17/11/2025
Luonnonvarakeskuksen syyskuussa päivitetyn ennusteen mukaan syksyn ruissato on noin 90 900 tonnia, mikä on 2 500 t aiempaa arviota alhaisempi. Hehtaarisato noin 21 000 hehtaarin alalta on kuitenkin 5% keskimääräistä suurempi. Sato kattaa rukiin elintarvikekäytön 75 000 t vuotuisen tarpeen. Kotimainen ruis riittää siis ruisleivän leivontaan myös ensi vuodeksi.
Vaikka tämä vuosi oli rukiin sadonmuodostukselle varsin suotuisa, jäivät satotasot odotettua alhaisemmiksi, toteaa Pro Ruis yhdistyksen viljelyasiantuntija Lasse Matikainen, joka itsekin viljelee ruista. ”Minäkin petyin omaan ruissatooni. Pitkin kasvukautta seurasin kasvua ja odotin lähes 10 tonnin satoa. Heti kun lähdin puimaan, selvisi että sato jää alhaiseksi jyvien pienen koon vuoksi. Todennäköinen syy pieneen jyväkokoon on heinäkuun pitkä kuuma hellesää, joka on häirinnyt jyvien koon kasvua, ja siksi ei aivan odotettuihin huippusatoihin päästy”, harmittelee Matikainen. ”Satoa en saanut kuin 7 tonnia keskisatona hehtaarilta”, Matikainen jatkaa omasta ruissadostaan. Hän kertoo kuulleensa myös muilta rukiinviljelijöiltä pienistä jyvistä ja satopettymyksestä.
Matikaisen mukaan helle ei kuitenkaan aiheuttanut rukiin kasvussa ongelmaa kuivuuden vaan kuumuuden takia. ”On ollut varsin poikkeuksellista, että alkukesällä satoi näinkin paljon ja oli viileää. Heinäkuun alussa satoi varsin paljon, m***a ei liikaa. Joka tapauksessa helteiden alkaessa maassa oli vettä riittävästi eikä ruis kärsinyt kuivuudesta, liiallisesta kuumuudesta kylläkin”, hän toteaa.
Syksyn myötä myös Pro Rukiin järjestämän RUISMESTARI 2025 -kilpailun satotiedot alkavat olla kerättyinä. ”Keskikesän pitkät helteet näyttävät vaikuttaneen myös RUISMESTARI -kilpailijoiden satoihin”, kertoo raadissa toimiva Lasse Matikainen.
Nyt viidettä kertaa järjestettävän RUISMESTARI 2025 -kilpailun pääpalkintona on Seppo Kuisma Oy:n valmistama KIRE STEEL 160 YLEISVAUNU erikoisvärityksellä. Kilpailun pääsponsoreina toimivat Fazer Mylly ja Seppo Kuisma Oy. Muina sponsoreina mukana ovat Boreal Kasvinjalostus Oy, Hankkija Oy, KWS, Tilasiemen Oy, Viljelijän Berner, Corteva Agriscience, Syngenta ja Yara Suomi Oy.
Artikkeli luettavissa Pro Rukiin nettisivuilla https://www.proruis.fi/keskikesan-kuumuudella-vaikutusta-ruissatoihin/