole löytynyt kuin vaakarivilöitä. Leimamerkit lävistettiin vaakarivinä lävistyskiekoilla ja pystyrivit sitten käsin. Jotta tutkiminen ei olisi niin helppoa, niin lävisteitä oli 5 erilaista ja niitä käytettiin usein sekaisin yhdelläkin merkillä. Lisäksi leimamerkillä piti olla punainen tarkastusleima.

Tietysti meitä kiinnosti aihefilatelisteina, oliko merkeillä paikkakuntaleimoja. Tavallisesti merkit oli mitätöity Makuleradt/mitätön -leimalla ja vuoisluvulla, m***a paikkakuntaleimojakin on löydetty.

Suomessa leimamerkkien keräys on ollut suurimmillaan 1940–1950 -luvuilla sekä 1800 ja 1900-lukujen vaihteen jälkeen. Onneksi elpymistä on näkyvissä 1990-luvulta lähtien. Agathon Fabergen jälkeen leimamerkkejä ovat tutkineet seuraavat henkilöt: E. A. Hellman, Jarl Pettersson, Björn-Eric Saarinen ja esitelmöitsijämme Jukka Mäkinen. He ovat julkaisseet myös tutkimuksistaan kirjoja.

Aihekokoelmassa leimamerkin täytyy liittyä kokoelman aiheeseen, m***a avoimessa luokassa niiden käyttö on vapaampaa. Onnea etsintään!

01/11/2025

Simo Kettula kertoi vaelluksistaan Santiago de Compostelaan. Hän vaelsi reitin ensimmäisen kerran vuonna 2015 ja on tehnyt sen jälkeen useampia kokovaelluksia tai lyhyempiä eri paikoista lähtien. Tämä reitti, joka hänen opastamanaan nyt kuljettiin, lähti Ranskan puolelta ja oli 850 km pitkä.

Camino de Santiago eli Pyhän Jaakon pyhiinvaellusreitti on ollut olemassa jo yli tuhat vuotta ja se oli keskeisiä keskiaikaisia pyhiinvaellusreittejä. Vaelluksesta kerrotaan 1100-luvulta peräisin olevassa Codex Calixtinuksessa, jota säilytetään Santiago de Compostelan katedraalissa.

Hattulan kirkko on ollut pohjoisin hengellinen keskus ja sieltäkin on voinut keskiajalla lähteä; ensin Turkuun, sitten Tukholmaan ja siitä eteenpäin kohti Espanjaa. Simo kertoi vaelluksen tunnusmerkeistä, joista yksi on kampasimpukka. Niitä on löytynyt myös Rengon kirkosta, joka on Hattulan naapurissa. Toinen tunnusmerkki on punainen Jaakobin risti.

Vaellus on paitsi fyysinen kokemus myös henkinen, jossa viimeisellä kolmanneksella joutuu koetukselle. Vaellukselle lähdettäessä saa vaelluspassin, johon voi kerätä leimoja matkan varrelta. Kartta on hyvä olla olemassa, vaikka reitit onkin merkitty keltaisin nuolin. Puente de la Reinassa eri reitit kohtaavat ja siitä johtaa yksi tie kohti Santiago de la Compostelan katedraalia. Nykyisin reiteillä kulkee tosi paljon vaeltajia, joten majoitus voi olla hankalaa löytää, jos tulee myöhään majapaikkaan. Toiset kun fuskaavat ja eivätkä vaella vaan menevät osan matkasta taksilla tai muulla kyydillä. Vastaantulijoita tervehditään ja kun päästään perille, saadaan todistus hienosta suorituksesta. Sahagunissa saa onneksi jo puolivälin todistuksen, jos ei jaksakaan loppuun asti.

Pyreneitten vuoristossa kulkeva vaellusreitti on nimetty Unescon maailmanperintökohteeksi, myös Ranskan puolella kulkevat reitit ovat saaneet saman statuksen. Reitin korkein kohta 1630m korkeudessa on vaelluksen loppupuolella, kun voimatkin alkavat jo huveta.

Simo kertoi paljon sekä matkan varrella olevien paikkojen, kirkkojen, luostareiden jne. historiasta että niihin liittyvistä legendoista ja tarinoista. Niitä oli mukava kuunnella.

Paikallaolijoista moni tuntui ainakin kerran tehneen pyhiinvaelluksen Santiago de Compostelaan. Hatun noston paikka!

Värikylläistä syksyn jatkoa!