ATL

ATL Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL on vuonna 1988 perustettu itsenäinen, voittoa tavoittelematon elinkeinoelämän etujärjestö. Jäsenyrityksiä on yli 230. kanssa.

Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL on vuonna 1988 perustettu itsenäinen, voittoa tavoittelematon elinkeinoelämän etujärjestö, jonka tarkoituksena on rakentamisen ja ympäristön laadun parantaminen arkkitehtipalveluja kehittämällä. Liiton ammatilliset pätevyysvaatimukset ovat tiukat. Jäseneksi hyväksytyn arkkitehtitoimiston vetäjien tulee olla korkeasti koulutettuja, ammattitaitoisia ja kokeneita. Hei

dän tulee olla arkkitehteja ja Suomen Arkkitehtiliitto ry SAFAn, jäseniä. Heidän tulee päätoimisesti harjoittaa suunnittelu- ja konsulttitoimintaa. Ennen jäsenyyttä ATL:n jäsentoimiston on harjoitettava itsenäistä suunnittelu- ja konsulttitoimintaa (esim. arkkitehtisuunnittelua) vähintään kolmen vuoden ajan. Lisäksi toimiston suunnittelujohdon vaatimuksena on seitsemän vuoden suunnittelukokemus. ATL:n jäsentoimisto on arkkitehtuuriin sitoutunut. Toimiston vetäjien on omistettava yrityksen enemmistö ja toimittava vastuullisina johtajina. Arkkitehtitoimistojen liitto ATL ry tekee yhteistyötä rakennusalan muitten liittojen kuten SKOLin, RILin, SAFAn, RT:n STULin ym.

Aalto Yliopisto tarjoaa ensi syksynä maksutonta koulutusta arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille.Aalto-yliopiston kou...
17/06/2026

Aalto Yliopisto tarjoaa ensi syksynä maksutonta koulutusta arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille.

Aalto-yliopiston koulutuskokonaisuuden tavoitteena on päivittää arkkitehtien ja maisema-arkkitehtien osaamista tähän päivään tuomalla ydinosaamisen rinnalle mm. ammattimaisen liiketoiminnan johtamisen, taloushallinnon ja sopimusjuridiikan koulutusta.

Koulutuskokonaisuuden sisällöt kattavat johtamisen ja viestinnän, strategian ja liiketoiminnan, suunnittelun ja innovaatiot, tekniikan ja datan, oikeuden ja sopimukset sekä materiaalit ja prosessit. Sisällöt on suunniteltu yhdessä ATL:n, MARKin ja SAFAn kanssa.

Aalto-yliopisto tarjoaa ensi syksystä alkaen maksutonta koulutusta arkkitehdeille kursseina, joiden tavoitteena on tukea arkkitehtien ja maisema-arkkitehtien osaamisen päivittämistä vastaamaan nykypäivän tarpeita.

Kokonaisuutena Arkkitehtitoimistojen liitto ATL:n toiminnanjohtaja ATL:n Kalle Euro kommentoi vuotta 2025 arkkitehtisuun...
15/06/2026

Kokonaisuutena Arkkitehtitoimistojen liitto ATL:n toiminnanjohtaja ATL:n Kalle Euro kommentoi vuotta 2025 arkkitehtisuunnittelualalla Rakennuslehdessä. Kovin paljon ei positiivisia uutisia viime vuonna näkynyt. Maksumuuri.

ATL: Huono vuosi

"Kalle Euro kuvaa viime vuotta huonoksi. Hän arvioi, että jäsenistön liikevaihto on pudonnut 80 prosenttiin vuoden 2020 tasosta ja työttömänä on toistakymmentä prosenttia arkkitehdeistä.

Ongelmien taustalla on erityisesti hiljentynyt asuntorakentaminen. Lisäksi julkinen puoli sopeuttaa toimintojaan talouspaineiden alla. Datakeskusbuumi ei arkkitehtien tilannetta helpota, koska niissä on hyvin vähän arkkitehtisuunnittelua.

Osa toimistoista tekee erityisesti asuntosuunnittelua, ja niillä on ollut kaikkein vaikeinta. Erityisesti pienet toimistot ovat hyvin erikoistuneita. Isommat toimistot suunnittelevat kohteita laajalti, joten ne ovat selvinneet rakentamisen alhosta vähemmällä.

Euro arvioi, että arkkitehtitoimistojen tilanne paranee vähitellen ensi vuonna rakentamisen piristymisen siivittämänä. Hän näkee suunnittelijoille mahdollisuuksia esimerkiksi puurakentamisessa ja kiertotaloudessa.

Lisäksi hän uskoo, että jatkossa nähdään jonkin verran lisää yrityskauppoja. ”Kyllä meillä säilyy hyvä määrä itsenäisiäkin toimistoja. Kun rakentaminen tästä piristyy, markkinoille tulee uusiakin.”

Toimitusjohtaja Pekka Mäki sanoo, että moni rakennushanke Suomessa odottaa edelleen käynnistymistä esimerkiksi valitusprosessien tai keskeneräisen rahoituksen vuoksi.

