27/01/2025
Yle | Ulkomaalaisella nimellä työllistyminen on jonkin verran helpompaa Suomessa nyt kuin kahdeksan vuotta sitten
Ulkomaalaisella nimellä työllistyminen on jonkin verran helpompaa Suomessa nyt kuin kahdeksan vuotta sitten. Erityisesti somalialaisella ja irakilaisella nimellä saa merkittävästi aiempaa enemmän kutsuja työhaastatteluun.
Tulokset selviävät tuoreesta työ- ja elinkeinoministeriön julkaisemasta tutkimuksesta.
Asiat ovat siis hieman muuttuneet, m***a eivät tarpeeksi, näkee sosiologian dosentti Akhlaq Ahmad.
– Hakijan nimi on lähes yhtä tärkeä kuin aiemmin. Se tarkoittaa, ettei työn hakeminen ole edelleenkään tasapuolista kaikille.
Naiset työllistyivät pienipalkkaisiin tehtäviin miehiä paremmin kaikissa etnisissä ryhmissä. Tutkija kantaa huolta erityisesti nuorista maahanmuuttajataustaisista työnhakijoista.