Työväen Sivistysliitto TSL ry

Työväen Sivistysliitto TSL ry Työväen Sivistysliitto TSL on työväenliikkeen arvopohjaan sitoutunut järjestöjen oppilaitos, joka rohkaisee ihmisiä vaikuttamiseen yhteiskunnassa.

Työväen Sivistysliitto on työväenliikkeen arvopohjaan sitoutunut jäsentensä valtakunnallinen yhteenliittymä, jonka perustehtävänä on edistää sivistyksellistä tasa-arvoa, yhteiskunnallista aktiivisuutta, aikuisten oppimista ja kulttuuriharrastuksia sekä kansainvälistä sivistyksellistä yhteistyötä ja kulttuurista moninaisuutta. TSL on vapaan sivistystyön järjestö, jonka perustehtävänä on edistää dem

okratiaa, yhteiskunnallista ja sivistyksellistä tasa-arvoa sekä suvaitsevaisuutta yhteistyössä jäsenjärjestöjensä ja yhteistyökumppaniensa kanssa. Työväen Sivistysliitolla on 30 jäsenjärjestöä: SAK:laisia ammattiliittoja, SDP sisarjärjestöineen sekä kulttuuri- ja sosiaalialan järjestöjä. TSL ylläpitää opintokeskusta, joka on vapaan sivistystyön lain alainen aikuisoppilaitos ja jolla on toimintaa eri puolilla maata. TSL:n koulutustapahtumissa on vuosittain noin 60 000 osallistujaa. Työväen Sivistysliitto TSL perustettiin vuonna 1919. Yli sadan vuoden ajan TSL on kehittänyt toimintaansa monipuoliseksi aikuiskoulutusjärjestöksi. Vuosikymmenten aikana TSL ja siinä vaikuttaneet henkilöt ovat jättäneet kädenjäljen suomalaiseen yhteiskuntaan ja sen rakenteisiin. Liiton puheenjohtajana toimii toimialajohtaja Niina Malm ja pääsihteerinä Katri Söder.

Miten musiikki voi vaikuttaa – ja miten siitä puhutaan? Työväen Sivistysliiton Harmonia-tilaisuus tuo yhteen keskustelun...
17/06/2026

Miten musiikki voi vaikuttaa – ja miten siitä puhutaan? Työväen Sivistysliiton Harmonia-tilaisuus tuo yhteen keskustelun ja live-musiikin Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella perjantaina 24.7. klo 19.00 alkaen.

Illassa juhlistetaan Juurakko-yhtyeen 15-vuotista taivalta yhteiskeikalla Palefacen kanssa. Luvassa on ainutlaatuinen yhdistelmä bluesia ja räppiä vahvoine harmonioineen ja kantaaottavine teksteineen.

Illan avaa Pimu, jonka musiikki liikkuu orgaanisen popin, bluesin ja soulin rajapinnoilla.

Tapahtuma on maksuton.

https://www.tsl.fi/ajankohtaista/harmonia-keskustelua-taajuuksista-ja-vaikuttamisesta.html

Työväen Musiikkitapahtuma ry

Työväen Sivistysliitto järjestää Työväen Musiikkitapahtumassa 24.7. Harmonia-tilaisuuden, jossa yhteiskunnallinen keskustelu ja musiikki kohtaavat, avaten ovia osallistavuudelle ja vaikuttamiselle.

17/06/2026

Kevään Laulu ottaa kantaa -työpajassa tehdyt yhteiskunnalliset laulut kuullaan ensikertaa lauantaina 25.7. klo 19.30–21.00 maksuttomalla Sananvapauden lavalla Työväen Musiikkitapahtumassa Valkeakoskella. Tapahtuma juhlistaa myös Laulu ottaa kantaa -verkoston 10-vuotista toimintaa.

Ensiesityksenä kuultavat kappaleet käsittelevät muun muassa eläinten oikeuksia, hallituksen leikkauksia, yhteiskunnallisia ja globaaleja kriisejä sekä eriarvoisuutta. Ajankohtaisiin aiheisiin linkittyvät laulut tuovat esiin myös rohkeutta, empatiaa, ekososiaalista ja ylilajista näkökulmaa, muutosvoimaa ja inhimillistä läsnäoloa.

Sananvapauden lavalla nähdään kahdeksan erilaista esitystä eri musiikkigenreistä. Keikan juontaa työpajan artistiohjaaja ja kuplettipoppari Jukka Takalo, joka esittää tapahtumassa myös omaa tuotantoaan.

Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja:
https://lauluottaakantaa.fi/
https://www.musarit.fi/artistit/laulu-ottaa-kantaa-2/

KSL-opintokeskus
Työväen Sivistysliitto TSL ry
Työväen Musiikkitapahtuma ry

Järjestön hallitusosaaja (JHO) -koulutus antaa näkökulmia järjestöjen hallitustyöskentelyyn sekä työkaluja vuorovaikutte...
12/06/2026

Järjestön hallitusosaaja (JHO) -koulutus antaa näkökulmia järjestöjen hallitustyöskentelyyn sekä työkaluja vuorovaikutteiseen ja tulevaisuuteen katsovaan järjestöjohtamiseen.

Seuraava Järjestön hallitusosaaja -koulutus järjestetään 26.9.–28.10.2026. Viimeinen ilmoittautumispäivä on keskiviikkona 9.9.2026.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan ➡️

Oletko sinä seuraava Järjestön hallitusosaaja? JHO-koulutus antaa hyvät eväät järjestön hallitustyöhön. Tule mukaan syyskuussa 2026 alkavaan Järjestön hallitusosaaja -koulutukseen!

Laulu ottaa kantaa ‑verkosto juhlii kymmenenvuotista taivaltaan Helsingin Duunarimuseon sisäpihalla 12.6. klo 14-16. Luv...
09/06/2026

Laulu ottaa kantaa ‑verkosto juhlii kymmenenvuotista taivaltaan Helsingin Duunarimuseon sisäpihalla 12.6. klo 14-16. Luvassa on esityksiä, puheenvuoroja ja keskusteluja kantaaottavan laulun historiasta ja nykypäivästä.

Tapahtumassa esiintyvät Jukka Takalo, Nanna Louhela, Alecsanteri, Miika Leivo, Mikko Perkoila ja Uuna. Kuulemme kantaaottavia lauluja vuosien varrelta luontokadosta, ulkonäköpaineista, riippuvuuksista ja työttömyydestä. Paneelikeskustelussa kuullaan näkemyksiä kantaaottavan laulun historiasta ja nykyajan toiminnasta.

Laulu ottaa kantaa –tapahtumassa juhlistetaan myös Timo “Tipi” Tuovisen tuoreen Suomalainen työväenlaulu – Arkkiveisaajien ja mölyköörien aika –kirjan julkaisua. Kirja jatkaa Tuovisen kisällilaulujen historiateoksien sarjaa. Julkaisutilaisuudessa kuullaan kirjan lauluja GeriaTrion esittäminä.

Perustamisestaan lähtien Laulu ottaa kantaa -toimintaa on ohjannut halu edistää demokratiaa, tasa‑arvoa, rauhaa, yhdenvertaisuutta ja kestävää kehitystä musiikin ja musiikkiin liittyvien julkaisujen kautta. Verkosto on vuosikymmenen ajan yhdistänyt lauluntekijöitä, muusikoita, tutkijoita ja kantaaottavan laulun historiasta ja nykypäivästä kiinnostuneita ihmisiä eri puolilta Suomea.

Lue lisää osoitteesta https://lauluottaakantaa.fi/!

TSL arpoi SDP:n puoluekokouksessa liput Työväen Musiikkitapahtumaan. Arvonta on nyt suoritettu, ja voittajalle on ilmoit...
09/06/2026

TSL arpoi SDP:n puoluekokouksessa liput Työväen Musiikkitapahtumaan. Arvonta on nyt suoritettu, ja voittajalle on ilmoitettu henkilökohtaisesti. Onnittelut! 🥳

TSL on mukana Työväen Musiikkitapahtumassa:
24.7. Harmonia - Keskustelua taajuuksista ja vaikuttamisesta https://www.musarit.fi/artistit/harmonia-keskustelua-taajuuksista-ja-vaikuttamisesta/
25.7. Laulu ottaa kantaa https://www.musarit.fi/artistit/laulu-ottaa-kantaa-2/

Työväen Musiikkitapahtuma ry
Laulu ottaa kantaa

TSL:n kuratoimassa tapahtumassa musiikki ja yhteiskunnallinen keskustelu kohtaavat. Lavalla nähdään bluesia ja räppiä yhdistelevä Juurakko feat. Paleface. Tilaisuuden avaa orgaanista poppia bluesin ja soulin sävyillä esittävä Pimu.

05/06/2026

Osaatko puhua ja kirjoittaa suomea noin tasolla A2?
Hae TSL:n ilmaiselle etäkurssille!

Työelämän suomea (A2, aamu)

💃naisille
🗓️3.8.–24.9.2026
⌚ma klo 10.30–12.00 ja to klo 9.30–12.00
📌etänä (Zoom)

Kurssilla harjoittelet suomea, jota tarvitset työssä ja työnhaussa.
Kurssi on vain naisille ja se on ilmainen.

Kurssi sopii sinulle erityisen hyvin, jos sinä työskentelet tai haluat työskennellä palvelualalla tai sosiaali- ja terveysalalla.

Vuonna 2016 käynnistynyt Laulu ottaa kantaa ‑verkosto juhlii kymmenenvuotista taivaltaan piknik-hengessä Helsingin Duuna...
28/05/2026

Vuonna 2016 käynnistynyt Laulu ottaa kantaa ‑verkosto juhlii kymmenenvuotista taivaltaan piknik-hengessä Helsingin Duunarimuseon sisäpihalla 12.6. klo 14-16. Luvassa on esityksiä, puheenvuoroja ja keskusteluja kantaaottavan laulun historiasta ja nykypäivästä.

Lämpimästi tervetuloa!

Lue lisää: https://www.tsl.fi/ajankohtaista/laulu-ottaa-kantaa-duunarimuseolla-helsinki-paivana.html

Laulu ottaa kantaa Duunarimuseolla Helsinki-päivänä 🎼

Vuonna 2016 käynnistynyt Laulu ottaa kantaa ‑verkosto juhlii kymmenenvuotista taivaltaan piknik-hengessä Helsingin Duunarimuseon sisäpihalla 12.6. klo 14-16. Luvassa on esityksiä, puheenvuoroja ja keskusteluja kantaaottavan laulun historiasta ja nykypäivästä.

Tervetuloa juhlistamaan Laulu ottaa kantaa -verkoston 10-vuotista taivalta pohtien, miten musiikki voisi ravistella yhteiskuntaa tänään!

Lisätiedot: https://lauluottaakantaa.fi/ajankohtaista/laulu-ottaa-kantaa-tayttaa-10-vuotta-juhlat-duunarimuseolla-12-6-2026/

KSL-opintokeskus
Työväen Sivistysliitto TSL
Laulu ottaa kantaa Duunarimuseolla Helsinki-päivänä
Helsingin kaupunginmuseo

Kuinka kestävä tulevaisuus näkyy arjen valinnoissa, toimintatavoissa ja osaamisen kehittämisessä työpaikoilla? Kuinka ra...
27/05/2026

Kuinka kestävä tulevaisuus näkyy arjen valinnoissa, toimintatavoissa ja osaamisen kehittämisessä työpaikoilla? Kuinka rakennetaan toimivia koulutuksia kestävyysosaamisen vahvistamiseksi? Näitä kysymyksiä pohditaan TSL-blogissa.

Sustain_Ability on eurooppalainen Erasmus+ -kehittämishanke, jossa rakennetaan käytännöllisiä koulutusratkaisuja tukemaan kestävän kehityksen osaamista työelämässä. Hankkeessa kehitetään kouluttajille ja työyhteisöille sisältöjä, menetelmiä ja oppimisen välineitä, joiden avulla kestävyyttä voidaan viedä osaksi työpaikkojen arkea, osaamisen kehittämistä ja tulevaisuuden toimintatapoja.

Lue blogi ➡️

https://www.tsl.fi/ajankohtaista/sustain_ability-kestavyysosaamista-tyopaikoille.html

🌺 Terveisiä Tampereelta! SDP:n puoluekokouksen ensimmäinen päivä takana. Järjestötorilla on tänään muun muassa keskustel...
23/05/2026

🌺 Terveisiä Tampereelta! SDP:n puoluekokouksen ensimmäinen päivä takana. Järjestötorilla on tänään muun muassa keskusteltu sivistyksen merkityksestä, jaettu todistukset Tulevaisuuden vaikuttajille sekä nautittu keväästä.🌸🎓🤝 Huomenna jatketaan!

Osoite

SiltasaarenKatu 18/20 A
Helsinki
00530

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Työväen Sivistysliitto TSL ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa