Partiolippukunta Vuokot ry

Partiolippukunta Vuokot ry Helsinkiläinen, vuonna 1952 perustettu partiolippukunta. Järjestämme toimintaa Helsingin Maunulas

17/06/2026

Osa samoajista suoritti eilen vihreän Nahkalilja-merkin. Tarkoituksena oli kävellä 40 km matka alle 24 tunnissa ja 8 kg kantamukset selässä🥾. Matkaa taittui lopulta hieman yli maratonin verran ja aikaa suoritukseen meni 13 tuntia (tauot vähennettynä 9 tuntia). Sää oli loistava ja meno pysyi energisenä loppu sprintteihin asti☀️! Maalissa käveliöitä odotti lämmin sauna ja ruokaa. Samoajat kuvasivat matkasta ohessa olevan upean videon👍.

Sudenpentulaumat Lentävät tiikerit ja Chillaavat tiikerit olivat viikonloppuna ensimmäisellä telttaretkellään🏕️. Viikonl...
09/06/2026

Sudenpentulaumat Lentävät tiikerit ja Chillaavat tiikerit olivat viikonloppuna ensimmäisellä telttaretkellään🏕️. Viikonlopun aikana tehtiin hauskaa ohjelmaa sudenpentujen Maailma-jälkeen liittyen sekä kerrattiin kuluneen vuoden aikana opittuja taitoja. Lisäksi sudenpennut pääsivät sukeltamaan partioperinteiden saloihin. Lauantaipäivän sateisesta säästä huolimatta, sudenpennut suoriutuivat telttaretkestä hienosti🌦️.

Myrskylyhdyn kevään viimeinen kokous vei aikuiset geokätköilemään Maunulan metsiin Keskuspuistossa. 🔎 Kolme kätköpaikkaa...
04/06/2026

Myrskylyhdyn kevään viimeinen kokous vei aikuiset geokätköilemään Maunulan metsiin Keskuspuistossa. 🔎 Kolme kätköpaikkaa oli suunniteltu, m***a uusi innostus vei porukan vielä kotimatkalla neljännelle paikalle.

Sudenpentulauma Lentävät Tiikerit häntähippasilla kokouksessa 🐯
05/05/2026

Sudenpentulauma Lentävät Tiikerit häntähippasilla kokouksessa 🐯

Tarpojavartio Kokko vieraili kokouksessaan Helsingin keskuskirjasto Oodissa, ja valmisti siellä upeita pinssejä huiviin!...
04/05/2026

Tarpojavartio Kokko vieraili kokouksessaan Helsingin keskuskirjasto Oodissa, ja valmisti siellä upeita pinssejä huiviin!🔥

Vuokot marssivat tänään mukana partioviikon perinteisessä huipentumassa eli partioparaatissa!
26/04/2026

Vuokot marssivat tänään mukana partioviikon perinteisessä huipentumassa eli partioparaatissa!

Lisää meininkiä Mågeli cruiselta⚓️.
19/04/2026

Lisää meininkiä Mågeli cruiselta⚓️.

Aikuisryhmä Myrskylyhty tapasi kahvittelun ja käsitöiden merkeissä uudella kololla!☕️🧶
15/04/2026

Aikuisryhmä Myrskylyhty tapasi kahvittelun ja käsitöiden merkeissä uudella kololla!☕️🧶

Seikkailijajoukkue Huligaani ilvekset valmistivat tänään kokouksessa suklaajäätelöä lumen avulla!🤩Tässä ohje😋:1. Kaada s...
09/02/2026

Seikkailijajoukkue Huligaani ilvekset valmistivat tänään kokouksessa suklaajäätelöä lumen avulla!🤩

Tässä ohje😋:
1. Kaada suolaa lumelle
2. Laske kattila suolan päälle ja paina se tukevasti lumihankeen
3. Kaada kattilaan kuohukermaa, sokeria ja kaakaojauhetta oman maun mukaan
4. Sekoita sisukkaasti kunnes koostumus on jäätelömäistä.🍨

Muistelmia viikko sitten päättyneeltä ihanalta lippukunta-retkeltä❣️
16/11/2025

Muistelmia viikko sitten päättyneeltä ihanalta lippukunta-retkeltä❣️

Osoite

Suursuontie 8
Helsinki
00630

Aukioloajat

Maanantai 18:30 - 21:00
Tiistai 17:00 - 18:30
Keskiviikko 17:00 - 20:00
Torstai 18:30 - 20:00

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Partiolippukunta Vuokot ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Partiolippukunta Vuokot ry :lle:

Jaa