Kauneimmat Joululaulut

Kauneimmat Joululaulut Kauneimmat Joululaulut tekee hyvää! Tänä vuonna Kauneimmat joululaulut soivat syrjäytymisvaarassa oleville nuorille.

Kauneimmat joululaulut on muutakin kuin jouluinen yhteislaulutilaisuus – se on mahdollisuus jakaa joulurauhaa kaukana asuvalle lähimmäiselle. Voit lahjoittaa myös netissä: www.kauneimmatjoululaulut.fi

Viime joulun Kauneimpien Joululaulujen keräystulos oli parempi kuin edellisenä vuonna. Suuri kiitos kaikille osallistune...
09/02/2026

Viime joulun Kauneimpien Joululaulujen keräystulos oli parempi kuin edellisenä vuonna. Suuri kiitos kaikille osallistuneille!❤️

”Perinteet luovat meille turvaa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta, ja samalla ihmiset haluavat tehdä hyvää lähimmäisille. Se näkyi konkreettisesti myös tällä kertaa", sanoo Lähetysseuran varainhankinnan päällikkö Hanna Kalanne.

Kerätyillä varoilla parannetaan muun muassa lasten ja äitien terveyttä, autetaan perheitä saamaan ravintoa ja puhdasta vettä sekä parantamaan toimeentuloa.

Lue lisää artikkelista.

Viime jouluna Kauneimpien Joululaulujen keräystulos oli yhteensä 961 536 euroa. Tulos oli parempi kuin edellisenä vuonna.

🥁Rumpujen pärinää! Kauneimman Joululaulun äänestys on päättynyt, ja tulokset ovat nyt selvillä.Tuttuun tapaan kärkikolmi...
13/01/2026

🥁Rumpujen pärinää! Kauneimman Joululaulun äänestys on päättynyt, ja tulokset ovat nyt selvillä.

Tuttuun tapaan kärkikolmikossa olivat tänäkin vuonna Varpunen jouluaamuna, Taivas sylissäni sekä Sydämeeni joulun teen. Varpunen jouluaamuna voitti äänestyksen, m***a sai vain 18 ääntä enemmän kuin toiseksi tullut Taivas sylissäni. Rakastettu klassikko Sydämeeni joulun teen pysyi myös selkeästi kärjessä ja keräsi yli 2000 ääntä enemmän kuin neljänneksi tullut laulu Maa on niin kaunis.

❤️Kiitos kaikille äänestäneille. S-ryhmän lahjakorttien voittajat arvotaan tämän viikon aikana ja heille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

❤️Lämmin kiitos siitä, että olit mukana Kauneimpien Joululaulujen matkassa! Yhdessä laulaen autoimme jälleen maailman la...
31/12/2025

❤️Lämmin kiitos siitä, että olit mukana Kauneimpien Joululaulujen matkassa! Yhdessä laulaen autoimme jälleen maailman lapsia ja heidän perheitään. Tästä on hyvä jatkaa vuoteen 2026.

Toivottavasti sait kauttamme joulufiilistä, rauhaa ja laulamisen iloa. Kauneimpia Joululauluja lauletaan joillakin paikkakunnilla vielä loppiaiseen saakka.

✨Uusi vuosi, uudet kujeet. Pysy kuulolla!

Tänäkin jouluna Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lasten hyväksi. Osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -keräykseen...
26/12/2025

Tänäkin jouluna Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lasten hyväksi. Osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -keräykseen, annat maailman lapsille mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen, hoivaan ja huolenpitoon. Kiitos, että olet mukana!

👉 Tee lahjoitus verkkosivuillamme kauneimmatjoululaulut.fi
👉 Tai lähetä tekstiviesti JOULU24 numeroon 16155 (viestin hinta 24 €).
👉 Voit myös lahjoittaa haluamasi summan MobilePaylla numeroon 61408.

Keräyslupa: RA/2020/1538

Juuri nyt lapsiperheet maailmalla kamppailevat äärimmäisen köyhyyden mukanaan tuomien vaikeuksien kanssa. Perheiden toimeentulo on uhattuna, ja liian moni la...

❤️Hyvää joulua kaikille!Turussa on tänään perinteisesti julistettu joulurauha, joka muistuttaa meitä pysähtymään kiireen...
24/12/2025

❤️Hyvää joulua kaikille!

Turussa on tänään perinteisesti julistettu joulurauha, joka muistuttaa meitä pysähtymään kiireen keskellä ja antamaan tilaa rauhalle sekä yhdessäololle.

Myös Kauneimmat Joululaulut kertovat siitä, mikä on tärkeintä: rauha, rakkaus ja välittäminen. Kauneimmat Joululaulut soivat monella paikkakunnalla vielä joulunpyhinäkin. Kiitos, että olet mukana tuomassa toivoa maailmaan.

✨Toivotamme teille kaikille iloista ja lämmintä joulua.

Tänäkin jouluna Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lasten hyväksi. Osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -keräykseen...
23/12/2025

Tänäkin jouluna Kauneimmat Joululaulut soivat maailman lasten hyväksi. Osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -keräykseen, annat Preawn ja Prarwn kaltaisille lapsille mahdollisuuden turvalliseen lapsuuteen. Kiitos, että olet mukana!

