KIRAHub

KIRAHub KIRAHub vauhdittaa rakennetun ympäristön kestävää digitalisaatiota.

Toimimme läpinäkyvänä alustana keskustelulle, jonka tähtäimessä on digitalisaation valjastaminen kokonaisvaltaisesti kestävämmän rakennetun ympäristön avuksi. Kestävä digitalisaatio mittaa toimenpiteidensä vaikuttavuutta kokonaisuutena inhimillisen, ekologisen ja taloudellisen potentiaalin avulla. Tarvitsemme yhteisen vision, mittarit, alustat ja informaation, jotta voimme saavuttaa yhteisen raken

netun ympäristön tulevaisuuden. Digitalisaatio ei ole itseisarvo, vaan tapa saavuttaa yhteiskunnan tavoitteet tehokkaammin ja älykkäämmin yhdessä. Mahdollisuuksia on monia ja niitä syntyy jatkuvasti uusia, me haluamme tuoda ne helposti koko toimialan saataville ja luoda innostavan tekemisen flown. Yhdessä kasvatamme keskusteluiden mittakaavaa, tuomme niihin moniäänisyyden ja yhteiset tavoitteet mukaan, edesautamme niistä syntyvien ideoiden jalostamista ja tuotteistamista, sekä jaamme niistä jalostuvat opit koko toimialan käyttöön myös kansainvälisesti. Keräämme yhteen ja kehitämme myös itse tarvittavia alustoja toimialan kestävän digitalisoitumisen vauhdittamiseksi. Jo toimivia alustojamme ovat URBAN3-ekosysteemitila, kansainvälinen WDBE-konferenssi, kaikille avoin keskustelufoorumi KIRAHVI, pilottivaiheessa oleva ja toimialan digitaalisten ratkaisujen vaikuttavuutta mittaava “Mahdollistavien ratkaisujen Atlas”, sekä tietysti kaikki aktiiviset viestintäkanavamme. Uskomme, että KIRA-alan kestävä digitalisaatio on mahdollisuus kaivatun systeemisen muutoksen luonnolliselle toteuttamiselle ja sen kansainväliselle tuotteistamiselle - tämä tehdään yhdessä. Haluamme läpinäkyvöittää tarinaa maailman onnellisimpien ihmisten taustalla, joka on kokonaisuus yhteen kietoutuvia katkelmia, joiden tapahtumapaikkana on rakennettu ympäristömme. Ylpeästi nostamme näitä tarinoita ja niiden tekijöitä esiin, yhdistämme niitä toisiinsa ja kerromme niitä eteenpäin. Tule kanssamme tekemään Suomesta rakennetun ympäristön kestävän digitalisaation edelläkävijä!

05/06/2026



29/05/2026

Tänä perjantaina KIRAHubin -studioon saapuu Vastuu Groupin toimitusjohtaja Pekka Vanne.

Yritysten vastuullisuudesta puhutaan usein raportteina, velvoitteina ja vaatimustenmukaisuutena. Asiaa voidaan tarkastella myös liiketoimintalähtöisesti kysymällä, voiko yritys olla tulevaisuudessa kilpailukykyinen, jos se ei pysty osoittamaan oman toimintansa ja toimitusketjunsa luotettavuutta?

Keskustelemme Pekan kanssa siitä, miten aito vastuullisuus muuttuu kilpailueduksi, miksi läpinäkyvyys korostuu KIRA-alan pitkissä alihankintaketjuissa ja miten data sekä digitaaliset palvelut voivat tehdä vastuullisesta toiminnasta helpompaa arjessa.

Lisäksi kuulemme Vastuu Groupin tuoreesta palvelu-uudistuksesta ja siitä, millaisia uusia työkaluja yrityksille on tarjolla.

Livelähetys tuttuun tapaan perjantaina klo 9:30!

22/05/2026



15/05/2026



08/05/2026

Tänä perjantaina -studioon saapuu VacuumWood.Tech perustaja Pasi Herranen. Keskustelemme Pasin kanssa innovatiivisesta puurakentamisesta ja siitä, miten Pasi ja VacuumWood.Tech vievät alaa eteenpäin pienempien päästöjen, yhteisöllisten asumisratkaisujen sekä tehokkaan kuivaamisen kautta.

Nähdään linjoilla perjantaina!

☀️ Tampereen yliopiston tutkijat kehittävät uudistavaa rakentamista vastauksena ilmastonmuutokseen. Tavoitteena on raken...
23/02/2026

☀️ Tampereen yliopiston tutkijat kehittävät uudistavaa rakentamista vastauksena ilmastonmuutokseen. Tavoitteena on rakentaa tavalla, joka tukee luonnon elpymistä ja vahvistaa sekä ekosysteemejä että yhteisöjä.

🤝 Työpajojen ja yhteistyön kautta syntyy käytännön ratkaisuja, joita alan toimijat voivat hyödyntää omassa työssään. Avoin tutkimus ja kumppanuus vievät ilmastoratkaisuja eteenpäin.

👀 Jos ekologinen suunnittelu ja rakentaminen kiinnostavat, tätä työtä kannattaa seurata.

👉 Lue lisää: https://www.tuni.fi/fi/ajankohtaista/tutkijat-hakevat-ratkaisuja-ilmastonmuutoksen-haasteisiin-luontoa-elvyttavasta

😍 KIRAHubin alati kasvava yhteistyöjäsenverkosto on saanut uutta jäsentä.Tervetuloa mukaan: ❤️ Elevolt❤️ Pohjois-Suomen ...
11/02/2026

😍 KIRAHubin alati kasvava yhteistyöjäsenverkosto on saanut uutta jäsentä.

Tervetuloa mukaan:

❤️ Elevolt

❤️ Pohjois-Suomen rakennusklusteri | Arctic Construction Cluster

❤️ VILPE

Yhteistyöjäsenverkostomme on kira-alan innovaatiohubin toiminnan keskipisteessä. Uusien yhteyksien luominen ja siiloton yhteistyö vie koko alaa eteenpäin. Mukaan ovat tervetulleita kaikki kiinteistö- ja rakennusalan kestävää digitalisaatiota eteenpäin vievät kaikenkokoiset toimijat ja tekijät.

Osoite

LapinlahdenKatu 16
Helsinki
00180

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita KIRAHub :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti KIRAHub :lle:

Jaa