ATL:n Kalle Euro kommentoi norjalaisessa Arkitektur -lehdessä pohjoismiasen yhteistyön merkityksellisyyttä arkkitehtitoi...
08/06/2026

ATL:n Kalle Euro kommentoi norjalaisessa Arkitektur -lehdessä pohjoismiasen yhteistyön merkityksellisyyttä arkkitehtitoimistoalalla. Haastattelu tehtiin vuosittaisen NPM-tapahtuman yhteydessä Oslossa.

Arkitektbedriftenes søsterorganisasjoner på besøk i Norge. Samlet front mot byråkratiet i Brussel var et av samtaleemnene. 

Vastoin yleistä luuloa arkkitehtuurikilpailu ei ole vain esteettinen työkalu – se tuo tutkitusti myös merkittäviä taloud...
04/06/2026

Vastoin yleistä luuloa arkkitehtuurikilpailu ei ole vain esteettinen työkalu – se tuo tutkitusti myös merkittäviä taloudellisia säästöjä.

Eurooppalaisten selvitysten mukaan kilpailujen kautta toteutetuissa hankkeissa voidaan säästää rakennuskustannuksissa jopa yli 18 prosenttia. Kun tilaaja valitsee parhaan ratkaisun kymmenien ehdotusten joukosta, materiaalit, tilankäyttö ja elinkaari optimoidaan alusta alkaen.

Kilpailujen arvo on myös siinä, että ne ovat perinteisesti synnyttäneet Suomeen uusia kärkitoimistoja sukupolvi toisensa jälkeen. Viime vuosina tästä ponnahduslaudasta on kuitenkin tullut nuorille ja pienille toimistoille liian vaikea: kilpailun jälkeinen byrokratia ja raskaat referenssivaatimukset sulkevat usein uudet kyvyt ulkopuolelle.

Meidän on pidettävä huolta siitä, että arkkitehtuurikilpailut säilyvät puhtaimpana laatuun perustuvana hankintamuotona, jossa ideat ratkaisevat – eivät toimiston liikevaihto tai koko.

Lue uusin bloggaukseni aiheesta ja tule mukaan keskusteluun! ⬇️

🔗 https://www.atl.fi/blogi/arkkitehtuurikilpailu-tuo-laadukasta-m***a-myos-taloudellista-rakentamista/

Julkaistu 3.6.2026   Arkkitehtuurikilpailut ovat perinteisesti tunnettu keino luoda korkealaatuista ja kestävää kulttuuriympäristöä. Viimeisimmät eurooppalaiset tutkimukset ja linjaukset kuitenkin osoittavat, että kilpailutus ei ole vain esteettinen tai tilaajan kustannushyötyyn kytkeytyv....

Arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille suunnatun kyselyn mukaan alan lomautukset ovat lähes puolittuneet puolessatoist...
02/06/2026

Arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille suunnatun kyselyn mukaan alan lomautukset ovat lähes puolittuneet puolessatoista vuodessa. Toipuminen on kuitenkin epätasaista: rekrytoinnit ovat vilkastuneet ja odotukset kääntyneet optimistisemmiksi, m***a vastavalmistuneiden työllistyminen on yhä vaikeaa ja asiantuntijoiden pitkäaikaistyöttömyys lisääntyy.

Suomen Arkkitehtiliitto SAFAn, ATL:n ja Suomen Maisema-arkkitehtiliitto MARKin toteuttamaan, arkkitehtialan suhdannekyselyyn tuli 286 vastausta, joista vajaa neljäsosa oli yrittäjiä ja loput palkansaajia. Vastaajista maisema-arkkitehteja oli yhteensä 50.

”Kyselyssä näkyy varovaisia merkkejä paremmasta, m***a arkkitehtitoimistojen todellisuus on etenkin asuntorakentamisessa edelleen poikkeuksellisen synkkä. Erityisen huolestuttavaa on pitkäaikaistyöttömyyden raju kasvu. Alan toipuminen vie aikaa, sillä tilauskannat eivät seuraa yleistä suhdannetta yhtä nopeasti”, ATL:n toiminnanjohtaja Kalle Euro arvioi.

Arkkitehdeille ja maisema-arkkitehdeille suunnatun kyselyn mukaan alan lomautukset ovat lähes puolittuneet puolessatoista vuodessa. Toipuminen on kuitenkin epätasaista: rekrytoinnit ovat vilkastuneet ja odotukset kääntyneet optimistisemmiksi, m***a vastavalmistuneiden työllistyminen on yhä vai...

ATL tukee Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja RIL ry:n vaatimusta ratkaista nopeasti Eu- ja ETA-alueen ulkopuolisten suunn...
24/04/2026

ATL tukee Suomen Arkkitehtiliitto SAFA:n ja RIL ry:n vaatimusta ratkaista nopeasti Eu- ja ETA-alueen ulkopuolisten suunnittelijoiden ammattikelpoisuuden jatkuminen vuoden 2027 alunkin jälkeen.