👉 Tee lahjoitus verkkosivuillamme kauneimmatjoululaulut.fi
👉 Tai lähetä tekstiviesti JOULU24 numeroon 16155 (viestin hinta 24 €).
👉 Voit myös lahjoittaa haluamasi summan MobilePaylla numeroon 61408.

Keräyslupa: RA/2020/1538

Thaimaa on maa, jossa ihmisoikeudet eivät toteudu yhdenvertaisesti. Syrjäseuduilla asuvien ihmisten elämää vaikeuttavat köyhyyden lisäksi muun muassa heikot ...

⭐Mitä jos tänä jouluna pysähtyisit hetkeksi ja suuntaisit katseesi kohti tähtitaivasta. Kirkkaalla yötaivaalla voit nähd...
23/12/2025

⭐Mitä jos tänä jouluna pysähtyisit hetkeksi ja suuntaisit katseesi kohti tähtitaivasta. Kirkkaalla yötaivaalla voit nähdä tähtien tuikkeen, ja jos olet onnekas, jopa tähdenlennon.

Kuka meistä ei olisi laulanut tai kuullut laulua “Tuiki, tuiki tähtönen”? Tämän kehtolaulunakin tunnetun kappaleen löydät tämän vuoden Kauneimmat Joululaulut –vihon lasten osiosta, josta löytyy sekä tunnettuja että hieman uudempia lasten suosikkilauluja.

Laulu on alun perin ranskalainen kansansävelmä, ja sen on suomentanut Maisa Krokfors.

Kauneimmat Joululaulut tekee tänäkin vuonna yhteistyötä Lastenkirkon kanssa. Lue lisää ja katso “Tuiki, tuiki tähtönen” -laulusta tehty video Lasten Kirkon sivuilta: lastenkirkko.fi. Sieltä löydät myös erilaisia tehtäviä ja puuhaa lapsille.

🎵Viikon Joululaulu: Maa on niin kaunisTanskalainen kirkkoherra Ferdinand Fenger ihastui 1850-luvulla saksalaiseen lähety...
22/12/2025

🎵Viikon Joululaulu: Maa on niin kaunis

Tanskalainen kirkkoherra Ferdinand Fenger ihastui 1850-luvulla saksalaiseen lähetyslauluun, etenkin sen sävelmään. Fenger sai tietää, että sävelmä oli vanha pyhiinvaeltajien hymni 1200-luvulta. Hän pyysi hyvää ystäväänsä, lehtori B. S. Ingemannia kirjoittamaan lauluun uudet sanat. “Maa on niin kaunis” kuvastaa koko ihmiskuntaa matkalla kohti paratiisia.

Tämä tanskalainen ja Hilja Haahden suomentama joululaulu on otettu suomenkieliseen virsikirjaan.

Kappaleen löydät myös vuoden 2025 Kauneimmat Joululaulut –vihosta.

Suomen Lähetysseura

20/12/2025

✨Espoon Kauneimmat Joululaulut -megatapahtuma lähestyy!

Virittäydy joulutunnelmaan kotisohvaltasi.

👉Yle välittää tapahtuman TV 1 -kanavalta ja Yle Areenassa 23.12. klo 19 alkaen sekä taltioi sen Yle Areenaan, missä se tulee olemaan katsottavissa 6.1.2026 saakka. Lähetyksen kesto on noin 1 h 30 min.

✨Tiesitkö, että 44 740 ihmistä sai hätäapua Lähetysseuran tuella vuonna 2024? Heistä 19 882 oli lapsia.Pursatin alueen k...
18/12/2025

✨Tiesitkö, että 44 740 ihmistä sai hätäapua Lähetysseuran tuella vuonna 2024? Heistä 19 882 oli lapsia.

Pursatin alueen kylässä Luoteis-Kambodžassa alkuvuoden rajut tulvat romahduttivat kouluun johtavan sillan. Lähetysseuran tuen avulla kyläläiset onnistuivat rakentamaan uuden sillan sortuneen tilalle.

Lue koko artikkeli osoitteessa kauneimmatjoululaulut.fi/tarinoita

18/12/2025

Joulutervehdys Senegalista

⭐️Tähti voi olla hankala kuvio, m***a usein se on yksi ensimmäisistä muodoista, mitä lapsi oppii tunnistamaan ja piirtäm...
16/12/2025

⭐️Tähti voi olla hankala kuvio, m***a usein se on yksi ensimmäisistä muodoista, mitä lapsi oppii tunnistamaan ja piirtämään. Muistatko, milloin sinä piirsit ensimmäisen tähden?

Hanna Aution sanoittama ja säveltämä “Piirrän pienen tähden” on iloinen leikkilaulu, joka löytyy tämän vuoden Kauneimmat Joululaulut –vihon lasten osiosta.

Kauneimmat Joululaulut -tapahtumat tekevät tänäkin vuonna yhteistyötä Lastenkirkon kanssa. Lue lisää ja katso “Piirrän pienen tähden” -video Lasten Kirkon sivuilta: lastenkirkko.fi. Sieltä löydät myös erilaisia tehtäviä ja puuhaa lapsille.

Osoite

Maistraatinportti 2a
Helsinki

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Kauneimmat Joululaulut :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Organisaatio

Lähetä viesti Kauneimmat Joululaulut :lle:

Jaa