Perinneleikit ry

Perinneleikit ry Liikkuakseen ei tarvitse aina urheilla tai kilpailla – leikkien liikkuu huomaamatta! Täyttäen täten osan liikuntapiirakkaa tuoden samalla hymyn huulille.

Olemme vuodesta 2009 toiminut yhdistys, jonka tavoitteena on ylläpitää ja elvyttää perinneleikkiajatusta osana nykyajan lasten ja perheiden arkea – toivoen Kirkonrotan, Purkkiksen ja Tervapadan vauhdittavan mahdollisimman monen pihapiirin leikkihetkiä! Tavoitteenamme on, että lapset ja perheet kokoontuisivat leikkimään perinteisiä leikkejä osana mukavaa vapaa-ajan yhdessäoloa. Uskomme perinteisten

leikkien tarjoavan loistavan vapaa-ajan aktiivisen vaihtoehdon tietokoneen liialliselle ”hupikäytölle”. Uskomme, että liikkuakseen ei tarvitse aina urheilla tai kilpailla – leikkien liikkuu huomaamatta! Toimintamme pääpaino on leikitys erilaisissa tapahtumissa. Toteutamme leikityksiä eri yhteistyötahojen kanssa, joista muutamia muun muassa Helsingin, Espoon, Vantaan, Tuusulan ja Keravan kaupungit. Koemme, että pääsemme näin ruohonjuuritasolla edistämään perinneleikkituntemusta sekä edistämään tärkeää sosiaalista hyötyliikuntaa lasten ja kaikkien lastenmielisten keskuudessa. Tavoitteenamme on luoda leikkikokemuksen kautta ennen kaikkea iloa, innostusta sekä monia punaisia poskipäitä!

Perinneleikit toivottaa Hyvää Vappua 🎈
01/05/2026

Perinneleikit toivottaa Hyvää Vappua 🎈

07/04/2026
Saimme suruviestin, joka pysäytti meidät kaikki. Pitkäaikainen työtoverimme on poissa yllättäen, liian varhain.Hän oli t...
25/03/2026

Saimme suruviestin, joka pysäytti meidät kaikki. Pitkäaikainen työtoverimme on poissa yllättäen, liian varhain.

Hän oli tärkeä osa yhteisöämme – ihminen, jonka läsnäolo tuntui arjessa ja juhlassa. Hänen työnsä jälki näkyy siinä, mitä teemme ja miten teemme sen. Hän toi mukanaan lämpöä, iloa ja yhteenkuuluvuutta, jota ei voi korvata.

Muistamme hänet arvostettuna kollegana, luotettavana tekijänä ja ihmisenä, jonka kanssa oli hyvä olla. Hänen panoksensa elää edelleen yhteisössämme, muistoissa ja perinteissä, joita vaalimme.

Kaipaus on suuri, m***a kiitollisuus yhteisestä ajasta vielä suurempi.

Lepää rauhassa.

"Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen... tiesi varmasti myös, että leikki pitää mielen virkeänä! 🧙‍♂️💫Hyvää Kaleva...
28/02/2026

"Vaka vanha Väinämöinen, tietäjä iänikuinen... tiesi varmasti myös, että leikki pitää mielen virkeänä! 🧙‍♂️💫
Hyvää Kalevalan päivää! Tänään juhlitaan suomalaista kulttuuria – ja mikäpä olisi sen suomalaisempaa kuin kunnon pihaleikit. Nykäise kaveria hihasta ja lähde ulos kokeilemaan vaikkapa tervapataa tai peiliä kansallispäivän kunniaksi.

Iloa, vauhtia ja liikettä viikonloppuun!
27/02/2026

Iloa, vauhtia ja liikettä viikonloppuun!

Perinneleikit ry toivoo viikonlopun tuovan mukanaan ilon tunteita. Mitä sinä toivot?
20/02/2026

Perinneleikit ry toivoo viikonlopun tuovan mukanaan ilon tunteita. Mitä sinä toivot?

🌟 Leikin iloa ja mahtavaa palautetta! 🌟Olemme saaneet upean positiivisen vastaanoton "Pallo vai naru?" -leikkikirjaselle...
27/01/2026

🌟 Leikin iloa ja mahtavaa palautetta! 🌟
Olemme saaneet upean positiivisen vastaanoton "Pallo vai naru?" -leikkikirjasellemme! 😍
Palaute niin yritysasiakkailta (lahjoittajilta) kuin kouluiltakin on ollut liikuttavan positiivista. On ollut ilo huomata, kuinka tärkeänä leikki ja liikkuminen edelleen koetaan.
Kiitos jokaisesta viestistä ja kiitos kaikille yrityksille, jotka ovat mahdollistaneet näiden kirjasten pääsemisen lasten käsiin! 🙏
Me Perinneleikit ry:ssä jatkamme työtämme suomalaisen leikkikulttuurin edistämiseksi. Pysykää kuulolla!

Perinneleikit toivottaa hyvää Lapsen oikeuksien päivää.
20/11/2025

Perinneleikit toivottaa hyvää Lapsen oikeuksien päivää.

Hyvää lapsen oikeuksien päivää🥳

Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20. marraskuuta, sillä YK hyväksyi lapsen oikeuksien sopimuksen 20.11.1989. Lapsen oikeuksien sopimus on maailmanlaajuisesti tärkein asiakirja lasten oikeuksien turvaamisessa 📜

Sen tarkoitus on varmistaa, että jokaisella lapsella on:
💛Oikeus elämään, terveyteen ja koulutukseen
💛Oikeus suojeluun väkivallalta ja hyväksikäytöltä
💛Oikeus tulla kuulluksi ja vaikuttaa omaa elämäänsä koskevissa asioissa

Lapsen oikeuksien päivä on virallinen liputuspäivä, jotta lasten oikeudet näkyisivät ja niistä keskusteltaisiin laajasti. Liputuspäivä symboloi lasten oikeuksien merkitystä yhteiskunnassa – jokaisella lapsella on oikeus kuulua ja tulla kuulluksi!

📢 Kun lapsi saa osallistua ja vaikuttaa, kokee hän myös olevansa arvokas osa yhteisöä. Kuuntele lapsia, kysy heidän mielipiteitään ja anna heille tilaa vaikuttaa. Lasten ja nuorten on oltava mukana, kun heidän tulevaisuuttaan rakennetaan‼️

Liputtamalla Lapsen oikeuksien päivänä voit ilmaista tukesi lasten hyvinvoinnin edistämiseen sekä lapsiin liittyvien kysymysten ratkaisemiseen 🇫🇮

Uusi Piirileikkikalenteri 2026 on nyt täällä!!!  Kalenteri sisältää 12 leikkiä ja normaalin kalenterinäkymän. Hyvää leik...
07/11/2025

Uusi Piirileikkikalenteri 2026 on nyt täällä!!! Kalenteri sisältää 12 leikkiä ja normaalin kalenterinäkymän. Hyvää leikkisää vuotta 2026.

Osoite

FredrikinKatu 61 A
Helsinki
00100

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Perinneleikit ry :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Perinneleikit ry :lle:

Jaa