ATL yhtyy SAFAn ja RIL:n huoleen rakentamisen sääntelyn puutteista, jotka uhkaavat estää muissa kuin EU- tai ETA-maissa tutkintonsa suorittaneita arkkitehteja ja diplomi-insinöörejä jatkamasta vastuullisissa tehtävissään.

20/03/2026

Miten vihreä siirtymä kääntyy konkreettisiksi hankkeiksi arkkitehtuurin kentällä?

New European Bauhaus avaa arkkitehdeille uusia rahoitus- ja yhteistyömahdollisuuksia Euroopassa. Rahoitusinfossa 26.3. pureudutaan siihen, mitä NEB tarkoittaa käytännössä suomalaisille arkkitehtuurialan toimijoille ja miten EU-rahoitus voi tukea alan uudistumista ja kansainvälistymistä.

👉 Tervetuloa SAFAn, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfon ja Arkkitehtitoimistojen liitto ATL:n järjestämään webinaariin kuulemaan aiheesta lisää!

📆 Torstaina 26.3. klo 9–10
📌 Webinaari on avoin kaikille, ilmoittaudu mukaan: https://www.safa.fi/tapahtuma/new-european-bauhaus-rahoitusinfo-arkkitehtuurialalle/

Archinfo Finland ATL

Kasvu on arkkitehtitoimistolle mahdollisuus, m***a myös melkoinen palapeli!Miten skaalata toimintaa niin, että luovuus e...
11/03/2026

Kasvu on arkkitehtitoimistolle mahdollisuus, m***a myös melkoinen palapeli!

Miten skaalata toimintaa niin, että luovuus ei huku rakenteisiin? Uudessa blogikirjoituksessamme sukelletaan arkkitehtitoimistojen kasvun johtamiseen.

Teksti pohjautuu kirjoittajan tekemään diplomityöhön, jota ATL on ylpeänä ollut tukemassa. Tutkimus tarjoaa konkreettisia oppeja siitä, miten suomalaiset toimistot voivat kasvaa kestävästi ja hallitusti.

Poimintoja blogista:
✅ Luovan työn ja liiketoiminnan liitto.
✅ Rakenteiden merkitys kasvun mahdollistajana.
✅ Henkilöstön hyvinvointi muutoksessa.

Onko teidän toimistollanne pohdittu kasvun suuntaa tai hallintaa? Käy lukemassa ajatuksia herättävä teksti sivuiltamme!

Lue lisää täältä: https://www.atl.fi/blogi/arkkitehtitoimistojen-kasvun-johtaminen-on-tasapainottelua/

Suomalainen arkkitehtuuriala on keskellä merkittävää murrosta: meneillään on kasvun, fuusioiden ja yritysostojen aikakausi.

Laadukas arkkitehtuuri parantaa nuorten vointia ja helpottaa pääsyä mukaan yhteisöömme. Kunpa tämä yleistyisi julkisissa...
11/03/2026

Laadukas arkkitehtuuri parantaa nuorten vointia ja helpottaa pääsyä mukaan yhteisöömme. Kunpa tämä yleistyisi julkisissa hankinnoissa!

Koulukotilasten kuntoutuminen on vaikeutunut viime vuosina. Pietarsaareen rakentui ensimmäinen valtion koulukoti, jossa ympäristö nähdään osana kuntouttamista.

Mercosur-viivästys tarjoaa suomalaiselle puurakentamiselle arvokasta valmistautumisaikaa, kirjoittaa Niina Fu.EU:n jäsen...
30/01/2026

Mercosur-viivästys tarjoaa suomalaiselle puurakentamiselle arvokasta valmistautumisaikaa, kirjoittaa Niina Fu.

EU:n jäsenmaat pääsivät sopuun Etelä-Amerikan talousmahtien kanssa solmittavasta
kauppasopimuksesta. Sopimus avaa Brasilian, Argentiinan, Paraguayn ja Uruguayn pitkään suojatut
markkinat ja poistaa tullit asteittain jopa noin 90 % tuotteista.
Yli 270 milj. ihmisen markkina-alue avaa suomalaisille yrityksille pääsyn laajoille Etelä-Amerikan markkinoille sekä luo uusia mahdollisuuksia myös rakentamisessa, kaupunkikehityksessä ja osaamisvetoisissa palveluissa.

Vaikka sopimuksen eteneminen viivästyy, ei viivästys pysäytä kehitystä, vaan antaa arkkitehtitoimistoille aikaa rakentaa suhteita ja asemoitua Etelä-Amerikan markkinoille ennen sopimuksen voimaantuloa.

Suomalainen osaaminen näkyy jo käytännössä. Esim. suunnittelevat yhdessä chileläisen Archiplanin kanssa kestävää, puista yksityiskoulua Pohjois-Chileen, ja ovat mukana myös Perun opetusministeriön laajassa koulurakentamisohjelmassa. Myös muita suomalaisia arkkitehtitoimistoja on saanut ensimmäisiä toimeksiantoja alueelta.

Nyt kannattaa toimia, jos kansainvälistyminen yhtään kiinnostaa!

LUE koko juttu blogistamme, linkki biossa.

Osoite

Hämeentie 19
Helsinki
00500

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita ATL :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa